Tiedote 5.10.2017

Arktisen merijään laajuus tavanomainen viime vuosiin verrattuna

Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,9 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen kahdeksanneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten yhdentoista vuoden aikana.
Kuva: NSDC

Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,6 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 14. päivä. Kaksikymmentä vuotta sitten tämä olisi ollut hyvin poikkeuksellista, mutta viime vuosiin verrattuna tämän vuoden merijään peittävyys on hyvin tavanomainen.

Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa. Merijään laajuuteen vaikuttavat myös tuulet ja merivirrat, jotka pakkaavat tai levittävät jääkenttää sekä kuljettavat jäälauttoja lämpimimmille merialueille.

Talvi 2017 oli Jäämerellä keskimääräistä lämpimämpi, joten sekä merijään paksuus että laajuus olivat keskimääräistä alhaisemmalla tasolla sulamiskauden alkaessa. Silloin arvioitiin, että kesän sulamiskauden jälkeen merijään laajuus olisi keskimääräistä pienempi, mutta kesän aikana tuuliolot suosivat jään pysyvyyttä keskisellä Jäämerellä ja siten hidastivat jään sulamista.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut ja monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt. Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2–7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut kuitenkin 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä.

Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä. "Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan. Muutosvauhti on yli 13 % vuosikymmenessä huolimatta että viimeisien vuosien aikana jään laajuus on ollut suurempi kuin vuonna 2012", Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala toteaa ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.

Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Jari Haapala, puh. 040 757 3621 , jari.haapala@fmi.fi

https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/4be2265d-15bd-43c4-828f-f1224960ef47/napamerien-jaapeite.html