Tiedote 7.5.2015

Jäätalvi päättyi Suomen merialueilla aikaisemmin kuin koskaan

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun toiminta päättyy jäätalven 2014-2015 osalta torstaina 7.5. Näin aikaisin keväällä toimintaa ei ole aikaisemmin lopetettu.
Bild: Heikki Lihavainen

Taakse jäänyt jäätalvi alkoi itsenäisyyspäivän tienoilla melko tavanomaiseen aikaan, mutta jatkui leutona loppuvuodena ja tammikuun. Jäätalven huippu koettiin 23. tammikuuta, jolloin jäätä oli enimmillään 51 000 km²:n alueella. Jäällisen alan suhteen Itämeren talvi jää historian kirjoihin kaikkien aikojen toiseksi leudoimpana. Leudompi jäätalvi on ollut ainoastaan vuonna 2008, jolloin jäällinen alue oli laajimmillaan 49 000 km². Jäätalvi katsottiin päättyneeksi tuolloin 12. toukokuuta eli muutamaa päivää myöhemmin kuin tänä vuonna.

"Merkille pantavaa on ettei Perämeri jäätynyt taakse jäävänä talvena kertaakaan kauttaaltaan. Näin on tapahtunut viimeksi talvella 1930", toteaa jääasiantuntija Jouni Vainio. Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun mukaan talven aikana ei Suomenlahdella tarvittu jäänmurtajia avustamaan laivoja Suomen satamiin. Näin tapahtui myös vuonna 2008.

Vaikka talvi oli vähäjäinen, se ei tarkoita, että se olisi ollut pohjoisten satamien osalta helppo, sillä jäiden liikkuminen vaikeutti satamien toimintaa. "Satamia jouduttiin pohjoisessa ajoittain jopa sulkemaan liikkuvien jäiden aiheuttaman puristuksen takia", jääasiantuntija Jouni Vainio muistuttaa.Jäätilanteen kehittymistä seurataan Jääpalvelussa talviaikaan päivittäin. Tästä päivästä eteenpäin Ilmatieteen laitoksen Meripalvelut jatkaa aallokon ja vedenkorkeuden seurantaa ja aloittaa taas lokakuussa meriveden jäähtymisen seurannan.

RadioSuomi lukee kauden viimeisen jäätiedotuksen 7.5. klo 12.50.

Lisätietoja:

Jäätilannekartta: ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanneMeriveden korkeushavainnot: ilmatieteenlaitos.fi/vedenkorkeus

Jääasiantuntija Jouni Vainio, puh. 041 5015 359, jouni.vainio@fmi.fi