Tietoa varoituksista

Varoitukset lisäävät väestön turvallisuutta. Ilmatieteen laitos seuraa ympäri vuorokauden säätä Suomessa ja maailmalla. Tilanteen mukaan väestöä varoitetaan vaarallista tai haitallisista ilmiöistä. Varoitukset koskevat yleensä seuraavaa 24 tuntia ja kertovat siltä ajalta pahimmasta tilanteesta esimerkiksi voimakkaimmasta tuulesta. Näiden lisäksi osasta varoituksia annetaan myös ennakkovaroituksia 2–5 vuorokautta ennen.

Monissa varoituksissa käytetään vaaran vakavuuden ilmaisemiseen väriluokitusta: keltainen, oranssi ja punainen. Kolmiportaisuus kuvaa paremmin ilmiön vaarallisuutta kuin, että varoitus on voimassa tai ei ole voimassa.

Varoitusten vakituiset päivitysajat ovat kello 5, 7, 9.30, 12.15, 15. 18.30 ja 21.15. Tarvittaessa varoituksia voidaan päivittää useamminkin. Tietoja välitetään sääennusteiden yhteydessä muun muassa www-sivujen, radion ja television kautta. 

Ennakkovaroitukset päivitetään päivittäin kello 4 ja 15 mennessä. Ne ovat nähtävissä varoitussivulla tekstinä, mutta eivät ole kuvassa.

Laivaan on kertynyt jäätä meren pärskeistä ja kaikki on kuorrutettu jäällä. Kuvaaja Mika Vuoristo.

Kuva: Mika Vuoristo
 

Osaa varoituksista annetaan ympäri vuoden, mutta osa on käytössä vain osan vuodesta. Allaolevaan kaavioon merkitty osan vuodesta annettavat varoitukset ja ajankohdat, jolloin näitä varoituksia annetaan. Tarkemmin varoituksista on kerrottu jokaisen varoituksen omalla sivulla.

 

 Kaavio, johon merkitty ajankohdat, jolloin eri varoitustyyppejä annetaan vuoden aikana.

Kuvassa on merkitty varoitukset, jotka ovat käytössä vain osan vuodesta. Muita varoituksia annetaan vuoden ympäri.

 

Toimintaohjeita

Vaarallisilta sääilmiöiltä suojautumiseen Suomessa:

 

Muita varoitustyyppisiä palveluja verkossa

Liikennevirasto

Itämeriportaali

Suomen ympäristökeskus

www.ilmanlaatu.fi

Turun yliopisto

Säteilyturvakeskus