Joulua vietetään talvisessa säässä [Päivitetty 23.12.]

23.12.2018 12:33

Joulusta tulee koko maassa valkea. Jouluaatto alkaa suurimmassa osassa maata kylmissä pakkaslukemissa, mutta sää lauhtuu päivän kuluessa etenkin maan länsi- ja pohjoisosassa. Joulupäivänä varoitetaan huonosta ajokelistä.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitos ennustaa koko maahan valkeaa joulua. Tällä hetkellä lumen syvyys on maan itäosassa noin 10–15 senttimetriä ja maan pohjoisosassa 15–25 senttimetriä. Maan länsiosassa ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa lunta on noin 1–10 senttiä.

Ilmatieteen laitoksen aatonaattona 23.12. tekemän ennusteen mukaan Suomessa on korkeapaineen selänne ja pilvisyys vaihtelee. Lumisateita tulee lähinnä maan itäisimmässä osassa. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen -8 ja -15 asteen välillä, maan pohjoisosassa -15 ja -25 asteen välillä.

Jouluaatto alkaa suurimmassa osassa maata kylmissä pakkaslukemissa, maan keskiosassa ja Kainuussa pakkanen kiristyy paikoin -20 ja -30 asteen välille. Sää lauhtuu päivän kuluessa etenkin maan länsi- ja pohjoisosassa. "Tämä johtuu matalapaineesta, joka lähestyy Suomea luoteesta ja saa ilmavirtauksen kääntymään tilapäisesti etelän ja lounaan välille", sanoo päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.

Sää lauhtuu maan läntisimmässä osassa aattoillaksi lähelle nollaa, mutta muualla maassa pakkanen pysyttelee -5 ja -15 asteen välillä. Jouluaatto on enimmäkseen poutainen, mutta lumisateiden mahdollisuus kasvaa iltaa ja jouluyötä kohden etenkin Lapissa.

Joulupäivänä heikko matalapaine ja siihen liittyvä hajanainen lumisadealue liikkuu Suomen yli hitaasti luoteesta kaakkoon. Lumisateet alkavat joulupäivänä maan länsiosassa ja liikkuvat illaksi itään. Lunta kertyy yleisesti 2-6 senttimetriä, paikoin voi sataa myös jäätävää tihkua.

Huonosta ajokelistä varoitetaan Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla https://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset. Tapaninpäivänä voi vielä sataa aluksi hieman lunta idässä.

Viime joulu oli pääosin poutainen

Viime vuonna joulu oli maan pohjoisosassa kylmä ja enimmäkseen poutainen. Myös muualla maassa jouluaatto ja jouluyö olivat pääosin poutaisia. Sen sijaan joulupäivänä ja tapaninpäivänä kulki maan etelä- ja keskiosan yli parikin sadealuetta itään. Sateet tulivat maan eteläosassa enimmäkseen vetenä tai räntänä, keskiosassa lumena.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20 senttimetriä, lounaassa alle 10 senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

Tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa parista pakkasasteesta noin kymmeneen pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti nollan tietämillä. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta pakkasasteesta noin -20 asteeseen.

Tiedotetta päivitetään tarvittaessa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: https://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Joulunajan säät (tilastotietoa): https://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaika

Säästä twiittaavat @meteorologit