Ilmakehä-ABC -hakusanoja selityksineen
Ilmakehä-ABC sisältää hakusanoja selityksineen Ilmatieteen laitoksen tutkimusaloilta eli meteorologiasta, klimatologiasta, ilmanlaadusta, avaruustutkimuksesta, geofysiikasta ja merentutkimuksesta.
Sanastoa on päivitetty viimeksi 17.10.2025. Hakusanoja on 419 kpl. Uusin sana on "Keijusalama".
Hakusanat
Hakusanoja löytyi 419
tarkoittaa väliaineen kulkeutumista, jolloin lämpöenergiaa siirtyy paikasta toiseen tuulten tai merivirtauksien mukana. Valtamerien ja ilmakehän suurvirtauksien advektio ja konvektio tasoittavat Auringosta tulevan energian jakaumaa maapallolla.
on geofysiikkaan ja meteorologiaan kuuluva tieteenala, jossa tutkitaan ilmakehän yläkerroksien ominaisuuksia mesosfääristä lähtien. - Aeronomy
on niin sanotun vapaan ilmakehän ominaisuuksia tutkiva meteorologian haara. Vapaalla ilmakehällä tarkoitetaan sitä aluetta, missä tuulen nopeuteen ei enää vaikuta maanpinnan kitka. Vapaa ilmakehä sijaitsee usein noin 1 km korkeudella maanpinnasta.
on yhteisnimitys ilmassa leijuville pienhiukkasille (aerosolihiukkasille) ja väliaineena toimivalle kaasulle. Hiukkaskoko vaihtelee 0,000001 mm - 0,1 mm. Luonnollisia aerosoleja ovat muun muassa meriveden roiskeista muodostuneet suolakiteet, maaperästä ilmaan nouseva tomu, tulivuorien tuhka ja kasvien siitepöly. Ihmisen aiheuttamia aerosoleja ovat öljyn ja kivihiilen palamisessa syntyvä noki ja muut hiukkaset.
on tuulen nopeutta mittaava laite. Yleisin on niin sanottu kuppianemometri. Kyseessä on vaakatasossa pyörivän ristikon päihin kiinnitetyt puolipallon muotoiset ontot kupit, joita tavallisesti on kolme. Kupin halkaisija on tavallisesti muutamia senttimetrejä. Kupit pyörivät sitä nopeammin mitä voimakkaampi tuuli on. Pyörimisnopeus muutetaan elektronisesti tuulen nopeudeksi. Uusimmissa tuulimittareissa pyörivät kupit on korvattu neljällä kiinteällä putkella. Putkesta toiseen lähetettävän ultraäänisignaalin kulkuajasta voidaan laskea tuulen nopeus. Äänitiedoista lasketaan myös tuulen suunta.
Aneroidi eli rasiailmapuntari on 1800-luvulla kehitetty ilmapuntari, jonka toiminta perustuu joustavaan metalliseen rasiaan. Rasia, jonka sisällä on tyhjiö, laajenee tai painuu kokoon ilmanpaineen vaikutuksesta. Rasiaan liitetty mittarineula kertoo vallitsevan ilmanpaineen.
Lämpötila-asteita mitataan Celsius-, Fahrenheit-, Kelvin- ja Réaumur-asteikoilla. Kulma-asteita muun muassa asteikolla 0° - 360° ja piiruina (v) 0v - 6000v. 1v = 0.06°, 1° = 60 ' (kaariminuuttia), 1' = 60'' (kaarisekuntia).
on ilmassa olevaa sameutta, joka johtuu pienen pienistä kuivista hiukkasista. Se eroaa harmaasta udusta siinä suhteessa, että sen väri on ruskeankellertävää auringon suunnassa ja sinertävää muualla. Auer luo tasaisen hunnun maiseman ylle ja tekee sen värit himmeiksi. Suomessa auerta aiheuttavat tyypillisesti kaakkoisvirtauksien tuoma Venäjän arojen pöly tai metsäpalot lähialueilla, joskus jopa Saharan hiekka.
on Auringon säteilytoiminnan vaihtelu, joka ilmenee voimakkaimmin Auringon säteilyn lyhytaaltoalueella ja Auringon lähettämien hiukkasten määrässä. Auringon aktiivisuuden ollessa huipussaan avaruussää maapallon lähiavaruudessa on häiriöistä ja vaihtelevaa.
on auringonpilkkujen peräkkäisten pilkkulukuminimien välinen aika, joka on keskimäärin 11 vuotta, mutta voi vaihdella 7 ja 17 vuoden välillä. Viimeksi auringonpilkkujen maksimi oli vuonna 2000 ja minimi vuonna 2008. Nykytiedon mukaan seuraava auringonpilkkumaksimi on vuonna 2012-2013.
on Auringosta avaruuteen sinkoutuvaa plasmaa, joka koostuu pääasiassa elektroneista ja protoneista. Aurinkotuulen tiheys ja nopeus vaihtelevat suuresti. Tyypillinen hiukkastiheys on 1-10 hiukkasta kuutiosenttimetrissä ja nopeus 300-700 km/s.
Irlantilaisen Francis Beaufortin vuonna 1805 kehittämä alunperin 13-tasoinen tuulenvoimakkuusasteikko. Boforilukeman arviointi perustuu tuulen synnyttämiin vaikutuksiin esimerkiksi aallokossa. Heikkotuulisin tilanne vastaa 0 boforia ja hirmumyrsky 12 boforia.
°C. Lämpötilan mittaamisessa käytetty asteikko, missä 0°C on veden jäätymispiste ja 100°C sen kiehumispiste. Anders Celsius (1701-1744) oli ruotsalainen fyysikko, joka tutki lämpöoppia, geomagnetismia ja revontulia.
on ihmiskunnan aikakausi maailman historiassa, jolloin ihminen omilla teoillaan vaikuttaa olennaisesti ympäröivään luontoon kuten ilmastonmuutokseen.
Pohjoisella pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi.
Eteläisellä pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi.
Vanhentunut ilmanpaineen yksikkö, ks. pascal
on ilman virtausta paikasta toiseen. Tuulen ominaisuuksiin kuuluvat nopeus ja suunta. Tuulen suunnaksi sanotaan sitä ilmansuuntaa, josta tuuli puhaltaa.
on negatiivisen sähkövarauksen omaava alkeishiukkanen (e-). Maapallolla vapaita elektroneja on runsaimmin ionosfäärissä noin 60 km korkeudelta ylöspäin. Siellä Auringon lyhytaaltosäteilyn energia irroittaa ilman kaasujen molekyylien ja atomien elektroneja. Aurinkotuulen mukana elektroneja kulkeutuu maapallon lähiavaruuteen.
