Uutta tietoa Pohjois-Euroopan ukkosista

Vaikka Suomen ukkosilmasto ei salamamääriltään ole yhtä raju kuin eteläisemmissä maissa, pohjoiseen sijaintiimme suhteutettuna maassamme salamoi runsaasti. Tuoreessa tutkimuksessa on tutkittu Pohjois-Euroopan ukkosilmastoa kymmenen vuoden jaksolta (2002–2011). Nykyään salamaniskujen paikat voidaan määrittää keskimäärin alle kilometrin tarkkuudella, mikä tuottaa tarkempaa tietoa Pohjois-Euroopan ukkosille ominaisista piirteistä.

Suomessa ukkostaa runsaasti pohjoiseen sijaintiinsa nähden

Vertailtaessa Norjan, Ruotsin, Suomen ja Baltian maiden paikallisia salamamääriä (kuva 1 alla) nähdään, että Baltiassa salamatiheydet ovat suurimmat. Tutkitulla jaksolla Ruotsissa keskimäärin runsaimmin salamoi maan eteläosissa, Norjassa pääasiassa vain Oslon seudulla. Suomessa eniten salamoita kertyy maan länsi- ja keskiosissa. Mielenkiintoista on, että Suomessa runsaasti salamoita kertyy pohjoisempana kuin länsinaapureissa. Tähän on syynä Suomen sijainti kahden eri ilmastovyöhykkeen välillä: lännen kostea ja merellinen ilmasto suosii jatkuvampia sateita, kun taas itä- ja kaakkoispuolen usein kesällä helteinen mannerilmasto mahdollistaa voimakkaiden ukkosten synnyn ja kulkeutumisen Suomeen.

Ukkospäivien määrissä ei suuria eroja Pohjoismaissa

Ukkospäivien alueellisissa lukumäärissä (kuva 2) ei näy yhtä suuria eroja kuin salamamäärissä. Suomessa ukkospäiviä esiintyy keskimäärin 10-17, lukuun ottamatta Lappia, jossa ukkospäiväluku on alle 10. Lapin alhaisempaan lukumäärään on varsin ymmärrettävä: alueen lyhyen kesän aikana ukkospäiviä ei vain ehdi kertyä yhtä paljon kuin etelämpänä.

Jaettaessa alueellisesti keskimääräinen maasalamatiheys ukkospäivien lukumäärällä saadaan yksikkö, joka kuvaa ukkosten keskimääräistä alueellista rajuutta (kuva 3). Tässä suureessa silmiin pistävää on se, että "rajuja" (punaiset värit) alueita erottuu siellä täällä koko Pohjois-Euroopassa. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen ukkonen voi olla raju missä tahansa tutkitulla alueella, myös siis esimerkiksi aivan pohjoisimmassa Lapissa.

Vaikkakin ilmastollisessa mielessä kymmenen vuotta Suomen leveysasteilla, jossa säässä on suuria vuotuisia vaihteluita, on melko lyhyt jakso, paljastavat tutkimustulokset mielenkiintoista uutta tietoa ukkosistamme. Kun havaintoaineistoa kertyy vuosien myötä lisää, voidaan alueellisia eroja tutkia entistä tarkemmin.

Pohjoismainen yhteistyö tarkentaa havaintoja

Ilmatieteen laitoksen nykyinen salamanpaikannin aloitti toimintansa syksyllä 1997. Tästä alkaen on saatu tarkkoja tietoja Suomen salamoiden esiintymisestä. Vuonna 2002 solmitun yhteispohjoismaisen sopimuksen pohjalta Norjan, Ruotsin ja Suomen kansalliset paikannusverkot yhdistettiin yhdeksi pohjoismaiseksi verkoksi. Yhteistyöllä on ollut keskeinen merkitys havaintoalueen laajentumisen sekä paikannustarkkuuden ja havaintotehokkuuden parantumisen myötä.

Salamahavaintojen tärkeimmät käyttökohteet ovat Sääpalvelussa, jossa meteorologit voivat seurata ukkosalueiden syntyä ja liikettä reaaliajassa. Tutkimusmielessä salamahavainnot mahdollistavat etenkin Suomen ukkosilmaston piirteiden kartoittamisen.

Keskimääräinen vuotuinen maasalamatiheys (maasalamoita neliökilometrille vuodessa) 2002-2011.

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, puh. 050 3011988, antti.makela@fmi.fi