Tiedote 10.11.2009

Tiedote - Lumi- ja räntäsadealue saapuu etelästä Suomeen

Kuva: Eija Vallinheimo

Maan eteläosaan saapuu lumi- ja räntäsadealue. Sateet liikkuvat päivän aikana Itä-Suomeen ja myöhemmin myös maan keski- ja pohjoisosiin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan runsaimmat sademäärät kertyvät aamun ja keskipäivän aikana maan eteläosissa, iltapäivän ja illan aikana maan itäosissa. Lunta voi vuorokauden aikana kertyä yleisesti 5 - 15 senttimetriä, paikoin yli 15 senttimetriä. Etelässä lumisateet heikkenevät iltapäivällä lännestä alkaen.

Lämpötila on lumisateessa nollan ja -2 asteen välillä, etelärannikolla ollaan ajoittain hieman nollan yläpuolella. Melko heikko tuuli ja nollan lähettyvillä vaihteleva lämpötila mahdollistavat lumen kertymisen puihin, tykkyvahingot jäänevät kuitenkin eilen ennustettua vähäisemmiksi.

Keskiviikkona lumisadealue leviää heikentyneenä Lappiin. Etelässä sää poutaantuu ja kylmenee. Loppuviikolla sää jatkuu talvisena, joten nyt satava lumi säilyy maassa ainakin toistaiseksi.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoituksetMarraskuun sääseurantaLumitilanteen seuranta

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.