Pyhimyksen mukaan nimetty koronapurkaus laivan mastossa ukkospilven alla. Tunnetaan myös nimellä virvatuli.
on salama, joka nähdään niin kaukana (yli 15 km), että jyrinää ei kuulla. Nähdään tavallisimmin elokuussa, jolloin öiseen aikaan on riittävän pimeää kaukaisen salamoinnin havaitsemiseen. Ilmiöstä käytetään myös nimitystä kalevantuli.
Lämpötila-asteikko (°F), joka on käytössä muun muassa USA:ssa. Siinä vesi jäätyy 32°F:n lämpötilassa ja kiehuu 212°F:ssa. Fahrenheit-asteet saadaan Celsius-asteiksi kaavasta °C = (5/9)(°F - 32), mikä on likimain sama kuin °C ~ (°F - 32)(1/2 + 1/20). G. D. Fahrenheit (1686 - 1736) hollantilainen fyysikko.
on maapallon fysikaalisia ominaisuuksia tutkiva tieteenala. Geofysiikka kohdistuu maapallon ilma-, vesi- ja kivikehään. Sitä opetetaan Helsingin yliopistossa Kumpulan matemaattis-luonnontieteellisellä kampuksella sekä Oulun yliopiston Geotieteiden laitoksella.
on maapallon magneettisia ominaisuuksia tutkiva geofysiikan alatiede. Sitä opetetaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja se on edustettuna myös Ilmatieteen laitoksella.
on lämmin merivirta Atlantilla, joka alkaa Meksikonlahdelta ja ulottuu USA:n itärannikolla New Foundlandiin asti, josta se haarautuu. Virran itäinen haarake muodostuu Pohjois-Atlantin ja Norjan merivirroista aina Huippuvuorille saakka. Golfvirta lämmittää yläpuolellaan olevaa ilmamassaa, jonka vaikutuksesta muun muassa Suomessa lämpötilat ovat 6 - 11 °C korkeampia kuin ilman Golfvirran vaikutusta. Golfvirran virtaukseen vaikuttavat olennaisesti myös meriveden suolaisuuden muutokset.
eli Global Positioning System. GPS-järjestelmään kuuluu 24 maapalloa kiertävää satelliittia. Järjestelmään kuuluu myös muutaman varasatelliitti. Satelliittien signaalien vastaanotin maanpinnalla antaa tarkan paikkatiedon (aika ja paikkakoordinaatit). Paikannustarkkuus on yleensä alle 10 metriä, mutta tarkempi paikannus (alle metrin) on mahdollista käyttämällä erilaisia alueellisia tarkennusmenetelmiä, kuten DGPS (Differential GPS) tai RTK (Real-Time Kinematic)
eli hiilimonoksidi (CO) on hiilen epätäydellinen palamistuote. Se on hajuton, väritön, myrkyllinen, reaktioherkkä ja erittäin helposti syttyvä kaasu. - Carbon monoxide
eli konvektionosto syntyy auringon lämmittämän ilman noustessa ylöspäin. Tällaisia tilanteita esiintyy erityisesti aurinkoisina kesäpäivinä mantereella. Termiikkivirtausta käyttävät hyväkseen purjelentokoneet ja suuret linnut.
on kaksinkertainen auringonpilkkujakso kestoltaan noin 22 vuotta. Sen aikana Auringon laaja-alainen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan kahdesti. Auringon yleinen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan hieman auringonpilkkujen maksimiajankohdan jälkeen. - G. E. Hale (1868 - 1938) amerikkalainen astrofyysikko, joka tutki auringon fysiikkaa. - Hale-periodicity
Taivaalla näkyvä valoilmiö, joka syntyy valon (esim. Auringon tai Kuun) taittuessa ja heijastuessa ilmassa leijuvista jääkiteistä. Tavallisimmin ne syntyvät 5-10 km korkeudella. Ne näkyvät renkaina, kaarina ja läiskinä. Tavallisin halo-ilmiö on renkaan muotoinen valomuoto, joka muodostuu Kuun tai Auringon ympärille siten, että renkaan säde on 22 kulma-astetta.
Kesäpäivä luokitellaan Suomessa hellepäiväksi, jos päivän ylin lämpötila on yli 25 °C.
Norjassa ja Tanskassa käytetään samaa määritelmää kuin Suomessa, mutta Ruotsissa helteeksi riittää tasan 25 astetta. Muualla Euroopassa tilastoitavan hellepäivän lämpötilaraja voi olla korkeampikin, kuten Saksassa 30 °C.
Ovat pääasiassa jääkiteistä muodostuneita, usein mantelinmuotoisia pilviä stratosfäärissä 15–25 km korkeudella. Ne syntyvät talvella erittäin kylmässä stratosfäärissä (lämpötila alle –85 °C), kun vuoristo aiheuttaa sopivalla tuulen suunnalla jälkipuolelleen pystysuuntaista aaltoilua. Aallon "huippua" kohti noustessaan ilma jäähtyy, jolloin kosteus tiivistyy näkyväksi pilveksi.
Helmiäispilviä esiintyy korkeilla leveysasteilla lähellä napoja, missä stratosfääri voi kylmentyä tarpeeksi polaaripyörteen sisälleen sulkeman kylmän ilman vaikutuksesta. Tyypillisimpiä helmiäispilvet ovat Etelämantereella, mutta Suomessakin niitä esiintyy sopivassa länsivirtauksessa Skandien vaikutuksesta. Pohjois-Suomessa näitä pilviä esiintyy tyypillisesti useita kertoja joka talvi, maan etelä- ja keskiosassa vain muutamia kertoja talven aikana. Pilvet ovat parhaiten nähtävissä auringon ollessa hieman horisontin alapuolella aamu- tai iltahämärän aikaan tammi-helmikuussa.
