Tiedote 11.4.2012

Kevätpölykausi jatkuu

Ilmatieteen laitoksen mukaan keväinen katupöly saattaa huonontaa merkittävästi ilmanlaatua tulevina päivänä erityisesti eteläisessä Suomessa. Katupölykausi on nyt jatkunut jo kuukauden verran.
Kuva: Eija Vallinheimo

Viime vuosina vuoden pahimmat kevätpölypäivät on mitattu maalis-huhtikuun vaihteessa. – Tänä vuonna sateinen sää ja runsaiden lumivallien sulamisvedet ovat pitäneet pahimmat pölyt kurissa. Lähipäivinä sää on poutaisempaa ja tienpintojen kuivuessa ilmanlaatu saattaa katupölyn takia heikentyä kaupunkialueilla, toteaa erikoistutkija Pia Anttila Ilmatieteen laitoksesta.

Katupölyä nousee ilmaan maan kuivuessa, jolloin talven aikana liukkauden vähentämiseksi levitetty ja liikenteen hienontama hiekka ja päällysteestä kulunut mineraaliaines nousee ilmaan liikenteen että tuulen vaikutuksesta. Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla.

Kaukokulkeumat toistaiseksi pieniä

Toinen jokakeväinen vitsaus; pienhiukkasten kaukokulkeumat eteläisimmän Euroopan kulotus- ja maastopaloista ovat toistaiseksi pysyneet laimeina.

Ilmanlaadun kehittymistä voi seurata Ilmanlaatuportaalista: www.ilmanlaatu.fi.Maastopalojen savujen leviämisennustetta voi seurata osoitteessa:http://www.ilmanlaatu.fi/ilmanyt/silam/

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pia Anttila, puh. (09) 1929 5410, pia.anttila@fmi.fi