Tiedote 13.6.2012

Kesä tie- ja vesiliikenteessä onnettomuusaltista aikaa

Kesällä olosuhteet sekä teillä että vesillä ovat yleensä hyvät, mutta silti suurin osa onnettomuuksista tapahtuu juuri kesäaikaan. Liikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset peräänkuuluttavat valppautta ja oikeaa asennetta kesäliikenteessä.
Kuva: Tapani Koskela

Kuljettajan rooli turvallisessa liikenteessä on ensiarvoisen tärkeä. Kesälomareissuille lähdettäessä matkan suunnitteluun kannattaa panostaa, oli kysymyksessä auto- tai venematka. Lisäksi on hyvä levätä kunnolla ja jättää kiire kotiin. ”Tavoitteena olisikin, että koko liikennejärjestelmässä vallitsisi vastuullinen liikennekulttuuri”,

korostaa ylijohtaja Marko Sillanpää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista: ”Kesäisen liikenteen tulisi olla kaikille mukavaa – sekä kuljettajalle, matkustajalle ja muille liikenteen kulkijoille. Alkoholi ei tähän yhteyteen kuulu.” Erityisesti tämä on hyvä muistaa juhannuksena, jolloin erilaiset riskit joutua onnettomuuteen kasvavat."Lähes 40 % kuolemaan tai vakaviin loukkaantumisiin johtavista onnettomuuksista sattuu kesäkuukausien aikana. Taustalla onnettomuuksissa on usein tilanteeseen sopimattomat ajonopeudet ja alkoholi", painottaa Liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen.

Maanteillä kesäliikenne vilkasta

Kesällä suuret tapahtumat ja tietyöt saattavat laskea matkanopeuksia ja aiheuttaa liikenteen jonoutumista. Matkantekoa hidastavia työmaita ovat Etelä-Suomessa mm. vt 3:lla Hämeenlinnan kohdalla, vt 7:llä Porvoon ja Kotkan välillä, kt 51 Kirkkonummen sekä vt 1:llä Tuomarilan ja Sepänkylän kohdalla.

Juhannuksena poikkeuksellisen suuri liikennemäärä aiheuttaa sen, että ajonopeudet laskevat monin paikoin. Menoliikenteen pisimmät ruuhkat ajoittuvat torstai-iltaan kello 14–19 välille, kun taas paluuliikenne on vilkasta sunnuntaina puolesta päivästä lähelle puolta yötä. Edellä mainittujen kohtien lisäksi juhannuksena ruuhkautuvat mm. vt 4 Helsingistä Lahteen, vt 9 Tampereelta pohjoiseen ja vt 5 Heinola ja Mikkelin välillä.

Ennakoitujen liikenneruuhkien lisäksi mahdolliset onnettomuudet aiheuttavat häiriöitä ja pitkiäkin jonoja. Tieliikenteessä poliisin, pelastuslaitoksen ja Liikenneviraston tieliikennekeskuksen yhteistyö on tärkeää onnettomuuksien seurausten minimoinnissa. Nopealla tiedottamisella ja mahdollisen kiertotien järjestelyillä pyritään ehkäisemään lisäonnettomuuksia ja varmistamaan liikenneturvallisuus. Liikennevirasto tiedottaa tieliikenteen häiriöistä kesämatkailijoille ajantasaisilla liikennetiedotteilla mm. radioiden ja internetin kautta.

Monet kuolemaan johtaneista vesiliikenneonnettomuuksista vältettävissä pelastusliiveillä

Vesiliikenteessä kuolleiden määrät ovat laskeneet 1970-luvulta, mutta viime vuosina lasku on pysähtynyt. Myös kansainvälisesti katsottuna Suomen tilanne on huono. Usein kuolemaan johtaneet onnettomuudet tapahtuvat pienissä soutu- tai moottoriveneissä ja syynä on veneen kaatuminen tai kallistuma. ”Pelastusliivit tulisi laittaa päälle aina vesille lähdettäessä, myös lyhyille soutumatkoille”, painottaa Trafin erityisasiantuntija Ville Räisänen: ”Pelastusliivien käyttämiseen tulisikin saada asennemuutos aikaiseksi. Tarvittaessa voisi käyttää apuna myös lainsäädännöllisiä keinoja.”Liikenteen häiriötilanteissa Trafi tukee kuljettajaa ja analysoi liikennejärjestelmän tilaa.

Sääennusteita ja -varoituksia kannattaa seurata

Sää on yksi osatekijä monessa kesän liikenneonnettomuudessa. Aurinkoinen ja melko tyyni kesäsää voi muuttua nopeasti esimerkiksi voimakkaiden ukkoskuurojen myötä. ”Veneilijöiden kannalta vaarana ovat tuolloin lähinnä runsas salamointi sekä äkilliset puuskat kun taas tieliikenteessä uhkana ovat ukkospuuskien kaatamien puiden lisäksi myös muun muassa rankkasateet”, kertoo meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitokselta. ”Vesille tai tien päälle lähtiessä onkin hyvä tarkistaa ajankohtaiset säävaroitukset”, hän muistuttaa. Ilmatieteen laitoksen antamat säävaroitukset voi television, radion ja internetin lisäksi tarkistaa tästä kesästä alkaen myös iPhone sekä Android-puhelimille ilmaiseksi saatavilla olevista sääsovelluksista.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitosmeteorologi Pauli Jokinen, puh. 029 539 4127, pauli.jokinen@fmi.fiVoimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetiPhone ja Android -sovellukset:http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/517742

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafierityisasiantuntija Ville Räisänen, puh. 020 618 6457, ville.raisanen@trafi.fiylijohtaja Marko Sillanpää, puh. 020 618 5210, marko.sillanpaa@trafi.fiVesiliikenneonnettomuustilastot: http://www.trafi.fi/palvelut/tilastot/merenkulku

Liikennevirastojohtaja Virpi Anttila, puh. 040 510 9983, virpi.anttila@liikennevirasto.fiAjantasainen liikennetieto: http://www2.liikennevirasto.fi/alk/Tiedot tie- ja siltatöistä: http://www.liikennevirasto.fi/tietyot

Liikkuva poliisiviestintäpäällikkö Jussi Pohjonen, puh. 071 878 2052, jussi.pohjonen@poliisi.fi