Keskenään suunnilleen samankokoisista jääkiteistä (10 µm = 0,01 mm) koostuvat helmiäispilvet voivat olla hyvinkin värikkäitä. Tämä erottaa ne muista polaaristratosfääripilvistä, jotka näyttäytyvät eri koostumuksensa takia usein vain hailakan keltaisena tai vaaleana huntuna taivaalla muistuttaen normaalia harsopilveä.
sijaitsevat molemmilla puolilla päiväntasaajaa leveysasteiden 30° - 35° välisellä vyöhykkeellä. Siellä Hadleyn kiertoliikkeeseen liittyvä korkeapaine aiheuttaa pilvettömän, kuivan ja vähätuulisen säätyypin.
syntyy, kun alijäähtyneet sumu- tai pilvipisarat tarttuvat puihin tai rakennuksiin ja jäätyvät saman tien. Huurre näyttää läheltä katsottuna röpelöiseltä, kuin toisiinsa jäätyneiden lumijyvästen kerrokselta. Sopivissa olosuhteissa huurre kasvaa paksuksi tykyksi, joka voi katkoa paksujenkin puiden latvoja. - Rime ice, soft rime, hard rime
on pinta-alayksikköä vastaan kohdistuva voima, joka aiheutuu sen yläpuoliseen ilmapilariin vaikuttavasta painovoimasta – eli oikeastaan kaiken yläpuolellasi olevan ilman paino. Ilmassa ylöspäin noustaessa ilmanpaine pienenee, koska osa ilmasta jää havaitsijan alapuolelle.
Maan pinnalla ilmanpaine vaihtelee matala- ja korkeapaineiden liikkeiden mukaan, ja näillä vaihteluilla on suuri merkitys vallitsevaan säähän. Normaali-ilmanpaine on 1013 hehtopascalia. Aiemmin yksikkönä käytettiin laajalti millibaaria, joka on samansuuruinen kuin hehtopascal.
on yhteisnimitys ilmakehän sähköilmiöille lähinnä ionosfäärin (n. 100 km) alapuolella. Tärkeimmät ilmiöt liittyvät ukkoseen ja sen ylläpitämään heikkoon sähkövirtaan ilmakehässä sekä ilman ioneihin. Maanpinnan lähellä on hyvällä säällä pystysuora sähkökenttä, jonka voimakkuus on noin 100 V/m. Neutraali-ilmakehällä on positiivinen ja maalla negatiivinen sähkövaraus, joiden vuoksi ionosfäärin alaosan sähköinen potentiaali maanpinnan suhteen on noin 400 kV.
on käsite, joka kuvaa sään yleispiirteistä luonnetta ja vaihtelua tietyllä alueella pitkällä ajanjaksolla. Tyypillinen vertailukauden pituus on 30 vuotta. Usein ilmastolla tarkoitetaan sään tilastollisia ominaisuuksia, esimerkiksi talven keskimääräistä lämpötilaa tai tietyn kuukauden tyypillistä sademäärää jollakin paikkakunnalla.
eli I on maapallon magneettikenttävektorin kallistuskulma vaakatasoon nähden. Se on pohjoisella pallonpuoliskolla positiivinen ja eteläisellä negatiivinen. Suomessa tyypillinen inklinaatiokulma on noin 73°. Magneettisilla navoilla I = +90° tai –90°. Toisessa merkityksessään inklinaatio tarkoittaa kappaleen kiertoradan kaltevuutta
on kaikkialle heliosfääriin ulottuva magneettikenttä, joka syntyy Auringossa ja jota aurinkotuuli kuljettaa mukanaan. Planeettainvälisellä magneettikentällä on tärkeä merkitys avaruussäähäiriöiden ja revontulien syntymisessä. Maapallon etäisyydellä Auringosta sen voimakkuus vaihtelee yhdestä muutamaan kymmeneen nanoteslaan, keskimääräinen voimakkuus on 6 nT.
on ympäristöään korkeamman ilmanpaineen alue, joka sääkartoissa on merkitty K-kirjaimella korkeapaineen keskuksen kohdalle. Korkeapainealueen keskuksessa on yleensä tyyntä tai heikkoja paikallisia tuulia. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kiertää korkeapaineen alueella myötäpäivään ja suuntautuu keskuksesta viistoon poispäin.
Kahden peräkkäisen aallon huipun välimatka.
eli käänteinen lämpötilan muutos. Yleensä ilman lämpötila lähellä maanpintaa (troposfäärissä) pienenee alhaalta ylöspäin. Toisinaan tapahtuu lämpötilan inversio, jolloin lämpötila nouseekin ylöspäin mentäessä. Niin sanottu maanpintainversio syntyy usein talvella selkeällä ja tyynellä säällä korkeapainetilanteessa maanpinnan voimakkaan jäähtymisen seurauksena. Kesäisin halla on tyypillinen maanpintainversion seuraus. Inversion voi havaita esim. kaukolämpöpiipuista nousevasta vesihöyryn tiivistyspatsaasta, joka taittuu vaakasuoraan inversiokerroksessa, kun se tavallisesti olisi jatkanut nousuaan.
Sanalla viitataan erilaisiin tekniikoihin, joilla ihmiskunta voisi tarkoituksellisesti muuttaa maapallon ilmastoa. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttaman epätoivotun ilmaston lämpenemisen vähentämiseksi on ehdotettu monia ilmastonmuokkauskeinoja, esimerkiksi pienhiukkasten levittämistä stratosfääriin auringonvaloa heijastamaan, merten lannoittamista hiilidioksidin sitomiseksi sekä pilvien määrään tai koostumukseen vaikuttamista. Tällaisia tekniikoita ei toistaiseksi ole otettu käyttöön. Ilmastonmuokkaukseen liittyy vakavia epätoivottujen sivuvaikutusten riskejä sekä poliittisia ongelmia.
saavutetaan, kun tuulen nopeuden 10 minuutin keskiarvo ylittää tietyn kynnysarvon. Suomessa se on 21 m/s (noin 76 km/h), mutta muualla käytetään yleisesti arvoa 25 m/s (90 km/h). Suomessa myrskytuulia havaitaan lähes yksinomaan merialueilla ja tunturien lailla. Tuulen puuskan ylittäessä 21 m/s puhutaan kuitenkin usein myrskypuuskista.
on sääkartan käyrä, joka yhdistää paikkoja, joissa on sama ilmanpaine.
on karttaan piirretty käyrä, joka yhdistää paikkoja, joilla on sama lämpötila.
on ilmassa olevan vesihöyryn tiivistymistulos esimerkiksi kasveissa. Kasteen muodostuksen edellytyksenä on, että lämpötila laskee kastepisteen alapuolelle.
on se lämpötila, jossa ilmassa kulloinkin oleva vesihöyry riittää tekemään ilman täysin kylläiseksi. Suhteellinen kosteus on silloin 100 %.
muodostuu tiivistyneiden pilvipisaroiden kasvaessa liittymällä ja törmäämällä toisiinsa. Tätä edeltää riittävän suurten pilvipisaroiden muodostuminen jääkiteiden ja pienten nestemäisten pilvipisaroiden yhteisvaikutuksesta. Sadetta syntyy esimerkiksi matalapaineessa, jossa ilma on nousevassa liikkeessä. Sade voi olla kuuroittaista tai jatkuvaa.
