Philae laskeutui komeetan pinnalle

Rosetta-luotaimen mukana matkasi noin metrin läpimittainen ja sadan kilon massainen Philae, joka irrottautui emoaluksestaan ja laskeutui komeetan pinnalle 12.11.2014.

Philae komeetan pinnalla, taiteilijan näkemys. Kuva: ESA/ATG medialab.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun ihmisten tekemä laite on laskeutunut pehmeästi komeetan pinnalle. Laskeutujan laitteet mittaavat komeetan ytimen koostumusta tarkemmin ja monipuolisemmin kuin kiertoradalta on mahdollista. Erityisen mielenkiinnon kohteena on selvittää ytimen vesipitoisuutta sekä elämän synnyn kannalta tärkeiden alkuaineiden esiintymistä. Philae myös poraa komeetan pinnan alle tutkiakseen ytimen koostumusta syvemmältä.

Komeetan pinnalle laskeutuminen asetti huomattavia vaatimuksia laskeutujan laitteistolle. Ongelma oli, ettemme tunteneet pinnan koostumusta etukäteen. Se voi olla kova, huokoinen tai irtonaista pölyä tai sohjoa.

Philaella on kolme joustavaa, kääntyvää jalkaa, joilla varauduttiin alustan epätasaisuuteen. Jalat vaimensivat suuren osan törmäysenergiasta laskeutujan osuessa komeetan pintaan pienentäen näin takaisin ponnahdusta. Lisäksi laskeutujassa oli kaksi harppuunaa ja ruuveja, joiden piti kiinnittää se komeetan pintaan. Harppuunat eivät kuitenkaan toimineet, eivätkä ruuvit saaneet pitävää otetta. Niinpä Philae pomppasi noin kilometrin päähän alkuperäisestä laskeutumispaikastaan.

Philaen mittalaitteet ovat nyt ryhtyneet tutkimaan komeettaa ennalta valmistellun havainto-ohjelman mukaan. Laskeutujan heikon kiinnittymisen vuoksi liikkuvia osia sisältävien laitteiden käyttöä saatetaan kuitenkin joutua rajoittamaan. Philaen piti esimerkiksi porata näyte noin 23 cm:n syvyydestä pinnan alta, mutta tätä lykättäneen, jos näyttää siltä, että porausyritys voisi työntää laskeutujan irti komeetasta.

Kuvien perusteella Philae näyttäisi olevan vinossa ja yksi jaloista on mahdollisesti irti komeetan pinnasta. Lisäksi laskeutuja on suunniteltua varjoisammassa paikassa, joten sen aurinkopaneelit eivät ehkä pysty tuottamaan riittävästi virtaa tavoitellulle muutaman kuukauden toiminta-ajalle.

Philaen laskeutui alla olevaan kuvaan merkitylle alueelle, joka sijaitsee komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkon kaksiosaisen ytimen pienemmän puoliskon laella. Philae ensimmäinen lasku onnistuneesti keskelle laskeutumisaluetta, jolle oli annettu nimeksi Agilkia. Mutta sieltä kuriton luotain siis hyppäsi pois ja päätyi todennäköisesti merkityn kohdan alapuolella näkyvän laakean alueen vastakkaiselle laidalle.

Philaessa on mukana vesipitoisuutta analysoiva Ilmatieteen laitoksen PP-mittalaite.

Philaen alkuperäinen laskeutumispaikka on ympyröity ja esitetty lähikuvassa. Ensikosketuksen jälkeen Philae pomppasi ympyröidyn kohdan alapuolella näkyvän laakean alueen vastakkaiselle reunalle. Kuva: ESA/Rosetta/MPS for OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA