Tiedote 18.2.2005

Tiedote - Odin-satelliitti ylittänyt kaikki odotukset

Piensatelliitti Odin on matkustanut avaruudessa jo tuplasti odotetun elinikänsä ja toimii edelleen erinomaisesti. 20. helmikuuta 2001 laukaistun satelliitin arvioitiin toimivan kaksi vuotta, mutta neljävuotissyntymäpäivän kunniaksi sille myönnettiin vielä viides tutkimusvuosi.

Odinin avulla voitiin syksyllä 2002 seurata Etelänapamantereen otsoniaukon epätavallista repeämistä kahteen osaan. Tällä hetkellä Odinin mittauksia käyttäen seurataan pohjoisen kalottialueen otsonitilannetta, jossa on havaittu poikkeuksellisen runsaasti otsonikadolle keskeisiä helmiäispilviä 15-25 kilometrin korkeudella. Odinin avulla kartoitetaan myös valaisevien yöpilvien esiintymistä. Valaisevia yöpilviä voi nähdä auringonlaskun jälkeen kesätaivaalla. Noin 80 km korkeudella esiintyvät yöpilvet saattavat olla herkkiä ilmastonmuutoksen indikaattoreita.

Odin tekee sekä ilmakehän tutkimuksen lisäksi tähtitieteellistä tutkimusta. Kahden erillisen tutkimusalan yhdistäminen on Odin-hankkeen erityispiirre. Odin-satelliitin mukana lentää kaksi tieteellisistä mittalaitetta; radiometri SMR ja optinen spektrometri OSIRIS. Ilmatieteen laitos on vastuussa OSIRIS-laitteen mittausaineiston käsittelystä. Runsas määrä aineistoa onkin saatu käsiteltäväksi Ilmatieteen laitoksen Lapin ilmatieteelliseen tutkimuskeskukseen Sodankylään. Odin-satelliitin ohjaus- ja mittausaineiston vastaanottokeskus sijaitsee Kiirunassa, mistä mittausaineisto siirtyy internetin välityksellä datakeskuksiin.

Vahva suomalaisosallistuminen perustuu Tekesin ja Swedish National Space Boardin vuonna 1994 solmimaan yhteistyösopimukseen. Ylinen Electronics Oy teki 119 GHz -vastaanottimen, jota käytetään hapen etsimiseen avaruudesta. Teknillisen korkeakoulun Radiolaboratorio on suunnitellut vastaanottimen herkkyyden määräävän laiteosan. Odiniin osallistuivat Suomen ja Ruotsin lisäksi Kanada ja Ranska. Tieteellistä tutkimusta on tehty kaikissa osallistujamaissa.

Lue lisääOdin-satelliitista ja OSIRIS-instrumentista

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos, tutkimuspäällikkö Erkki Kyrölä, puh. 050 339 7041Tekes, teknologia-asiantuntija Heikki Hannula, puh. 050 557 7857