on tieteellisesti toistaiseksi selittämätön ukkosen aikana havaittu salamankaltainen, hitaasti purkautuva sähköinen ilmiö. Pallosalama leijuu vapaasti ilmassa, kestää useita sekunteja ja liikkuu hitaasti valaisten suunnilleen kuten voimakas hehkulamppu. Se on kooltaan muutamasta senttimetristä metriin. Pallosalama voi hävitä paukahtaen tai myös äänettömästi, eikä se aiheuta merkittäviä tuhoja kuten varsinainen salama. Monet tutkijat pitävät kuitenkin pallosalamaa epäfysikaalisena kuvitelmana.
tarkoittaa imakehän alimpien osien lämpenemistä hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen (mm. vesihöyry, metaani) vaikutuksesta.Kasvihuonekaasut päästävät Auringosta tulevan lyhytaaltosäteilyn maanpintaan mutta hidastavat infrapuna-alueella tapahtuvaa poissäteilyä, joka jäähdyttää ilmakehää. Ilmakehän lämpötila lähellä maanpintaa pysyy noin 33 °C korkeampana kuin ilman kasvihuonekaasujen vaikutusta, jolloin se olisi keskimäärin noin –18 °C.
Kasvihuoneilmiön voimistumisella tarkoitetaan sitä, että kasvihuonekaasujen lisääntyessä niiden ilmakehää lämmittävä vaikutus voimistuu. Tällä hetkellä hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on korkeampi kuin koskaan noin kolmen miljoonan viime vuoden aikana. Ilmakehän kaasuista noin 0,04 prosenttia on hiilidioksidia.
on lämpötilan yksikkö, jonka lyhenne on K. Kelvinasteikko on absoluuttinen lämpötila-asteikko, jonka nollapiste on absoluuttinen nollapiste (-273,15 °C). Yksi kelvin on yhtä suuri kuin yksi celsiusaste. Lordi Kelvin (oik. W. Thomson, 1824–1907) oli englantilainen fyysikko, joka tutki termodynamiikkaa.
eli litosfääri on maapallon ylin kiinteä kerros.
on maapallon ilmastoa tutkiva meteorologian osa-alue, muilta nimiltään ilmasto-oppi tai ilmastotiede.
Magneettikompassissa vaakatasoon tasapainotettu magnetoitunut neula asettuu magneettiseen pohjoissuuntaan. Tämä suunta poikkeaa todellisesta pohjoissuunnasta erantokulman verran.
on se osa vuotta, jolloin kasvit kasvavat. Suomessa termisen kasvukauden katsotaan alkavan lumen sulamisen jälkeen, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +5 asteen yläpuolella. Kasvukausi päättyy syksyllä, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +5 asteen alapuolelle. Ankarat hallat ja lumisade voivat päättää kasvukauden jo aiemmin.
Termisen kasvukauden pituus on Etelä-Suomessa noin 170 ja Pohjois-Suomessa noin 130 vuorokautta.
on ilman sisältämän absoluuttisen kosteuden suhteellinen osuus (prosentteina) siitä vesimäärästä, joka kyseisessä lämpötilassa voi enimmillään olla. Vesihöyryä voi olla ilmassa sitä enemmän, mitä korkeampi ilman lämpötila on. Niinpä melko vähäinen absoluuttinen kosteus voi tarkoittaa alhaisissa lämpötiloissa suurta suhteellista kosteutta.
eli aallon jaksonaika on etenevässä aallokossa kahden peräkkäisen aallon huipun välinen aika, joka mitataan paikallaan pysyvässä pisteessä.
eli avaruussäteily on maapallolle avaruudesta aurinkokunnan ulkopuolelta saapuva korkeaenergisten hiukkasten muodostama säteily, joka koostuu pääasiassa protoneista. Se on voimakkainta noin 20 km korkeudella, missä se ionisoi ilmamolekyylejä ja synnyttää sekundäärisiä hiukkasia törmäysreaktioissa. - Cosmic radiation
Tavallisin kosteusmittari on hiuskosteusmittari. Se perustuu hiusten venymiseen ilman kosteuden vaihdellessa. Hiusten pituuden muutokset välittyvät viisarin kääntymiseksi kosteusasteikolla. Kosteus mitataan nykyisin elektronisella sensorilla joko sähkövastuksen kautta tai ohuen kalvon pinnalta kosteuden aiheuttamista sähkövarausten jännitemuutoksista.
muodostuu suoraan ilmassa olevasta vesihöyrystä härmistymällä kiinteäksi jääksi. Useimmiten kuuraa esiintyy esimerkiksi tienpinnalla tai auton tuulilasilla. Härmistymällä syntyvät jääkiteet voivat muodostaa kiinteiden pintojen reunoille – kuten oksille – "piikkejä".
on vuorovesi-ilmiössä matalan veden vaihe eli laskuvesi. Lisäksi sana tarkoittaa lännen ja pohjoisen välistä väli-ilmansuuntaa.
on summa, johon joka päivä lisätään oletetun huonelämpötilan (17 °C) ja ulkoilman vuorokauden keskilämpötilan erotus, jos keskilämpötila on alle 12 °C syksyllä ja alle 10 °C keväällä. Saatu summa kuvaa sitä, paljonko rakennuksia on jouduttu lämmittämään. Lämmitystarveluvun määritelmä vaihtelee maasta toiseen. Aiemmin käytettiin termiä astepäiväluku.
on selkeänä ja heikkotuulisena kesäyönä maalta merelle puhaltava tuuli. Se syntyy, jos maanpinnan ja meren (tai suurehkon järven) välillä vallitsee riittävä lämpötilaero meren eduksi.
on maanpinnan kohta, jossa magneettikenttä on pystysuorassa ja magneettikenttävektorin kärki osoittaa maanpinnasta ylöspäin. Magneettinen etelänapa liikkuu hitaasti luoteeseen lähellä Etelänapamantereen rannikkoa, Australian eteläpuolella. Vuonna 2025 sen koordinaatit olivat 64°S ja 135°E.
eli tykkylumi on puun latvukseen ja oksille kasaantuva raskas lumikerrostuma, joka aiheuttaa usein lumituhoja puustossa erityisesti vaaraseutujen lakialueilla. Tykyn vuoksi kaatuvat puut tai katkeilevat oksat voivat aiheuttaa vahinkoja mm. sähkönjakeluun.
on kohteen kulmaetäisyys mitattuna myötäpäivään etelästä pitkin horisonttia. Se ilmoittaa sen ilmansuunnan, jossa kohde näkyy. Etelän atsimuutti on 0 astetta, lännen 90 astetta, pohjoisen 180 astetta ja idän 270 astetta.
on olomuodon muutos, jossa kiinteä aine muuttuu suoraan kaasuksi. Esimerkiksi keväällä voimakkaassa auringonpaisteessa lumi tai jää voi muuttua suoraan vesihöyryksi. Sublimaation vastakohta on härmistyminen.
eli deklinaatio on magneettisen pohjoissuunnan (kompassisuunta) ja todellisen pohjoissuunnan välinen kulma. Vuonna 2025 eranto on Suomessa 7–15° itään, ja se kasvaa noin 0,2 astetta vuosittain. Ilmatieteen laitoksen ylläpitämästä erantotietokannasta saadaan erantolukema maastokarttoihin ja merikortteihin.
