Poimintoja aiemmilta kesäkuilta

Kesäkuu 2012 oli tavanomaista sateisempi

Suurimassa osassa maata satoi tavanomaista enemmän. Sateisimmilla alueilla sademäärät olivat jopa kaksinkertaisia tavanomaiseen nähden.

Kesäkuussa 2009 paikoin runsaita sateita

Sademäärissä suuria eroja kesäkuussa 2009

Sademääräkartat kesäkuu 2009

Suurimmat sadesummat 2.-6.6.

Paikoin poikkeuksellisen koleaa 4.6.

Touko-kesäkuun vaihteen helteet vaihtuivat koleaan ja tuuliseen säähän 4.6 kaakosta saapuneen matalapaineen myötä. Maan etelä- ja keskiosissa oli paikoin poikkeuksellisen kylmää vuodenaikaan nähden. Helsingin Kaisaniemessä päivän ylin lämpötila jäi 8,7 asteeseen, jota viileämpää kesäkuun alun päivää ei ole esiintynyt viimeisten 60 vuoden aikana. Tampere-Pirkkalan lentoasemalla päivän ylin lämpötila jäi vain vaivaiseen 6,0 asteeseen.

Matalapaine toi mukanaan myös voimakkaita tuulia maan keskiosaan. Keskituulet puhalsivat sisämaassa enimmillään noin 13 m/s ja puuskissa mitattiin paikoin yli 20 m/s. Tämän vuoksi kaatuneet puut aiheuttivat laajalti sähkökatkoksia. Sisämaassa kovimmat puuskat esiintyivät Liperi Tuiskavanluodolla 23,4 m/s. Merialueilla myrskyrajaa ei rikottu.

Paikoin voimakkaita ukkosia 13.6-14.6.

Lauantai-illan 13. kesäkuuta aikana kaakon suunnalta saapui maan etelä- ja kaakkoisosiin laaja-alainen ukkosjärjestelmä, johon liittyi myös rankkasateita. Tunnissa sadetta kertyi eniten Helsinki-Vantaan Lentoasemalla, 14,6 millimetriä. Helsingin Kaisaniemessä suurin tuntisade oli 13,9 mm ja Kumpulassa 13,6 mm. Eniten vettä kertyi vuorokaudessa Rautjärvi Simpele Kangaskosken havaintoasemalla, jossa satoi 36 millimetriä. Helsingin Kaisaniemessäkin vettä tuli vuorokaudessa yhteensä 29,4 mm.

Kaakossa salamointi oli paikoin jopa rajua. Sunnuntain vastaiseen yöhön klo. 03 mennessä maasalamoita rekisteröitiin Suomen maa-alueilla reilut 3300. Salamoita havaittiin runsaasti myös Suomenlahdella sekä Virossa. Tyypillisesti Suomen kesään mahtuu yksi päivä, jolloin maasalamoita havaitaan vuorokaudessa yli 10 000 kappaletta. Ukkoskuuroja kehittyi myös sunnuntain aikana, jolloin maasalamoita rekisteröitiin yhteensä noin 2000 kappaletta, lähinnä Itä-Suomessa ja Oulun läänissä.

13.06.09 Salamat

Runsaita sateita 17.-18.6.2009

17.6.2009 matalapaine liikkui maamme itäpuolitse tuoden runsaita sateita Itä-Suomeen. Erityisen runsasta sade oli 17.-18.6. välisenä yönä, mutta sade jatkui heikompana aina seuraavaan yöhön saakka. Näin ollen noin kahden vuorokauden aikana vettä satoi paikoin lähes yhtä paljon kuin koko kesäkuussa sataa keskimäärin.

