Tiedote 20.8.2004

Tiedote - Trombeja havaittu viime päivinä eri puolilla maata

Trombeja eli paikallisia pyörremyrskyjä on viime päivinä havaittu useilla paikkakunnilla tavallista enemmän. Tähän mennessä Ilmatieteen laitokseen on tullut kuluvan kesän aikana 14 trombi-ilmoitusta. Ilmatieteen laitos on tilastoinut trombien määriä vuodesta 1997 lähtien saamiensa ilmoitusten perusteella. Tänä vuonna trombeja on muodostunut erityisen paljon asutuilla seuduilla, joten niiden aikaansaamia tuhoja on myös valokuvattu. Myös ukkospilvestä alaspäin suuntautuneista pyörresuppiloista on saatu poikkeuksellisen paljon valokuvia.

Kuva: Jenni Teittinen

Trombi on raju, paikallinen, suppea-alainen ja kestoltaan yleensä lyhyt pyörremyrsky. Trombi syntyy yleensä ukkospilven tai kasvavan konvektiopilven yhteyteen. Ukkospilven alapuolelle muodostuu tällöin sekä vaaka- että pystypyörteisyyttä. Pyörrepatsas muodostuu, kun pyörteet yhdistyvät toisiinsa. Trombissa ilma pyörii nopeasti pystyakselinsa ympäri. Näkyvän muotonsa trombi saa ylhäällä pilvipisaroista ja alhaalla pyörteen mukaan tempaantuvista roskista. Meren tai järven yläpuolella pyörre taas imaisee mukaansa vettä, minkä takia veden yläpuolella esiintyvää trombia kutsutaan myös vesipatsaaksi.

Trombiksi luokitellussa pyörteessä tuulennopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa. Trombin ympärillä tuulennopeus voi kuitenkin saavuttaa myrskyn (vähintään 21 m/s) tai jopa hirmumyrskyn (yli 32 m/s) nopeuden. Trombit aiheuttavatkin usein paikallisia vahinkoja kaataessaan puita ja aiheuttaessaan muita aineellisia vahinkoja.

Trombihavaintojen määrä on vaihdellut kesäisin kymmenestä kahteenkymmeneen. Ilmatieteen laitoksen mukaan trombeja havaittaan kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana. Suurin osa havainnoista tehdään heinä- ja elokuussa. Järvien ja meren yläpuolella trombeja esiintyi eniten loppukesästä pintavesien lämmettyä. Vesistön tai meren yläpuolella syntyneet trombit esiintyvät puolenpäivän aikaan ja iltapäivällä, kun taas maalla trombeja havaitaan eniten iltapäivällä ja illalla. Trombihavainnoista voi ilmoittaa Ilmatieteen laitokseen sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta:http://ilmatieteenlaitos.fi/trombilomake

Trombit vastaavat ilmiönä Pohjois-Amerikassa esiintyviä tornadoja, mutta Suomen ja Euroopan trombit eivät saavuta Pohjois-Amerikan tornadojen voimakkuuksia.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos / ilmastopalvelu, puh. (09) 1929 3505Trombitilastoja