Tiedote 20.2.2012

Sunnuntaina lunta satoi enimmillään 20 senttimetriä

Viikonlopun aikana lumensyvyys kasvoi monin paikoin 10 – 15 senttimetriä. Sää jatkuu vaihtelevana ja uusia lumisadealueita liikkuu viikon aikana maan yli.
Kuva: Antonin Halas

Viikonlopun aikana runsaita lumisateita on saatu eri puolilla Suomea. Sunnuntaina lunta satoi eniten maan eteläosassa, missä lumensyvyys kasvoi monin paikoin 10 - 15 senttimetriä. Eniten lunta satoi Salon Suomusjärvellä, missä lunta kertyi vuorokauden aikana 20 cm. Myös Lapissa lumensyvyydet kasvoivat paikoin sunnuntaina kymmenisen senttimetriä. Tuuli on kuitenkin kuljettanut monilla havaintoasemilla lunta pois mittauspaikasta, mikä vääristää lumensyvyyden mittausta. Esimerkiksi Tornion Aapajärvellä koko viikonlopun sademäärä oli 30 mm vedeksi muutettuna, kun lumensyvyys kasvoi tuona aikana vain 3 cm. Ilman tuulen vaikutusta kyseinen sademäärä vastannee useamman kymmenen senttimetrin lumensyvyyden kasvua.

Sunnuntaina myrskytuulet puhalsivat kovimmillaan lounaisilla merialueilla 22 m/s. Kovin tuulen puuska oli lähes 27 m/s. Sisämaassa keskituulen nopeus oli suurimmillaan Enontekiön Kilpisjärven kyläkeskuksen havaintoasemalla 17 m/s, ja puuskissa tuuli ylsi yli 22 m/s lukemiin samalla havaintopaikalla. Tuntureilla keskituuli ylsi kuitenkin myrskylukemiin.

Suurin lumensyvyys oli 20. helmikuuta Puolangan Paljakalla, missä lunta oli 104 cm. Maan etelä- ja keskiosassa lumensyvyys vaihteli noin 30 ja 70 senttimetrin välillä, pohjoisessa lunta on puolesta metristä metriin. Viikonlopun lumipyryn jäljiltä lumensyvyys on maan eteläosassa ja paikoin Lapissa noin 20 - 40 cm suurempi kuin ajankohdan pitkän ajan keskiarvo. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla lunta oli maanantaiaamuna 75 cm, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti. Vuosi sitten lumitilanne oli maan eteläosassa hyvin samanlainen. Tuolloin Vantaalla lunta oli enimmillään 76 cm.

Sää jatkuu vaihtelevana

Ilmatieteen laitoksen mukaan alkuviikolla sää on vaihteleva, sillä lounaasta saapuu uusia sadealueita. Tiistaina 21. helmikuuta sateet yltävät koko maahana, mutta keskiviikon ja torstain sateet tulevat pääosin maan etelä- ja keskiosassa. Loppuviikolla sateet näyttäisivät heikkenevän. Sade tulee pääosin lumena, mutta ajoittain myös räntänä ja lounaisten merialueiden vaikutuspiirissä mahdollisesti myös ajoittain vetenä. Lämpötila on etelässä ajoittain nollan yläpuolella, muualla ollaan pääosin pakkasella.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600(3,98 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)

Tarkista ajantasainen liikennesää, jalankulkusää ja muut varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetHelmikuun tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuuTalvilomaviikkojen tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvilomaviikot