Uutinen 11.8.2015

Koulujen kesäloma-ajankohta tilastollisten sääolojen perusteella ihanteellinen

Ilmatieteen laitos on selvittänyt, tulisiko koululaisten kesälomia siirtää kohti loppukesää, jotta koululaiset saisivat nauttia mahdollisimman kesäisistä päivistä.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan kesälomien ajankohta on nyt ihanteellinen, jos asiaa arvioidaan puhtaasti sääolojen perusteella. Eniten kauniita kesäpäiviä esiintyy heinäkuussa, mutta eivät kesäkuun loppu ja elokuun alkukaan eivät ole loman kannalta huonoja. Elokuun loppua kohti mentäessä kesäiset päivät kuitenkin harvinaistuvat nopeasti. "Meteorologisessa mielessä tällä hetkellä käytössä oleva koulujen loma-aika on ihanteellinen, jos kriteerinä pidetään kesäisten päivien määrää. Vantaalla eniten kauniita kesäpäiviä osuu lomaan, jos se pidetään 3.6.–16.8.", kiteyttää Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Jyväskylässä ja Sodankylässä ilmasto on vähän mantereisempi ja kesä on hehkeimmillään aavistuksen verran aiemmin: sään suhteen paras lomajakso on kuitenkin pohjoisempanakin vain kaksi päivää varhaisempi kuin Vantaalla. "Jos kesäloma alkaisi vasta juhannuksen alla 19.6. ja kouluun palattaisiin syyskuun ensimmäisenä, muutos olisi jo tuntuvampi: kauniista lomapäivistä menetettäisiin 5-10 prosenttia, Jokinen tiivistää. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä keskenään, joten mukaan mahtuu myös kesiä, jolloin kauniit kesäpäivät eivät osu tilastojen mukaan parhaisiin ajankohtiin. Näin on tapahtunut tänä kesänä.

Miten "hyvä lomapäivä" määritellään?

Ihmisten käsitys siitä, millainen lomapäivä on sään puolesta "hyvä" tai "huono", vaihtelee tietysti melkoisesti yksilöllisten tekijöiden, töiden ja harrastusten mukaan. Tutkimuksessa hyvänä lomapäivänä pidettiin sellaista päivää, jolloin päivän ylin lämpötila on vähintään 20 astetta, aurinko paistaa ainakin kuusi tuntia ja sademäärä jää alle yhden millimetrin. Kaikkien näiden ehtojen tulee siis täyttyä, jotta kyseinen päivä on tutkimuksessa luokiteltu "hyväksi" kesäpäiväksi. Tällä tavoin määriteltyjen "hyvien" lomapäivien esiintymistodennäköisyyttä kesän aikana selvitettiin vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa kolmella eri havaintoasemalla, jotka sijaitsivat Vantaalla, Jyväskylässä ja Sodankylässä. Tutkimuksen pohjana olivat vuosien 1961–2003 havainnot.

"Vaikka aineisto on vuosilta 1961–2003, eivät viimeiset 11 vuotta muuta tilannetta käytännössä lainkaan. Yksittäiset kesät voivat tämän kesän tapaan poiketa parhaasta ajankohdasta, mutta pitkässä juoksussa koululaisten kesälomat ovat säätilastojen perusteella juuri oikeaan aikaan", arvioi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Lisätietoja:

Elokuun 2004 ilmastokatsausSäätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 

0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)