Jäätalvi 2005–2006 oli keskimääräinen

Jäätalvi 2005–2006 oli keskimääräinen, kun luokitteluna on jään pinta-ala.

Jäätyminen alkoi Perämeren pohjoisosassa joulukuun alkupuolella noin kuukausi keskimääräistä myöhemmin, Suomenlahden itäosissa Viipurinlahdella ja Pietarin edustalla samaan aikaan noin viikon keskimääräistä aiemmin. Perämeren eteläosassa ja Merenkurkussa jäätyminen alkoi joulukuun puolivälissä noin viikon keskimääräistä myöhemmin, Selkämerellä, Saaristomerellä ja Suomenlahden länsiosassa joulukuun puolivälin jälkeen, keskimääräiseen aikaan. Joulukuun loppupuolella oli kylmä sääjakso ja jäätä muodostui Perämerelle saariston ulkopuolelle ja muilla merialueilla ulkosaaristoon saakka.

Tammikuun alkupuolen sää oli lauha ja vain Perämerelle muodostui ajoittain uutta jäätä, jonka tuulet rikkoivat sohjovyöksi yhtenäisen jään reunaan. Tammikuun loppupuolella sää kylmeni ja jäätä muodostui kaikille merialueille. Merenkurkku peittyi uuteen jäähän, Selkämerellä muodostui uutta jäätä saariston ulkopuolelle, Saaristomeri sai jääpeitteen ja Suomenlahden itäosassa jääalue laajeni Suursaareen saakka. Samalla kiintojäät saaristossa vahvistuivat. Tammikuun lopulla sää kuitenkin lauhtui ja jäätilanne taantui. Perämeren pohjoisosassa jäät ahtautuivat kiintojäätä vasten, Selkämerellä muodostui kiintojään reunaan sohjovyö ja Suomenlahden itäosassa jäät ajautuivat Lavansaaren itäpuolelle.

Helmikuun alussa sää kylmeni ja jäätyminen alkoi uudelleen kaikilla merialueilla. Helmikuun puolivälissä Perämeri peittyi kauttaaltaan jäähän noin kuukausi keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin. Samaan aikaan Selkämerellä oli jäätä saariston ulkopuolella 20–30 mpk, Suomenlahdella jään raja oli Hanko–Pakri-linjalla ja pohjoisella Itämerellä jäätä oli saariston ulkopuolelle. Helmikuun loppupuolella sää oli lauhempi ja jäätilanne taantui vähän. Jäät ajautuivat koilliseen ja uusia ahtautumia muodostui Perämerellä ja Suomenlahdella.

Maaliskuun alkupuolella pakkanen kiristyi ja jäätä muodostui nopeasti lisää. Talven laajin tilanne saavutettiin maaliskuun 16. päivänä, 211 000 km². Pohjanlahti ja Suomenlahti olivat kauttaaltaan jään peittämiä. Pohjoisella Itämerellä jään raja kulki Öölannin pohjoiskärjestä Häradskärin ja Almagrundetin kautta Ristnan luoteispuolelle ja siitä Saarenmaan ja Ventspilsin länsipuolitse Klaipedan eteläpuolelle. Ohutta jäätä oli myös Itämeren eteläosan saaristossa. Tämän jälkeen jäätilanne alkoi vähitellen taantua.

Huhtikuun alussa Selkämeren ulappa oli suurelta osin avoin ja pohjoisella Itämerellä jään raja oli Utö–Pakri-linjalla. Huhtikuun sää oli viileä ja jäiden sulaminen hidasta. Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä jäät hävisivät toukokuun alkupuolella runsaan viikon keskimääräistä myöhemmin. Merenkurkku vapautui jäistä toukokuun alkupuolella ja Perämeri aivan toukokuun lopulla normaaliin aikaan.

Kiintojään suurin paksuus Perämerellä ja Selkämerellä oli 50–70 cm, Saaristomerellä 30–40 cm ja Suomenlahdella 40–65 cm. Ulapan jään paksuus Perämerellä oli 30–60 cm, Selkämerellä 10–30 cm, pohjoisella Itämerellä 5–25 cm, Suomenlahden länsiosassa 20–40 cm ja itäosassa 35–55 cm.

Jäätalven kesto Perämerellä oli noin kolme viikkoa keskimääräistä lyhyempi, Merenkurkussa, Selkämerellä ja pohjoisella Itämerellä keskimääräinen, Saaristomerellä ja Suomenlahdella noin viikon keskimääräistä pidempi.

Simo Kalliosaari