Avaruussäähäiriön aikana havaittavat nopeat muutokset maan magneettikentässä. Magneettinen myrsky kestää tyypillisesti muutamasta tunnista muutamaan vuorokauteen. Sen aikana kompassineula voi heilahtaa useita asteita ja magneettikentän voimakkuus muuttua kymmenkunta prosenttia pysyvästä arvostaan. Magneettinen myrsky aiheutuu Auringon hiukkaspurkauksista, jotka varastoituvat maan magnetosfääriin muodostaen maapallon ympärille laajoja sähkövirtajärjestelmiä, joiden aiheuttamat magneettikentät voidaan havaita maan pinnalla. Suomessa avaruussäähäiriöiden magneettisia muutoksia rekisteröidään jatkuvasti mm. Ilmatieteen laitoksen Nurmijärven observatoriossa. - Geomagnetic storm
on maanpinnan kohta, jossa magneettikenttä on pystysuorassa ja magneettikenttävektorin kärki osoittaa maanpinnasta alaspäin. Magneettinen pohjoisnapa liikkuu Jäämerellä kohti Siperiaa. Vuonna 2025 se sijaitsi lähellä maantieteellistä pohjoisnapaa, pisteessä 86°N ja 139°E. Magneettisesti napa edustaa etelämagnetismia, koska se vetää puoleensa kompassin pohjoiskohtiota.
on ilmastotyyppi, jota esiintyy keskileveyksillä sijaitsevien mantereiden sisäosissa. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet kylmiä ja kuivia.
on ympäristöään alemman ilmanpaineen alue. Sääkartalla matalapaineen keskuksen (M) ympärille muodostuu yhden tai useamman isobaarin muodostamia rengasmaisia käyriä. Mitä alempi keskuksen ilmanpaine on ympäristöönsä nähden, sitä syvempi matalapaine on. Syvenevän matalapaineen alueella ilmanpaine laskee. Matalapaineen täyttyminen tarkoittaa sitä, että ilmanpaine on alkanut kohota, jolloin matalapaine heikkenee. Matalapaineiden alueilla esiintyy usein sateita varsinkin niihin liittyvien säärintamien yhteydessä. - Low pressure
on ilmastotyyppi, jossa lämpötilan vuorokausi- ja vuodenaikaisvaihtelu on meren läheisyyden vuoksi verrattain vähäistä ja sateet yleisiä.
syntyy keväällä ja kesällä silloin, kun aurinko lämmittää maanpinnan rannikolla merta lämpimämmäksi. Jos yleinen ilmavirtaus ei ole voimakas, maan ja meren lämpötilaero synnyttää paikallisen tuulen, joka puhaltaa mereltä maalle. Ylemmissä ilmakerroksissa (500–2000 m) tuulen suunta on näissä tilanteissa päinvastainen.
eli suokaasu on hiilivety, jonka kemiallinen merkki on CH₄. Metaania syntyy orgaanisten aineiden mädäntyessä ja esimerkiksi karjaeläinten suolistossa. Metaani on tärkeä kasvihuonekaasu. - Methane
on geofysiikkaan kuuluva tieteenala, joka tutkii maapallon ilmakehässä tapahtuviä sääilmiötä ja ilmastoa. Meteorologiaa opetetaan Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksessa. - Meteorology
on Etelä-Aasiassa puhaltava vuodenaikaistuuli, jonka suunta vaihtelee: Kesämonsuuni käy mereltä mantereelle ja aiheuttaa erittäin runsaita sateita. Talvimonsuuni puhaltaa kuivaa ilmaa mantereelta merelle.
on ilmakehän kolmanneksi yleisin (0,93 %) kaasu. Se on alkuaine ja jalokaasu (kemiallinen merkki Ar) eli kemiallisesti vähäaktiivinen. Muita jalokaasuja ovat mm. helium ja krypton.
on tieteenala, joka tutkii maapallon ilmastollisia oloja ajalta ennen meteorologisilla mittalaitteilla tehtyjä havaintoja, aina miljoonia vuosia ajassa taaksepäin. Paleoklimatologiassa käytetään esimerkiksi jäätikkökairauksista, merenpohjan sedimenteistä ja puulustoista saatuja epäsuoria tietoja (proksidataa) ilmaston muutoksista.
(1805-1848) Ilmatieteen laitoksen edeltäjän Suomen Aleksanterin yliopiston (nyk. Helsingin yliopisto) magneettisen observatorion ensimmäinen johtaja (1838), fysiikan professori. Tutki geomagnetismia, teki magneettisia mittauksia observatoriossa ja käynnisti Suomen ilmastohavainto-ohjelman.
syntyy, kun matalapaineeseen liittyvä kylmä rintama saavuttaa edellään kulkevan lämpimän rintaman ja alkaa työntää lämmintä ilmaa ylöspäin. Okluusiorintama on sääkartoilla yleensä violetti.
tai otsonikerroksen ohentuma on ilmiö, joka havaittiin Etelänapamantereen yläpuolella 1980-luvulla. Sen olivat aiheuttaneet teollisuuden käyttämät kaasut (mm. freonit), joista vapautuneet aineet käynnistivät otsonia tuhoavia reaktioita. Otsonia tuhoavien aineiden käytön rajoittamisesta sovittiin vuonna 1987 Montrealin pöytäkirjassa, mutta otsonikerroksen palautuminen ennalleen kestää vielä kymmeniä vuosia.
on meriä tutkiva geofysiikan alatiede. Sitä opetetaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Myös Ilmatieteen laitoksella tehdään oseanografisia tutkimuksia ja havaintoja.
tarkoittaa sadetta, jossa vesipisarat ovat tiheässä ja hyvin pieniä (halkaisijaltaan alle 0,5 mm). Tihku näkyy hyvin silmälaseissa mutta ei tee lätäköihin renkaita. Talvella puhutaan jäätävästä tihkusta (Freezing drizzle), kun tihkusade jäätyy ohueksi kerrokseksi maanpintaan.
