Tiedote 31.1.2007

Tiedote - Avaruussääennusteiden tutkimushanke käynnistyy Ilmatieteen laitoksessa

Ilmatieteen laitos koordinoi kansainvälistä hanketta, jossa selvitetään muun muassa mahdollisuuksia tehdä nykyistä luotettavampia avaruussääennusteita. Hankkeessa tutkitaan miten Maan lähiavaruus ja sen yläilmakehä reagoivat Auringosta tulevaan, jatkuvasti vaihtelevaan sähkömagneettiseen säteilyyn ja varattujen hiukkasten virtaan.

Kuva: Vera Nevanlinna

Auringon ja maan vuorovaikutusilmiöiden kauneimpana seurauksena tunnetaan napa-alueilla näkyvät revontulet. Ääriolosuhteissa, nk. avaruussäämyrskyjen aikaan, auringon aktiivisuus saattaa aiheuttaa häiriöitä avaruudessa ja maanpinnalla toimivassa teknologiassa.

Hanke on osa Neljännen Polaarivuoden tutkimusta

Heliosfäärin vaikutus Maan lähiavaruudessa -hanke on yksi Neljännen Polaarivuoden virallisista ydinhankkeista. Hankkeeseen osallistuu tutkijoita 22 eri maasta. Hankkeen käynnistämiskokous järjestetään Ilmatieteen laitoksessa 5.-9. helmikuuta 2007.

Neljäs Polaarivuosi (International Polar Year, IPY) käynnistyy tämän vuoden maaliskuussa. Kyseessä on kaksi vuotta kestävä laaja, kansainvälinen ohjelma, jossa tutkitaan napa-alueiden ympäristöä ja asukkaita useilla eri tieteen aloilla.

Polaarivuosia on järjestetty 50 vuoden välein 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Maan lähiavaruuden tutkimus on perinteisesti ollut keskeisessä osassa Polaarivuosiohjelmissa. Avaruustutkijat haluavat sijoittaa mittalaitteitaan erityisesti napa-alueille, joille Maan magneettikenttä keskittää Auringon aktiivisuuteen liittyviä ilmiöitä.

Lue lisää Ilmatieteen laitos mukana Polaarivuoden tutkimuksissa

LisätietoaErikoistutkija Kirsti Kauristie, (09) 1929 4637Tutkimuspäällikkö Heikki Nevanlinna (09) 1929 4649