Tiedote 1.11.2010

Talvi eteni hitaasti lokakuussa

Ilmatieteen laitoksen mukaan lokakuussa oli suuria eroja sademäärissä maan eri osien välillä. Lunta oli kuukauden päättyessä ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden sademäärässä oli suuria eroja maan eri osien välillä. Runsassateisimmat alueet osuivat Pohjanmaan rannikolle, Etelä-Savoon ja Pohjois-Karjalan eteläosaan sekä Keski- ja Pohjois-Lappiin, missä satoi yleisesti yli 50 millimetriä. Vähiten satoi Uudeltamaalta Pirkanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä ja Oulun ympäristössä, jossa jäätiin paikoin alle 30 millimetriin. Määrä on selvästi alle puolet pitkäaikaisesta keskiarvosta. Havaintoasemista eniten satoi Inarin Saariselällä, jossa kuukauden sademäärä kohosi 90 millimetriin. Niukimmin satoi Lohjan Porlassa, jossa kuukauden sademäärä jäi 21 millimetriin. Suurin vuorokautinen sademäärä 25,2 millimetriä mitattiin Enonkoskella 14. päivänä.

Lokakuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston runsaasta +7 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin sekä Koillismaan vajaaseen +2 asteeseen. Lukemat olivat maan eteläosassa hieman tavanomaista alemmat ja maan keskiosassa lähellä tavanomaisia arvoja, kun taas maan pohjoisosassa oli tavanomaista lämpimämpää. Suurin poikkeama oli pohjoisimmassa Lapissa, jossa oltiin runsaat kolme astetta pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Kuukauden ylin maa-alueiden lämpötila mitattiin Kouvolan Anjalassa 1. päivänä, jolloin lämpötila kohosi 15 asteeseen. Kuukauden alin lämpötila oli -19,6 astetta, ja se mitattiin Kittilän kirkonkylässä 30. päivänä.

Terminen talvi alkanut Keski- ja Pohjois-Lapissa

Lunta oli kuukauden päättyessä Keski- ja Pohjois-Lapissa. Eniten lunta eli 33 senttimetriä oli Kittilän Pokassa. Koko kuukauden suurin lumensyvyys havaittiin Savukosken Värriöllä, jossa lunta oli 29. päivänä 49 cm. Kuukauden päättyessä Keski- ja Pohjois-Lapissa oli alkanut myös terminen talvi. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna termisen talven eteneminen on hieman jäljessä tavanomaisesta, sillä tilastollisesti lokakuun lopussa terminen talvi on jo kaikkialla maan pohjoisosassa.

Lisätiedot:

Lokakuun sääseurantaSyksyn sää -tilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)