Tiedotearkisto: 2005

Auringossa tapahtunut valtaisa hiukkaspurkaus

21.1.2005 12:00

Auringossa tapahtui eilen 20. tammikuuta kello 9.00 aamulla valtaisa energiapurkaus, josta mitattu radiosäteily on voimakkain sitten vuoden 1989. Hiukkaspurkauksen ennustetaan saapuvan maapallon lähelle tänään illalla, jolloin myös Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomessa saatetaan nähdä revontulia.

Auringonpilkkuja NASAn SOHO-satelliitin kuvaamana 16.1.2005.

Auringon pinnalla on ollut jo toista viikkoa jättikokoinen auringonpilkku, joka on laajuudeltaan noin kymmenen kertaa maapallon halkaisijan kokoinen. Pilkun ympäristöstä on lähtenyt viikon aikana hiukkaspurkauksia, joiden aiheuttamia magneettikentän häiriöitä on maapallolla mitattu useaan otteeseen.

Eilen tapahtuneen hiukkaspurkauksen ennustetaan saapuvan maapallon lähelle tänään illalla. Toistaiseksi on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka suuren magneettisen häiriötilan hiukkasryöppy aiheuttaa. Tutkijat arvioivat suuren magneettisen myrskyn esiintymisen todennäköisyyden olevan noin 20 prosentin luokkaa. Ilmatieteen laitos arvioi, että voimakkaan myrskyn sattuessa myös Etelä-Suomessa voidaan nähdä revontulia, elleivät pilvet ole esteenä. Magneettiset myrskyt eivät kuitenkaan ole toistaiseksi olleet poikkeuksellisen voimakkaita, ja Maan magneettikenttä on tällä hetkellä normaalissa tilassa.

Suuria magneettisia myrskyjä on ollut tasaisesti, viimeksi marraskuussa 2004. Viime joulukuussa keskimääräinen pilkkuluku oli noin viidennes viiden vuoden takaisista huippuarvoista. Pilkkujen minimiajan arvellaan olevan jo ensi vuoden lopulla. Seuraava maksimi ajoittunee suunnilleen vuoteen 2010.

Auringon hiukkaspurkauksien määrää vaihtelee auringonpilkkujen 11-vuotisessa jaksossa. Purkauksia on eniten vähän ennen pilkkumaksimia ja pilkkumäärien vähenevällä kaudella. Auringonpilkkujen määrä oli huipussaan vuonna 2000, josta lähtien keskimääräiset pilkkuluvut ovat tasaisesti laskeneet.

Lue lisää
Revontulista ja avaruussäästä

Lisätietoja:

Tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna, puh. (09) 1929 4649
heikki.nevanlinna@fmi.fi