Ilmatieteen laitos
 Sää ja ilmasto  ·  Ilmastonmuutos  ·  Ilmanlaatu  ·  Tutkimus  ·  Tuotteet ja palvelut  ·  Uutiset  ·  Organisaatio
Millainen ilmakehä on

Otsoni

Ilmakehämallit

Ilmasto ja sen muutos

Avaruustutkimus

Yhteiskunta ja ilmakehä



Pohjoinen ulottuvuus

Etelämanner

Ilmakehä ABC

» På svenska

» In English

Tutkimus | Yhteiskunta ja ilmakehä

Yhteiskunta ja ilmakehä

Huolimatta ihmiskunnan nopeasta teknisestä kehityksestä on sään ja ilmaston suuri vaikutus päivittäiseen elämäämme säilynyt. On melkein helpompi sanoa, millä elämänaloilla ilmastolla ei ole merkitystä ihmisen ja yhteiskunnan toimintaan kuin millä on.

Sää ja ilmastovyöhykkeet määräävät, mitkä alueet maapallosta ovat asuttavia. Vuosituhansien kuluessa ihmisten elämäntavat ja elinkeinot ovat sopeutuneet alueen ilmastoon. Mm. viljelykasvit menestyvät vain omilla ilmastoalueillaan ja tästä syystä esimerkiksi riisin viljely ei onnistu Suomessa.

Ihmiset vaikuttavat ilmakehään
Ihmiskunta on päässyt kehityksessään siihen vaiheeseen, että se pystyy jo muuttamaan ilmakehää tai muuttaa sitä tahtomattaan.

Paikallisesti on kaupunkien ja liikenteen saastutus selvin esimerkki ihmisen vaikutuksesta. Kuitenkin myös kaupunkien ilmasto, sateisuus ja tuulisuus, poikkeaa maaseudun ilmastosta, ja tämä on tulosta voimakkaasta rakentamisesta ja energian käytöstä pienellä tiiviillä alueella.

Ihmisen vaikutus ulottuu kuitenkin myös jo koko maapallon ilmakehään. Kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin, ja otsonia tuhoavien yhdisteiden pitoisuudet ovat kasvaneet. Vasta tulevaisuus näyttää todella kuinka paljon nämä muutokset vaikuttavat ilmakehään, ilmastoon, säähän ja sitä kautta ihmisten yhteiskuntaan.

Sää, ilmasto ja yhteiskunta
Koko Suomen sää ja sääpalvelutuotteet
Suomen ilmastovyöhykkeet
Ilmastonmuutos
Maa- ja metsätalous
Energia
Uusi tuuliatlas vuonna 2009
Energia ja ilmakehä
Paikallisten tuuliolojen arvioiminen
Suomen tuulioloista
Tuulienergian tuotanto jäätävissä olosuhteissa

Luonto ja maatalous
Maa- ja metsätalous
Kasvien menestymisvyöhykkeet
Virkistyskalastus
Suomen ilmastovyöhykkeet
Lumi, routa ja maankosteus

Liikenne
Liikenne ja ilmakehä
Liikenteen sääpalvelut
Voimassa olevat varoitukset
Teiden talvikunnossapito
Liikenne ja ilmanlaatu
Avaruussää

Terveys, turvallisuus
Mitä ovat UV-säteily ja UV-indeksi?
Ilmansaasteiden terveysvaikutuksia
Teiden talvikunnossapito
Varoitukset ja turvallisuus

Kestävä kehitys



Sivun alkuun   Takaisin etusivulle
Tuulivoimaa Porissa

Kuva: Bengt Tammelin
© Ilmatieteen laitos Muuntolaskuri  Tulosta