Kesäkuun lopulla helteitä ja ukkosia

Suuressa osassa maata on mitattu hellettä useampanakin päivänä kuun lopulla. Sunnuntaina 28.6. päivän ylin lämpötila oli korkeimmillaan 29,6 astetta Jämsässä. Lauantaina 27.6. helleraja jäi rikkoutumatta suuressa osassa maan eteläosia, sillä ennustettua pohjoisempaa reittiä kulkenut sadealue piti sään pilvisenä ja sateisena. Maan kaakkoisosissa satoikin tuolloin paikoin rankasti. Vettä kertyi enimmillään Ruokolahti Kotaniemi Siitosen havaintoasemalle, jossa vuorokaudessa sadetta mitattiin 61,9 mm. Tämä nostaa kyseisen aseman kuukauden sadekertymän 113,5 millimetriin, joka on yli kaksinkertainen määrä tyypilliseen kesäkuuhun verrattuna.

Sunnuntaina 28.6. esiintyi maan itäosissa voimakkaita ukkosia, joiden yhteydessä satoi isoja rakeita. Lisäksi kuuroihin liittyi rajuja ukkospuuskia, jotka kaatoivat puita laajalti etenkin Pohjois-Savossa. Tuhot on saattanut aiheuttaa syöksyvirtaus tai trombi. Trombi kaataa tyypillisesti puita sekalaisesti eri suuntiin kun taas syöksyvirtauksessa puut kaatuvat pääosin yhteen suuntaan. Tuhon aiheuttajaa ja tuulen nopeuksia voidaan arvioida jälkikäteen kuvien perusteella sekä tutkatietojen avulla. Maasalamia rekisteröitiin sunnuntaina noin 3100, joka jää kesäkuun 13. päivän määrästä muutamalla sadalla.

Kesäkuun 2008 sademäärät olivat suuria

Sade kesäkuu 2008

Kesäkuussa 2006 satoi vähän

Kuivakartat kesäkuu 2006

Kesäkuun 2005 ja 2006 sademäärät eri puolilla maata

Kesäiset sademäärät vaihtelevat suuresti alueittain ja vuodesta toiseen kuten karttamme kertovat.

Kesäkuussa 2005 satoi runsaasti Uudeltamaalta maan keskiosaan ulottuvalla vyöhykkeellä, jossa sadekertymät olivat paikoin yli puolitoistakertaisia keskimääräisarvoihin nähden. Kuukauden suurin sademäärä 130 mm mitattiin Varkaudessa. Sen sijaan kesäkuussa 2006 oli hyvin vähäsateista pitkään laajasti. Loppukuun muutama sadepäivä nosti kuukausisademääriä selvästi maan itäosassa.

Kolea kesäkuu 1982

Kesäkuu 1982 oli poikkeuksellisen kylmä. Kuukauden keskilämpötila oli koko maassa 1,5...4,5 astetta alempi kuin vertailukauden keskiarvo. Julkaisussamme "Kuukausikatsaus Suomen ilmastoon, Kesäkuu 1982" todetaan, että " 4. päivänä oli Islannin koillispuolella matalapaine, joka seuraavana päivänä oli Kuolan niemimaan pohjoispuolella. Sitä seurasi kylmä pohjoinen ilmavirtaus. Lämpötila laski tässä yhteydessä nopeasti, esim. 5-päiväiskeskilämpötila, joka paikoin Etelä-Suomea kohosi 1.-5. päivinä jo yli 19 asteen, oli 7.-11. päivinä vain 7 astetta. Kylmässä ilmavirtauksessa esiintyi lähes koko maassa yöpakkasia, ja monin paikoin saatiin lumikuuroja. Pohjoisessa muodostui lumipeite aina Savoon asti, mikä vuodenaikaan nähden on hyvin harvinaista." Sateesta todetaan vielä, että "Veden lisäksi satoi 7.-10.6. räntää tai lunta koko maassa (eräitä Etelä- ja Länsi-Suomen seutuja lukuun ottamatta), suurimmassa osassa Pohjois-Suomea myöhemminkin. Monin paikoin satoi myös rakeita."