Uutinen 10.6.2011

Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta koko Suomen säätiedot

Kuva:Nanni Akkola

Uudistuneesta verkkopalvelustamme on haettavissa viiden vuorokauden sääennusteet yli 12 000 paikkaan Suomessa.

Kaikkien kuntien lisäksi ennustevalikoimassa on mukana tuhansittain Suomen kyliä, taajamia, kaupunginosia, saaria sekä muita keskuksia ja matkailukohteita.

Paikallissään pikavalinnan ennakoiva tekstintunnistus tarjoaa mahdollisia sääennustepaikkoja automaattisesti. Paikannimen voi myös kirjoittaa pikavalintalaatikkoon kokonaan.

Paikallissääsivuille pääsee myös suoraan osoitteilla, jotka ovat muotoa ilmatieteenlaitos.fi/saa/Helsinki/Kumpula.

Entistä monipuolisemmat varoitukset

Paikallissää-sivulla on nähtävissä myös tieto siitä, onko kyseisen kunnan alueella parhaillaan voimassa säähän liittyviä maa-alueiden varoituksia.

Uudistuneelta Varoitukset-sivulta voi tarkistaa myös ennakkovaroitukset. Niitä annetaan ennakoiden eri ilmiöistä jopa viisi vuorokautta ennen varautumista vaativan ilmiön ennustettua toteutumista.

Havaintotiedot lähes reaaliajassa

Paikallissää-sivun alaosassa tarjotaan tuoreimmat säähavainnot käyttäjän valitseman sääennustepaikan lähellä olevilta havaintoasemilta. Havaintokäyrillä on nähtävissä säähavainnot takautuvasti kahden vuorokauden ajalta. Havaintotietojen määrä ja päivitystaajuus vaihtelee asemittain. Pääosin tietoja päivitetään verkkopalveluun 10 minuutin välein.

Suomen havainnot -sivulle on koottu tuoreet säähavainnot kaikilta Ilmatieteen laitoksen automaattisilta havaintoasemilta eri puolilta Suomea.