Tiedote 21.12.2016

Jouluna sää on epävakaista ja melko tuulista

Ilmatieteen laitoksen 22. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan jouluna Suomen yli liikkuu useampi sadealue.
Kuva: Antonin Halas

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen yli liikkuu korkeapaineen selänne ja sää on poutaista ja melko kylmää koko maassa.

Jouluaattoaamuna lounaasta saapuu maahamme matalapaine sateineen. Samalla etelätuuli voimistuu ja sää lauhtuu. Lämpötilan nollaraja nousee Oulun korkeudelle. Maan pohjoisosassa sade tulee lumena, muualla maassa lumena, vetenä ja räntänä. Jouluaaton sademäärät vaihtelevat 5 ja 10 millimetrin välillä. Sateet tulevat melko voimakkaan etelätuulen saattelemina.

Jouluyönä sateet väistyvät vähitellen Suomen itäpuolelle ja sää muuttuu selkeämmäksi. Joulupäivää vietetään vaihtelevan pilvisessä säässä ja joitakin lumi- tai vesikuuroja voi vielä esiintyä siellä täällä. Lämpötila pysyttelee vielä etelässä nollassa tai hieman sen yläpuolella, suuressa osassa maata on pikkupakkasta. Lapissa pakkanen on paikoin kireämpää.

Tapaninpäivänä uusi sadealue liikkuu Suomen yli itään. Lämpötila on edelleen etelässä nollan yläpuolella ja sateet tulevat suurelta osin vetenä. Maan keskivaiheilla sateet ovat enimmäkseen lunta ja lunta voi kertyä reilut viisi senttiä. Voimakkaimmat tuulet jäävät todennäköisesti Suomen eteläpuolelle.

Lumitilanne lähellä pitkänajan keskiarvoja

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea. Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20 cm, lounaassa kuitenkin alle 10 cm. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 cm. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa. 21.12.2016 lumetonta on etelärannikolla ja laajalti maan länsiosassa. Muualla maassa lumimäärä on lähellä pitkänajan keskiarvoja.

Tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa parista pakkasasteesta noin kymmeneen pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti nollan tietämillä. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta pakkasasteesta noin -20 asteeseen.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset

Säästä twiittaavat Twitterissä @meteorologit