Roolipeli auttaa viranomaisia varautumaan sään ääri-ilmiöihin ja muihin uusiin uhkiin

10.7.2019 8:10

Kyky varautua sään ääri-ilmiöihin on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Tutkijoiden kehittämän roolipelin avulla viranomaiset voivat harjoitella aiempaa paremmin toimintaansa äärimmäisissä sääilmiöissä. Peliä testataan myös Suomen EU-puheenjohtajakaudella pelastusviranomaisten työpajassa, jossa keskitytään sään ilmiöiden lisäksi kemikaali-, säteily- ja hybridiuhkatilanteisiin.

Kuva: Janne Pulkkinen

Kuva: Janne Pulkkinen

Useat tutkimustulokset viittaavat siihen, että sään ääri-ilmiöt lisääntyvät tulevaisuudessa. Ryhmässä pelattavan ANYCaRe-roolipelin avulla viranomaiset ja muut säälle alttiiden toimialojen asiantuntijat voivat harjoitella päätöksentekoa säähän liittyvissä kriisitilanteissa.

"Peli on kehitetty tieteellisten tutkimustulosten ja menneiden säätapahtumien perusteella", kertoo peliä kehittänyt tutkija Ilona Láng Ilmatieteen laitokselta.

Jokainen pelaaja pelaa peliä omassa viranomaisroolissaan. Peli auttaa osallistujia esimerkiksi näkemään omien päätöstensä vaikutukset muihin toimijoihin. Oppimismenetelmää, jossa todelliseen tilanteeseen varautumista harjoitellaan pelin avulla, käytetään nimitystä hyötypeli (engl. serious gaming).

Peliä pelataan Suomen EU-puheenjohtajakauden työpajassa

Sisäministeriö järjestää 22.–23. heinäkuuta Helsingissä työpajan EU-maiden pelastusviranomaisille osana EU-puheenjohtajakautta. Tilaisuudessa ANYCaRE-peliä käytetään käytännönläheisen harjoituksen pohjana. Työpajaan odotetaan saapuvan noin sata osallistujaa ympäri Euroopan.

"Roolipelin tavoitteena on herätellä osallistujia pohtimaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä kuvitteellisessa kriisitilanteessa, jossa yhdistyvät sään ääri-ilmiöt, vaaralliset kemikaalit sekä hybridiuhat", kertoo kansainvälisten asioiden johtaja Veera Parko sisäministeriöstä.

Työpajan harjoituksen tavoitteena on kehittää erityisesti EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta annettavaa avunantoa ja auttaa viranomaisia havaitsemaan mahdollisia varautumiseen liittyviä puutteita.

Peli on saanut testaajilta kiitosta

Peliä on testattu vuonna 2018 koulutustilaisuuksissa Grenoblessa Ranskassa, Barcelonassa Espanjassa sekä Suomessa Mikkelissä. Koulutuksissa eri toimijat, kuten pelastuslaitos, Ilmatieteen laitoksen meteorologit ja sähköyhtiöiden työntekijät ovat kerääntyneet saman pöydän ääreen harjoittelemaan toimintaa vaaraa aiheuttavia sääilmiöitä varten.

Mikkelin pelastuslaitoksella järjestetyssä koulutuksessa pelaajat harjoittelivat varautumista Asta-rajuilmasimulaation avulla.

"Koulutuksessa osallistujat huomasivat, kuinka erilaiset vaikutusennustetyökalut voisivat helpottaa heidän työtään todellisessa rajuilmatilanteessa", kertoo Ilona Láng.

Pelaaminen auttoi osallistujia myös havaitsemaan päätöksentekoon liittyviä epävarmuuksia ja ymmärtämään toisten viranomaisten haasteita kriisitilanteessa.

Lisätietoja:

Ilona Láng, tutkija, meteorologi, kv-asiantuntija, Ilmatieteen laitos, p. +358 40 594 0529, ilona.lang@fmi.fi

Pekka Tiainen, erityisasiantuntija, sisäministeriö, p. +358 295 488 227, pekka.tiainen@intermin.fi

Natural Hazards and Earth System Sciences -tiedelehdessä julkaistu artikkeli ANYCaRE-pelistä on luettavissa maksutta.

Roolipelissä käytettävän skenaario pohjautuu EU:n H2020 -ohjelman rahoittamaan ANYWHERE-hankkeen tuloksiin ja työkaluihin.

Lisätietoja Helsingissä järjestettävästä työpajasta Suomen EU-puheenjohtajuuskauden verkkosivulta.