Tiedote 2.1.2015

Vuosi alkaa tuulisessa säässä

[Päivitetty 2.1.2015] Tuulet voimistuvat perjantaina voimakkaan matalapaineen myötä. Eteläisillä ja lounaisilla merialueilla tuuli nousee myrskylukemiin.
Kuva: Jukka Ylävuo

Ilmatieteen laitoksen 2. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan etelän ja lännen välinen tuuli koettelee maan eteläisintä osaa perjantai-iltapäivän ja -illan aikana. Lauantain vastaisena yönä tuuli kääntyy luoteen puolelle ja voimistuu entisestään. Myrskytuulia esiintyy lounaisilla ja eteläisillä merialueilla. Myös maan etelä- ja keskiosassa esiintyy voimakkaita lännen ja luoteen välisiä puuskatuulia.

Matalapaineen liikkuessa maan poikki itään sen yhteydessä sataa myös perjantain ja lauantain kuluessa paikon runsaasti lunta, mikä vaikeuttaa tieliikennettä ja keli saattaa olla maan keskiosassa paikoin jopa erittäin huono.

"Ennusteessa on yhä pientä epävarmuutta matalapaineen muuttuneen reitin vuoksi. Etenkin maan etelä- ja länsiosien puuskariski on hieman kohonnut edellisistä ennusteista", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Joonas Moilanen toteaa. Ilmatieteen laitos seuraa tilannetta ja päivittää tiedotetta tarvittaessa verkkosivuillaan.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset:www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh.  0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh.  0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Vuodenvaihteen säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/uusi-vuosiLumitilanteen seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne