Tiedote 1.10.2010

Tiedote - Syyskuun lopussa yöpakkasia maan keski- ja pohjoisosassa

Kuva: Eija Vallinheimo

Syyskuu oli hieman tavanomaista lämpimämpi koko maassa. Sään viilenemisen myötä terminen syksy on alkanut suuressa osassa maata.

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun keskilämpötila oli 0,5-1,5 astetta tavanomaista korkeampi koko maassa. Syyskuun keskilämpötila vaihteli Keski- ja Pohjois-Lapin vajaan 6 asteen ja Etelä-Suomen reilun 12 asteen välillä.

Kuukauden ylin lämpötila 20,9 astetta, mitattiin Virolahden Koivuniemessä 8. ja 9. päivä syyskuuta ja Heinolan Asemantauksella 13. päivä syyskuuta. Kuukauden alin lämpötila -6,7 astetta mitattiin 27. päivä Sallan Naruskassa.

Terminen syksy alkoi Pohjois-Lapissa jo elokuussa ja syyskuun puoliväliin mennessä terminen syksy oli jo edennyt maan keskiosiin. Syyskuun viimeisenä viikkona sää viileni koko maassa ja näyttää siltä, että syyskuun lopussa terminen syksy on alkamassa myös maan etelä-osissa. Terminen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä.

Sademäärissä paikallisia erojaKuukauden aikana satoi eniten Nokian Tottijärvellä, jossa sadetta kertyi yhteensä 127 millimetriä. Siellä mitattiin myös suurin vuorokauden sademäärä, 67 millimetriä. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla satoi syyskuussa hieman tavanomaista enemmän. Lapissa satoi syyskuun aikana hieman tavanomaista vähemmän ja pienin sademäärä 18 millimetriä, havaittiin Enontekiön Kilpisjärvellä.

Syyskuussa ukkoset harvenivatSyyskuussa paikannettiin Suomen maa-alueilla noin 180 maasalamaa, mikä on selvästi alle pitkän jakson keskiarvon (4900 maasalamaa). Tämä ei kuitenkaan ole poikkeuksellista, sillä syyskuun osalta vuosivaihtelu on hyvin suurta. Koko ukkoskauden toukokuusta syyskuuhun havaittiin noin 168 000 maasalamaa, mikä on selvästi yli pitkän jakson keskiarvon (138 000).

Lisätiedot:Syyskuun sääseurantaSyksytilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,03 e/min+pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.