Tiedote 14.1.2008

Tiedote - Puun pienpoltto saastuttaa Helsingin ilmaa talvella luultua enemmän

Uuden tutkimuksen mukaan ilman pienhiukkaspitoisuuksissa pääkaupunkiseudulla puun pienpolton osuus on lämmityskauden aikana jopa muita lähteitä suurempi. Pienhiukkaset ovat yksi pahimmista ihmisen terveyttä uhkaavista ilmanlaatuongelmista.

Kuvassa Kumpulassa sijaitseva ilmanlaadun mittausasema. Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto ovat tutkineet mittauksin Helsingin ilman pienhiukkasten lähteitä vuosina 2006 - 2007 Helsingin Kumpulassa. Joulu-, tammi- ja helmikuun aikana puun pienpolton päästöjen vaikutus pienhiukkaspitoisuuksiin oli keskimäärin noin 40 %. Vastaava luku liikenteen pakokaasujen suorille pienhiukkaspäästöille oli 25 %.Vaikka osa liikenteen aiheuttamista pienhiukkasista muodostuu hiilivetypäästöistä vasta ilmakehässä, jää puun pienpoltto silti merkittävimmäksi ilman pilaajaksi lämmityskauden aikana.Liikenteen osuus pysyy koko vuoden vakaana lukuun ottamatta kesän lomakaudesta johtuvaa notkahdusta. Puun pienpolton osuus on syksylläkin (syys-marraskuu) 20 %:n luokkaa, mutta osuus putoaa nopeasti maaliskuun jälkeen.Mittaukset tehtiin vuosina 2006 - 2007 Helsingin yliopiston kampusalueella Kumpulassa sijaitsevalla mittausasemalla. - Vaikka tulos perustuu yhteen mittauspisteeseen, mittauksen pitkäkestoisuus tasoittaa paikallisia vaikutuksia ja tulosten uskotaan pätevän laajemminkin pääkaupunkiseudulla. Pientalovaltaisilla alueilla puun pienpolton osuus voi olla merkittävästi suurempikin, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Risto Hillamo.

Pienhiukkaset pahimpia terveyden kannaltaEU-komission Puhdasta Ilmaa Euroopalle (CAFE) -hankkeessa kaupunki-ilman pienhiukkaset on arvioitu pahimmaksi ihmisen terveyttä uhkaavaksi ilmanlaatuongelmaksi. Helsingissä on yleisesti oletettu, että ilmanlaadun nopea heikkeneminen maanpinnan lähellä syksyn ja talven inversiotilanteissa aiheutuisi pääasiassa liikenteen pakokaasupäästöistä ja katupölystä. Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston tuore tutkimus tuo uutta tietoa näihin oletuksiin.Pääkaupunkiseudun pienhiukkaspitoisuuksia seurataan jatkuvasti Kumpulassa sekä viidellä YTV:n mittausasemalla. Nykyisin valvontamenetelmin ja EU-direktiivien vaatimin mittauksin ei kuitenkaan saada selville pienhiukkasten lähteitä. Siten pienhiukkaspäästöjen vähentämisen kohdistaminen on ongelmallista.

Puun pienpolton päästöjä mahdollista vähentääEU:n uusi direktiivi vaatii pitoisuuksien vähentämistä. Ilman pienhiukkaspitoisuuksia voitaisiin pääkaupunkiseudulla alentaa rajoittamalla puun pienpolton päästöjä. Tulisijojen päästöihin voidaan vaikuttaa rakennusmääräyksillä, teknologialla ja tulisijojen oikealla käyttötavalla.- Puun pienpolton voi olettaa lisääntyvän vastaisuudessa sähköenergian hinnan nousun vuoksi etenkin niissä talouksissa, joissa puunpoltto on toissijainen lämmitysmuoto. Uusi ja parempi polttotekniikka tulee kuitenkin käyttöön hitaasti. Näin puun pienpoltto pysyy yhtenä merkittävänä saastelähteenä vastaisuudessakin, Risto Hillamo toteaa.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Tekes, Ympäristöministeriö, Suomen Akatemia ja Maj ja Tor Nesslingin Säätiö.

Lisätiedot:Tutkimusprofessori Risto Hillamo, puh. (09) 1929 5500