Tiedote 30.1.2015

Tykkylumi voi aiheuttaa ongelmia myös maan eteläosissa

Voimakas matalapaine saapuu Suomeen kaakosta ja siihen liittyvä lumipyry leviää maan eteläosaan lauantaina päivällä. Märkä lumi voi taivuttaa puita sähköjohdoille.

Lumisateet jatkuvat ennusteen mukaan aina sunnuntaipäivään saakka. Ennustetut lumikertymät ovat maan eteläosassa 10-15 cm. Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa lunta voi kertyä jopa 20 senttiä. Aivan rannikolla sade saattaa tulla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä osin myös vetenä. Lämpötila on lumisateessa enimmäkseen nollan tuntumassa, joten lumi saattaa tarttua voimakkaasti puustoon ja tykkylumen aiheuttavat vahingot ovat mahdollisia. Tykkylumi on piinannut jo aikaisemmin Itä- ja Pohjois-Suomea.

Perjantain lumensyvyysmittauksissa vähiten lunta Ahvenanmaan lisäksi oli etelä- ja lounaisrannikolla, jossa lunta oli yleisesti vain muutamia senttimetrejä. Sen sijaan Kainuussa lunta oli paikoin jopa yli metri. Etelässä ja lounaassa lunta on arviolta 5-15 cm tavanomaista vähemmän. Sen sijaan maan pohjoisosassa lunta on ajankohtaan nähden keskimääräistä enemmän. Erityisesti Kainuusta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella lunta on harvinaisen paljon eli 20-30 cm keskimääräistä enemmän.

Suomen ympäristökeskus SYKEn mukaan suurten hallien kattorakenteita on syytä tarkkailla, koska niissä piilevät rakennevirheet alkavat tyypillisesti ilmetä maaston lumikuorman kasvaessa 80–100 kg/m2:n tuntumaan. Lumikuorma on nyt Ii-Ilomantsi-linjan pohjoispuolella pääosin 80–120 kg/m2, eteläpuolella alle 80 kg/m2.

Lauantai-illan aikana lumipyry leviää hiukan heikentyneenä maan keskiosaan ja sunnuntaiksi osin myös maan pohjoisosaan. Lunta kertyy monin paikoin noin 10 cm ja yhdessä melko voimakkaan itätuulen kanssa ajokeli on paikoin erittäin huono. Etelässä sää poutaantuu vähitellen sunnuntain kuluessa.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Mitä on tykkylumi?: http://ilmatieteenlaitos.fi/tykky-eli-tykkylumi

SYKE: Suurten hallien kattojen lumitilanteen tarkkailu tarpeen vaikka lumitilanne enimmäkseen tyypillinen: http://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus