Tiedote 19.10.2009

Tiedote - Rankkasateille ja viemäritulville kehitteillä varoitusjärjestelmä

Kuva: Emilia Mänttäri

Rankkasateiden ja viemäritulvien varalle on kehitteillä kaksi erillistä varoitusjärjestelmää. Ilmatieteen laitoksen rankkasadevaroitusjärjestelmä ja VTT:n kaupunkitulvahanke parantavat jatkossa riskitilanteiden ennakointia. Tekesin Vesi- ja Turvallisuus-ohjelmien rahoittamat hankkeet toimivat tiiviissä yhteistyössä.

Rankkasateita ja niistä syntyviä tulvia kaupunkialueilla pystytään tulevaisuudessa ennakoimaan entistä tarkemmin. Rankkasateiden ja viemäritulvien varalle on kehitteillä kaksi erillistä varoitusjärjestelmää, joissa pyritään mahdollisimman tarkkaan ajalliseen ja sijainnilliseen ennusteeseen.

Ilmatieteen laitoksen rankkasadevaroitusjärjestelmässä (RAVAKE) sateiden ennustamiseen käytetään ilmakehämalleja ja säätutkahavaintoja. Palvelun käyttäjät eli esimerkiksi yksityiset ja julkiset kiinteistönomistajat voivat määritellä sopivan riskiprofiilin sen mukaan, miten iso sademäärä saattaa aiheuttaa vahinkoa. Varoitukset voidaan välittää esimerkiksi matkapuhelimeen.

- Tavoitteena on tosiaikainen järjestelmä, jonka avulla voitaisiin kaupunginosan tarkkuudella ennustaa, missä sataa lähitunteina ja kuinka paljon, kertoo RAVAKE-hankkeen vetäjä, erikoistutkija Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitoksesta.Hanke alkoi syyskuussa 2009 ja jatkuu vuoteen 2012 saakka.

Tulvavaroituksia testataan Helsingin keskustassaRAVAKE-hanke tekee tiivistä yhteistyötä Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) projektin kanssa, jossa kehitetään varoitusjärjestelmää rankkasateiden aiheuttamiin kaupunkitulviin. Ilmatieteen laitoksen tiedot lähestyvistä rankkasateista välitetään VTT:lle, joka tekee niiden perusteella ennusteet mahdollisista kaupunkitulvista. Tämän jälkeen järjestelmä varoittaa kiinteistöjä ja muita tarvittavia tahoja tulevasta vaarasta.

- Hankkeen lähtökohta on kiinteistöjen näkökulma. Rankkasateissa koko kaupunki ei kärsi, vaan tuhojen laajuus riippuu kiinteistön sijainnista ja alueen pinnanmuodostuksesta. Tavoitteena on luoda kiinteistönomistajille paremmat valmiudet varautua poikkeuksellisiin rankkasadetulviin, toteaa hankkeen vetäjä, erikoistutkija Hannu Maula VTT:ltä.

Kun rankkasade tulee tietyn alueen päälle, tulvaennuste valmistuu muutamissa minuuteissa valmiiksi lasketun ennusteen avulla. Varoitukset jaetaan kolmeen luokkaan vakavuuden perusteella.

Järjestelmän prototyyppiä on kehitetty koealueella Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevissa kiinteistöissä. Kaupunkitulvahanke alkoi toukokuussa ja on kestoltaan kaksivuotinen.

Ilmastonmuutos lisää rankkasateita, ja ne voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja lyhyessä ajassa. Esimerkiksi Porissa satoi kesällä 2007 yli 100 millimetriä kolmen tunnin aikana, ja tulvat aiheuttivat kaikkiaan noin 20 miljoonan euron vahingot.

Kehitteillä olevat rankkasade- ja tulvavaroitusjärjestelmät ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia, ja niillä on suuri vientipotentiaali. Hankkeissa on mukana useita yrityksiä ja muita yhteistyökumppaneita.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos, erikoistutkija Jarmo Koistinen,Puh. (09) 1929 3618, jarmo.koistinen@fmi.fi

VTT, erikoistutkija Hannu Maula,Puh. 020 722 6279, hannu.maula(at)vtt.fi

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.