(1898–1985). Meteorologi, Merentutkimuslaitoksen johtaja (1939–1947), Suomen Akatemian jäsen (1948–1968). Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen meteorologian tutkija. Palmén oli 1940-luvulla keskeinen vaikuttaja Chicagon koulukunnassa, joka loi suihkuvirtauksen käsitteen. Geofysiikan Seura myöntää hänen kunniakseen hopeisen Palmén-mitalin ansioituneille geofyysikoille. Ilmatieteen laitoksen toimitalon Dynamicumin osoite on Erik Palménin aukio 1.
on SI-järjestelmän mukainen paineyksikkö, jonka symboli on Pa. 1 Pa = 1 newton/m². Meteorologiassa käytettiin aiemmin yksikköä millibaari (mb), mutta nykyään säätiedotuksissa käytetään hehtopascalia (hPa; 1 hPa = 100 Pa), joka on samansuuruinen kuin millibaari. Normaali-ilmakehän paine on noin 1013 mb = 1013 hPa.
Blaise Pascal (1623–1662) oli ranskalainen filosofi, matemaatikko ja fyysikko, joka tutki mm. ilmanpainetta.
eli latentti lämpö tarkoittaa vesihöyryyn sitoutunutta lämpöenergiaa, joka vapautuu ilmakehään vesihöyryn tiivistyessä esimerkiksi pilviksi ja sateeksi. Sillä on tärkeä merkitys matalapainesysteemien kehityksessä - Latent heat
On pisaroiksi tiivistynyttä tai jääkiteiksi härmistynyttä vesihöyryä. Maanpinnalta kohoava ilma jäähtyy noin 1 °C verran sataa metriä kohden. Kun nousussa lämpötila saavuttaa kastepisteen, vesihöyry alkaa tiivistyä pisaroiksi ja syntyy (vesi)pilvi. Jääpilvi syntyy, kun ilmakehän vesihöyry härmistyy tiivistymisytimen ympärille. Kiteet kasvavat kokoa vesihöyryn vaikutuksesta, jolloin niistä voi muodostua suurempia lumikiteitä ja lopulta alas satavia lumihiutaleita.
ovat maapallon ilmakehän yleiseen tuulijärjestelmään kuuluvia pysyväistuulia, kuten pasaatit ja länsituulet.
on aurinkokunnan planeettoja tutkiva tieteenala.
on ionisoitunutta kaasua. Se koostuu positiivisista ioneista ja negatiivisista elektroneista. Plasma on kokonaisuudessaan sähköisesti neutraali mutta johtaa hyvin sähköä. Sähkö- ja magneettikenttä vaikuttavat sen liikkeisiin. Maapallon lähiavaruudessa aurinkotuuli on plasmaa.
muodostuu vyöhykkeelle, jossa kylmä, polaarinen ilmamassa kohtaa keskileveysasteiden lämpimän, merellisen ilmamassan. Alueelle muodostuu matalapaineita säärintamineen.
on sateeton säätila, joka voi olla selkeä tai pilvinen. Poudaksi lasketaan myös päivä, jonka sademäärä on hyvin vähäinen, alle 0,3 mm.
(DU) ilmoittaa otsonin määrän ilmakehässä. 100 DU:n määrä maanpinnalla vastaa millimetrin paksuista otsonikerrosta. Otsonin määrä vaihtelee vuodenajan ja leveysasteen mukaan välillä 250-460 DU.
tarkoittaa atomiytimien hajoamista ja siihen liittyvää säteilyä, jota on kolmea lajia. Alfa-hiukkaset ovat helium-ytimiä, jotka pystyvät etenemään ilmassa vain joitain senttimetrejä. Beeta-hiukkaset ovat elektroneja, jotka etenevät muutamia metrejä. Gammasäteily voi edetä satoja metrejä tai jopa kilometrejä. Yleisin luonnon radioaktiivisuuden lähde ilmassa on uraanin hajoamistuote radon-222. Ilmatieteen laitos seuraa ilman radioaktiivisuutta Suomen alueella jatkuvasti rekisteröivillä mittalaitteilla.
on käytöstä poistunut lämpötila-asteikko, missä 0 °R on veden jäätymispiste ja 80 °R sen kiehumispiste.
R. A. de Réaumur (1683–1757), ranskalainen matemaatikko ja fyysikko.
on säämuuttujien (lämpötila, sademäärä, tuulen nopeus ja suunta, ilman kosteus jne.) tila tietyssä paikassa tiettynä hetkenä.
on kahden ominaisuuksiltaan erilaisen ilmamassan rajapinta. Kylmässä säärintamassa kylmä ilmamassa tunkeutuu kiilan tavoin lämpimän alle, lämpimässä säärintamassa lämpimämpi ilmamassa kohoaa alle kiilamaisena jäävän kylmemmän ilmamassan yläpuolelle. Kylmään rintamaan liittyy voimakkaita kuuro- ja ukkospilviä sekä puuskaista tuulta, lämpimään rintamaan tasaisia tuulia ja tasaista sadetta.
syntyy sadepisaroiden taittaessa auringonsäteet niiden tulosuuntaan nähden 42° kulmaetäisyydelle (pääkaari) tai 51° kulmaetäisyydelle (sivusateenkaari). Valo hajoaa pisaroissa eri väreiksi, jotka ovat sisältä ulospäin: violetti, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen. Sivusateenkaaren värit ovat käänteisessä järjestyksessä.
koostuu yhdisteistä, joita muodostuu, kun auringonvalo reagoi liikenteen ja teollisuuden päästöistä peräisin olevien hiilivetyjen ja typen oksidien kanssa. Savusumu on ongelma monissa suurkaupungeissa, tunnetusti esimerkiksi Los Angelesissa.
on nopeuden yksikkö, joka on erityisesti lento- ja laivaliikenteen käytössä. 1 solmu = 1852 m/h = 1 nm/h. Tässä nm (nautical mile) on meripeninkulma (1852 m), joka vastaa yhden kaariminuutin pituista matkaa maapallon pinnalla etelä-pohjoissuunnassa. Nopeus 10 solmua on siis noin 18,5 km/h.
tarkoittaa troposfäärin yläosassa mutkittelevaa erittäin nopean tuulen aluetta, jossa tuuli puhaltaa pääsääntöisesti lännestä itään mutta tekee laajoja pohjois-eteläsuuntaisia mutkia. Polaarisuihkuvirtaus syntyy keskileveysasteiden lämpimän ilman ja korkeiden leveysasteiden kylmän ilman rajalle molemmilla pallonpuoliskoilla. Pohjoisen polaarisuihkuvirtauksen sijainnin vaihtelulla on suuri merkitys esimerkiksi Suomen säähän, sillä suihkuvirtaus ohjaa matalapaineiden reittejä.
Sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla on lisäksi lähempänä päiväntasaajaa sijaitseva subtrooppinen suihkuvirtaus, joka on polaarisuihkuvirtausta heikompi. Suomalainen meteorologi, akateemikko Erik Palmén (1898–1985) oli yksi suihkuvirtausilmiön varhaisista tutkijoista.
on yleisnimi ilmassa leijuville vesipisaroille. Sumua syntyy, jos ilman lämpötila laskee kastepisteeseen tai ilman kosteus lisääntyy ja saavuttaa kyllästystilan. Ilmiötä kutsutaan sumuksi, jos näkyvyys on alle kilometrin; jos näkyvyys on 1–10 kilometriä, puhutaan udusta.
vallitsee talvella, jos ilman lämpötila nousee nollan asteen yläpuolelle.
on yötaivaalla havaittava kirkas, korkeintaan muutaman sekunnin kestoinen tähdenlento, joita syntyy, kun Aurinkoa kiertävät pienet kappaleet (meteoroidit) törmäävät maapallon ilmakehään ja palavat hetkessä olemattomiin, tavallisesti 50–100 kilometrin korkeudella. Meteoriitti on maahan pudonnut meteori.
on nopeasti (ainakin 18 m/s) pyörivä ilmapilari, jonka halkaisija on tyypillisesti muutamista kymmenistä metreistä satoihin metreihin. Jos ilmapilari on kosketuksessa maahan tai veteen, se imaisee irtoainesta mukaansa, jolloin syntyy pilvestä alaspäin työntyvä suppilomainen torvimuodostelma. Merialueilla sitä kutsutaan vesipatsaaksi. Tornadon elinaika on yleensä muutamia minuutteja, mutta joskus se kestää jopa tunnin. Nimitystä tornado käytetään erityisesti Pohjois-Amerikassa. Suomessa ja monissa Euroopan maissa tavattavia tornadoja kutsutaan trombeiksi.
on raju, paikallinen, suppea-alainen ja kestoltaan yleensä lyhyt myrskypyörre, joita Suomessa tavataan kesäisin. Trombi syntyy yleensä ukkospilven yhteyteen. Pilven alapuolelle muodostuu sekä vaaka- että pystypyörteisyyttä, jotka yhdistyvät laajaksi pyörrepatsaaksi. Trombissa ilma pyörii nopeasti pystyakselinsa ympäri. Trombin pyörteessä tuulen nopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa, mutta tuuli voi yltyä jopa hirmumyrskylukemiin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa trombit ovat tyypillisesti voimakkaampia ja niitä kutsutaan tornadoiksi.
on troposfäärin ja stratosfäärin rajapinta, joka on napa-alueilla noin 8 kilometrin ja päiväntasaajalla 15–20 kilometrin korkeudella. Ylöspäin noustaessa ilmakehän lämpötila laskee tropopaussiin asti. Stratosfäärissä lämpötila pysyy melko vakiona UV-säteilyn absorptiovaikutuksesta otsonikerroksessa.
on ilman (tai muun kaasun tai nesteen) pyörteily, joka aiheuttaa muun muassa tuulen puuskaisuuden.
havaintoverkosto tarkoittaa kansainvälisesti sovittuja samanaikaisia säähavaintoja ilmakehän eri ominaisuuksista. Synoptinen sääkartta esittää näistä havainnoista lasketut matala- ja korkeapainejärjestelmät sekä muut säätiedot omilla symboleillaan havaintoverkoston alueella.
on Tyynenmeren länsiosassa esiintyvä trooppinen hirmumyrsky.
on polaaririntamassa syntyvä liikkuva matalapaine, jossa tuuli kiertää pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään matalan keskuksen ympärillä. Eteläisellä pallonpuoliskolla tuulen suunta on vastakkainen. Trooppisilla alueilla lähinnä Intian valtameren piirissä sykloni, tarkemmin trooppinen sykloni, viittaa trooppiseen hirmumyrskyyn.
(UV) on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus (L) on pienempi kuin näkyvän valon, 10–400 nm (nanometriä). UV-säteily jaetaan tarkemmin osiin UVC (L < 280 nm), UVB (280–315 nm) ja UVA (315–400 nm). Suurin osa Auringosta saapuvasta UV-säteilystä imeytyy stratosfääriin. Biologisen elämän kannalta haitallisin aallonpituuskaista on UVB.
on ultraviolettisäteilyn lyhenne.
on ihmisen toiminnasta johtuva aineen tai energian ei-toivottu siirtymä lähteestä ympäristöön. Tunnetuimpia päästölajeja ovat teollisuuden ja liikenteen aiheuttamat kasvihuonekaasut.
on YK:n alainen maailman ilmatieteellinen järjestö (World Meteorological Organization), jonka keskuspaikka on Genevessä. WMO on toiminut vuodesta 1950 lähtien.
tarkoittaa hurrikaanin keskustan lähes tyyntä ja usein pilvetöntä ympyrän muotoista aluetta, jonka halkaisija on tyypillisesti 50 - 70 km. Myrskyn silmän ympärillä tuuli, sade ja ukkonen ovat voimakkaimmillaan. Myrskyn silmän ylikulun jälkeen tuulen suunta vaihtuu vastakkaiseksi.
tarkoittaa kylmässä ilmastossa esiintyvää ilmiötä, jossa maan pintakerros jäätyy talvella. Mikäli routa ei sula kesälläkään, niin kyseessä on niin sanottu ikirouta (permafrost).
