Tiedote 8.10.2012

Maan länsiosassa poikkeuksellisen sateista

Syyskuun runsaat sateet ovat saaneet jatkoa lokakuussa. Maan länsiosassa on ollut paikoin poikkeuksellisen sateista, mikä on aiheuttanut tulvia.
Kuva: Tuija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan runsaimmin on satanut lokakuussa Pohjois-Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Havaintoasemista sateisin on ollut Merikarvia, jossa lokakuun seitsemänä ensimmäisenä päivänä on satanut 114 millimetriä, mikä on kaksinkertainen tavanomaiseen koko lokakuun sademäärään verrattuna. Se on suurin sademäärä, joka on havaittu viimeisen 50 vuoden aikana koko maassa jaksolla 1.-7.10.

Suunnilleen yhtä sateinen lokakuun alku koettiin vuonna 1999. Silloinkin runsaimmat sateet sattuivat maan länsiosaan. Tuolloin suurin sademäärä, 108 mm, mitattiin Huittisissa.

Koko alkusyksy eli syyskuu ja lokakuun alku on ollut harvinaisen sateinen. Yhteensä eniten eli 238 mm on satanut Isojoella Etelä-Pohjanmaalla. Suunnilleen yhtä sateinen alkusyksy on koettu viimeksi vuonna 1994. Silloin satoi eniten Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa, jossa sadetta kertyi vastaavana aikana 250 millimetriä.

Sää poutaantuu loppuviikosta

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen yllä oleva laaja matalapaine täyttyy vähitellen ja sää jatkuu epävakaisena. Sadekuuroja tulee edelleen paikoin mutta ajoittain pilvipeitekin repeilee. Loppuviikosta lopulla korkeapaine vahvistuu lännestä Suomeen hetkeksi ja sää poutaantuu. Jakson lopulla yöpakkasta voi olla myös etelässä. Tulevan viikon ennustettu sademäärä on 2 - 5 mm, Lapissa ja etelärannikolla 5 - 15 mm.

Ilmatieteen laitos antaa sadevaroituksia niin runsaista, pitkäkestoisista sateista kuin rankoista, lyhyen aikaa kestävistä sateista. Pitkäkestoisen runsaasta sateen vaaratasot ovat 50, 70 ja 120 millimetriä vuorokaudessa ja lyhytkestoisen rankasta sateen vaaratasot 20, 30 ja 45 millimetriä tunnissa. Kaikkein runsaimmat sateet ajoittuvat yleensä loppukesään, jolloin sadetta voi kertyä paikoin jopa yli 100 millimetriä vuorokaudessa.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Lokakuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/lokakuu

Meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Toimintaohjeita äkkitulviin: http://ilmatieteenlaitos.fi/toimintaohjeita-akkitulviin

Ajankohtainen tulvatilanne, Suomen ympäristökeskus: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=420690&lan=fi&clan=fi