Tiedote 8.8.2018

Koulut alkavat lämpimässä säässä, paikoin ukkostaa

Lähipäivät ovat suuressa osassa maata helteisiä. Lämmin ja kostea ilma synnyttää ukkosia erityisesti maan pohjois- ja länsiosiin.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen 8.8. tekemän ennusteen mukaan torstai ja perjantai ovat suuressa osassa maata helteisiä. Ylimmät lämpötilat ovat 30 asteen tienoilla, eli helleraja rikotaan taas monin paikoin. Tänä vuonna on ollut tähän mennessä 57 hellepäivää. Hellepäiväennätystä pitää hallussaan vuosi 2002, jolloin oli yhteensä 65 hellepäivää.

"Pidempää helleputkea ei kuitenkaan ole luvassa, vaan viikonloppuna Suomeen virtaa jo viileämpää ilmaa", sanoo päivystävä meteorologi Niko Tollman Ilmatieteen laitokselta.

Lämmin ja kostea ilma saa aikaan paikoin myös ukkosia. Ukkossateiden painopiste on torstaina maan pohjoisosassa. Perjantaina ukkostaa maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella sekä Itä-Suomessa. Lähipäivinä tuuli on myös puuskaista.

Suomea kovemmin jytisee Ruotsissa, mistä Pohjanlahdelle voi kulkeutua voimakkaita ukkospuuskia.

"Ukkospilvien ennustamiseen liittyy suuria epävarmuuksia lyhyenkin ajan päähän, joten säävaroituksia ja sadetutkaa kannattaa seurata", Tollman muistuttaa.

Ensi viikko tuo mukanaan sateita.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset: ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Suojautuminen salamalta: http://ilmatieteenlaitos.fi/suojautuminen-salamalta