Uutinen 27.2.2013

Toimittajien ilmastonmuutoskoulutukseen vielä paikkoja

Järjestämme maaliskuussa koulutuksen toimittajille.
Kuva: Antonin Halas

Vuoden 2013 koulutus on jo kahdeksas toimittajille järjestetty ilmastonmuutoskoulutus. Kurssipäivän aikana asiantuntijat selvittävät, mikä on ilmastonmuutoksen luonnontieteellinen tausta, mitkä tekijät muuttavat ilmastoa, sekä avaavat ajankohtaisia ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä. Päivän aikana kerrotaan muun muassa kasvihuonekaasujen ja auringon osuudesta ilmastonmuutoksessa sekä siitä, mitä vaikutuksia ilmastonmuutoksella tulevaisuudessa on.

Päivän ajankohtaisosiossa kerrotaan arktisen merijään tilanteesta, sään ääri-ilmiöiden ja ilmastonmuutoksen suhteesta sekä ilmastonmuokkauksesta mahdollisena ratkaisuna ilmastonmuutokseen.

IPCC:n toiminta jälleen erityisen ajankohtainen

Koulutuksen päätteeksi avataan hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n toimintaa. IPCC:n työn alla oleva viides arviointiraportti julkaistaan osissa vuosien 2013 ja 2014 aikana, joten ilmastonmuutosaihe on lähivuosien aikana jälleen erityisen huomion kohteena. Ensimmäisenä valmistuu ilmastonmuutoksen luonnontieteelliseen taustaan keskittyvä osaraportti, jonka yhteenveto päätöksentekijöille julkaistaan syyskuussa 2013.

Kurssilla luennoi joukko asiantuntijoita sekä Ilmatieteen laitoksesta että Helsingin yliopistosta.

Koulutuksessa on vielä tilaa

Koulutus järjestetään Ilmatieteen laitoksella Kumpulassa Helsingissä 19.3.2013.

Koulutuksen hinta on 150 euroa. Hintaan sisältyy luentomateriaali, Muutamme ilmastoa -kirja sekä lounas ja kahvit kurssipäivän aikana.

Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen toimittajakoulutus@fmi.fi 8.3.2013 mennessä. Kurssille otetaan enintään 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja:• www.ilmatieteenlaitos.fi/koulutus-toimittajille• Tiedottaja Emmi Lehikoinen, emmi.lehikoinen@fmi.fi tai puh. 029 539 2088