Uutinen 22.7.2013

jaakkoviilentaa

Merivesi paikoin n. 5 astetta keskimääräistä kylmempää.
Kuva: Antti Kangas

Merivesi on Suomenlahden ja Selkämeren rannikolla tällä hetkellä noin viisi astetta keskimääräistä kylmempää. Vesi viileni nopeasti viime päivinä puhaltaneiden kylmien pohjoistuulien takia. Tuulet aiheuttivat Suomen rannikolla kumpuamista, joka viilensi veden nopeasti.

Kemi-Oulu-Vaasa –linjalla lämpötilat ovat tällä hetkellä noin 15-16 astetta, mutta Selkämerellä ja Suomenlahdella veden lämpötila rannikolla on painunut jopa alle kymmenen asteen.

Kumpuamisella tarkoitetaan syvempien vesikerrosten kohoamista pintaan. Kumpuamista aiheuttavat tuulet, jotka puhaltavat pintavettä poispäin rannikolta. Pois virrannut pintavesi vesi korvautuu syvemmältä nousevalla eli kumpuavalla kylmällä vedellä.Kumpuaminen ei synny hetkessä. Esimerkiksi Suomenlahdella kohtalaisen tuulen pitää puhaltaa rannikon suuntaisesti ainakin pari päivää, jotta kumpuaminen alkaa. Kesäinen kumpuaminen vaikuttaa erityisesti uimarantojen elämään. Rannan läheinen pintavesi saattaa kylmetä yön aikana jopa yli kymmenen asteen verran.

Kumpuamisen jälkeen virtaukset tasoittuvat muutamassa päivässä, mutta kumpuamisen jäljet näkyvät pintalämpötilassa parikin viikkoa. ”Tuulet näyttävät heikkenevän ja sää lämpenee lähipäivinä, joten veden lämpötilat lähtevät jälleen nousuun. Meriveden lämpötila kohoaa sään salliessa jälleen 15 - 20 asteeseen myös alueilla, joilla kumpuaminen on viilentänyt vedet ”, kertoo meriasiantuntija Antti Kangas Ilmatieteen laitoksesta. Viikkoa pidempiä ennusteita on vaikea tehdä, joten tuulista ja lämpötiloista riippuu, heittääkö Jaakko torstaina veteen kylmän vai lämpimän kiven.

Lisätietoja:

Pintalämpötilaennuste: http://ilmatieteenlaitos.fi/pintalampotilaennusteJärvien lämpötilat: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=27357&lan=FI