Tiedote 15.5.2017

Ruohikkopalovaara suuri maan eteläisessä osassa

Viime päivät ovat kuivattaneet tehokkaasti edellisvuoden heinät ja ruovikot. Viikonlopun aikana pelastuslaitokset ovat sammuttaneet kymmeniä maastopaloja.
Kuva: Toni Amnell

Ruohikkopalon vaara on kuivuudesta johtuen ilmeinen laajalla alueella Etelä-Suomessa vaikka Kainuussa ja Pohjois-Suomessa onkin vielä lunta. Tuulisella säällä palot leviävät erittäin nopeasti, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi muistuttaa.

Ilmatieteen laitos varoittaa ruohikkopalojen vaarasta huhti–toukokuussa ennen metsäpalovaroituksia. Ruohikkopalo- ja metsäpalovaroitukset merkitään keltaisella vaaraluokan värillä varoituskarttaan.

Ruohikkopalon vaaraa arvioidaan Ilmatieteen laitoksessa maan ylimmän kerroksen kosteusoloja kuvaavan mallin avulla. Maastopalot voivat lähteä liikkeelle roskien poltosta, tupakan tumpista ja kulotuksesta, jos ei olla riittävän huolellisia. Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää, jos kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.

Kuntien ympäristölautakunnat ovat antaneet kunnallisia määräyksiä ja ohjeita roskien poltosta. Osassa kuntia on esimerkiksi risujen poltto kokonaan kielletty.

Ilmaston muuttuessa kuivat keväät yleistyvät, mikä lisää maastopalojen vaaraa.

Lisätietoa:

Varoituskartta: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetTietoa varoituksista: http://ilmatieteenlaitos.fi/tietoa-varoituksistaTietoa metsäpalo- ja ruohikkopalovaroituksista: http://ilmatieteenlaitos.fi/metsapalovaroitukset