Jäätalvi 2000–2001 oli leuto ja keskimääräistä lyhyempi

Vuoden 2000 syksy oli normaalia lämpimämpi ja se siirsi talven alkua myöhemmäksi. Jäätyminen Perämeren pohjoisosassa alkoi marraskuun lopulla noin kolme viikkoa keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin. Suomenlahden itäosassa Pietarin edustalle jäätä muodostui joulukuun alussa lähes normaaliin aikaan. Joulukuun sää oli lauha ja jäätyminen oli vähäistä. Jäätilanne joulukuun lopussa vastasi keskimääräistä joulukuun alun tilannetta. Muualle Suomenlahden saaristoon ja Saaristomerelle jäätä muodostui vasta tammikuun lopulla runsaan kuukauden keskimääräistä myöhemmin.

Tammikuulla sää jatkui lauhana ja jääpeite kasvoi vain vähän. Lauhaan talveen liittyi voimakkaita lounaistuulia, jotka rikkoivat muodostuvan uuden jään sohjoksi, joka Perämerellä ajautui yhtenäisen jään reunaan muodostaen sohjovyön. Jäätä oli tammikuun lopulla huomattavasti keskimääräistä vähemmän.

Helmikuun alussa alkoi pakkaskausi ja uutta jäätä muodostui kaikkialle Suomen rannikon edustalle. Perämeri peittyi kauttaaltaan jäähän helmikuun 7. päivänä kolme viikkoa keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin. Samaan aikaan Selkämerellä oli rannikon edustalla 10–15 meripeninkulmaa leveä vyöhyke ohutta jäätä. Suomenlahdella saaristo oli jään peitossa ja ulapalla oli jäätä idästä Suursaareen saakka. Helmikuun puolivälissä oli kahden viikon lauha tuulinen sääjakso, jonka aikana jäätilanne taantui. Perämerellä jäät ahtautuivat Malören – Kokkolan majakka -linjan itäpuolelleja Suomenlahdella Nerva–Seiskari-linjan itäpuolelle. Helmikuun loppupuolella tuuli kääntyi pohjoiseen ja ajoi Perämeren pohjoisosan ahtautuneen jääkentän ulos merelle, jolloin Suomen rannikolle kiintojään edustalle muodostui leveä railo. Pohjoistuulet muuttivat sään kylmäksi ja jäätä muodostui kaikille merialueille. Helmikuun lopulla jääpeite ulottui pohjoisesta Selkämerelle Härnösandin korkeudelle. Siitä etelään oli Suomen rannikon edustalla 30–40 mpk leveä vyöhyke ohutta jäätä. Suomenlahdella jäätä oli idästä Jussarön pituuspiirille.

Maaliskuun alkupuolella sää oli vaihteleva, lyhyet kylmät ja lauhat jaksot vuorottelivat ja jäätilanne taantui hieman. Maaliskuun puolivälissä alkoi kylmä sääjakso, jonka aikana saavutettiin talven laajin jäätilanne maaliskuun 26. päivänä, mikä on myöhäisin tähän saakka kirjattu laajimman tilanteen ajankohta. Tämän jälkeen jäätilanne alkoi vähitellen taantua. Laajimmillaan jään peittämän alueen pinta-ala oli 129 000 km². Perämeri ja Saaristomeri olivat kauttaaltaan jään peittämiä, Selkämerellä jään reuna kulki Agösta 30 mpk Kaskisen länsipuolelle ja kaartui siitä kohti Ahvenanmaata. Suomenlahdella jään reuna kulki Naissaaresta 18 meripeninkulmaa Bengtskärin lounaispuolelle ja siitä Kökariin.

Huhtikuun sää oli keskimääräistä lämpimämpi ja ohueksi jääneiden jäiden sulaminen oli varsinkin Perämerellä keskimääräistä nopeampaa. Saaristomeri vapautui jäistä huhtikuun puolivälissä hieman keskimääräistä aiemmin. Selkämereltä jäät lähtivät huhtikuun loppupuolella ja Suomenlahdelta huhti-toukokuun vaihteessa normaaliin aikaan. Perämeren pohjoisosasta jäät lähtivät toukokuun puolivälissä lähes kaksi viikkoa keskimääräistä ajankohtaa aiemmin.

Kiintojään suurin paksuus Perämerellä oli 50–60 cm, Selkämerellä 30–45 cm, Saaristomerellä ja Suomenlahdenlänsiosassa 30 cm sekä Suomenlahden itäosassa 35–50 cm. Ulapan jään paksuus Perämerellä oli 20–50 cm, Selkämerellä 10–30 cm ja Suomenlahdella 10–45 cm.

Jäätalven kesto oli kaikilla merialueilla huomattavasti keskimääräistä lyhyempi. Perämerellä se oli noin neljä viikkoa ja Selkämerellä, Saaristomerellä ja Suomenlahdella yli neljä viikkoa keskimääräistä lyhyempi.

Simo Kalliosaari