(1889–1969). Vilho Väisälä kehitti 1930-luvulla radioluotaimen, jolla mitataan ilman lämpötilaa, painetta, kosteutta ja tuulen nopeutta. Toimi Helsingin yliopiston meteorologian professorina 1948–1956. Perusti Vaisala Oy:n valmistamaan ja kehittämään sääoloja mittaavia laitteita. Väisälä on Suomessa ja kansainvälisesti keskeinen nimi aerologisen mittaustekniikan kehityksessä. Ilmakehän ja valtamerien dynamiikassa Väisälän nimi liittyy kerrostuneisuutta kuvaavaan Väisälä-taajuuteen (tai Brunt–Väisälä-taajuuteen), jonka teorian hän esitti vuonna 1925. Kyseinen taajuus on käytössä myös maapallon ionosfäärin, Auringon ja tähtien kerrosrakenteiden tutkimuksissa.
sattuu vuoden aikana kaksi kertaa. Silloin on päivä ja yö kestoltaan yhtä pitkät kaikkialla maapalloa. Kevätpäiväntasaus on noin 21.3. ja syyspäiväntasaus on noin 22.9.
määritellään vuorokauden keskilämpötilojen perusteella. Termisen talven aikana vuorokauden keskilämpötila pysyttelee nollan asteen alapuolella. Termisen kevään ja syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on nollan ja +10 asteen välillä, ja termisen kesän aikana se pysyttelee yli +10 asteessa. Suomessa termisistä vuodenajoista pisin on talvi ja lyhyin kevät.
on saasteista johtuva ympäristön pilaantuminen. Saastuneen maaperän, veden tai ilman fysikaaliset, kemialliset tai biologiset ominaisuudet ovat muuttuneet niin, että muutokset vaikuttavat niissä elävien eliöiden terveyteen, perimään ja hengissä säilymiseen. Saastumista on muun muassa maaperän tai veden happamoituminen.
Ilmastosysteemiin saapuvan auringonsäteilyn ja Maasta avaruuteen poistuvan pitkäaaltoisen säteilyn erotusta kutsutaan Maan säteilytaseeksi. Tämän taseen muutos on ilmastonmuutoksen säteilypakote. Se voi aiheutua sekä lyhytaaltoisen että pitkäaaltoisen säteilyn muutoksista. Edellisessä tapauksessa kyse voi olla Auringosta tulevan säteilyn vaihteluista. Jälkimmäisen tapauksen aiheuttaa esimerkiksi ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien muutos. Valtaosa kokonaissäteilypakotteesta aiheutuu hiilidioksidista.
ovat kesäöinä pohjoisella taivaalla auringonlaskun jälkeen havaittavia kirkkaita harsomaisia pilvimuodostelmia. Ne koostuvat mesosfäärissä noin 80 kilometrin korkeudella leijailevista jääkiteistä. Näissä erittäin kylmissä oloissa (alle –120 °C) tiivistyy pieniä jääkiteitä (noin 0,3 μm) pienten pölyhiukkasten ympärille. Pilvet ovat ohuita, vain 0,5–2 km, mutta laajuudeltaan jopa moninkertaisesti Suomen pinta-alaa suurempia.
on veden kaasumainen olomuoto. Vesihöyry on täysin läpinäkyvää, mutta kun se tiivistyy nesteeksi lämpötilan laskiessa, syntyy vesipisaroita, kuten sumua tai kastetta.
eli hydrosfääri muodostuu maapallon pintavesistä, jäätiköistä ja pohjavesistä.
on vuorovesi-ilmiössä korkean veden vaihe eli nousuvesi.
on Kuun ja Auringon vetovoimavaikutuksesta aiheutuva valtamerten ilmiö, joka näkyy rannikoilla säännöllisenä veden korkeuden vaihteluna. Korkean veden (vuoksi) ja matalan veden (luode) vaiheet toistuvat kaksi kertaa vuorokauden aikana noin 12 tunnin välein. Vuorovesi-ilmiö havaitaan myös maapallon ilma- ja kivikehässä.
on kesäisen lämmin jakso syksyllä.
on ilmakehässä havaittava optinen ilmiö, jossa horisontin lähellä oleva kohde näyttää olevan eri paikassa kuin se todellisuudessa on. Ilmiö johtuu siitä, että maanpinnan lähellä on eri lämpötilassa olevia ilmakerroksia, jotka toimivat linssin tai peilin tavoin: ne muuttavat kohteen paikkaa pystysuunnassa tai kääntävät sen ylösalaisin.
oli ensimmäinen kansainvälinen, sitova sopimus kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi. Se solmittiin vuonna 1997. Sopimuksen mukaan esimerkiksi EU-maiden tuli vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 8 % vuoden 1990 tasosta 2010-luvun alkuun mennessä. Sopimusta jatkettiin myöhemmin uusin tavoittein vuoteen 2020 asti. Ks. myös Pariisin ilmastosopimus.
eli "jääkehä" on kokoava nimitys maapallon pinnalla kiinteässä olomuodossa esiintyvälle vedelle. Siihen kuuluvat siis jäätiköt, vesistöjen jääpeitteet, lumi ja maaperän routa. Sekä monivuotiset että kausittaiset jääpeitteen osat luetaan kuuluvaksi kryosfääriin. Sitä tutkiva tieteenala on kryologia.
tarkoittaa poikkeuksellisen vähäisen auringon aktiivisuuden kautta vuosina 1645–1715. Aurinko oli tuona aikana lähes pilkuton, ja revontulia esiintyi vain niukasti. Niin sanotun pikku jääkauden kylmimmät ajat ajoittuvat 1600-luvun lopulle. Auringon aktiivisuuden vähäisyyttä on usein pidetty yhtenä mahdollisena syynä pikku jääkauden kylmyyteen.
on meteorologian alalta yliopistollisen koulutuksen saanut tutkija, joka tekee säähän, ilmastoon ja ilmakehään liittyviä tutkimuksia sekä niitä koskevia ennusteita yleisölle ja muille käyttäjille. Suomessa meteorologit saavan peruskoulutuksen Helsingin yliopistossa. Meteorologien pääasiallinen työllistäjä on Ilmatieteen laitos.
eli skintillaatio on tähtien valon voimakkuuden epäsäännöllistä vaihtelua. Se johtuu ilmakehän pyörteisyydestä, joka ohjaa tähdestä tulevia valonsäteitä hieman vaihteleviin suuntiin ja saa tähden siksi näyttämään tuikkivalta.
on arvio ilmakehän tulevasta tilasta eri pituisina aikaväleinä. Ennusteessa annetaan tietoja lämpötilasta, tuulesta, ilmanpaineesta, kosteudesta, sateen todennäköisyydestä jne. eri alueille. Ennusteet voivat ulottua vain tunnin tai parin päähän, mutta tyypillisesti niitä tehdään useiksi päiviksi tai jopa viikoiksi kerrallaan. Pisimmät luotettavat ennusteet ulottuvat 5–10 päivän päähän. Ennuste perustuu tavallisesti ilmakehän toimintaa simuloivaan sääennustemalliin, joka laskee säätekijöiden arvot ennustevälille lähtien niiden havaituista nykyarvoista. Meteorologi voi muokata sääennustetta sääennustemallin tai -mallien pohjalta yleisöä varten.
on kaksi kertaa vuodessa. Kesäpäivänseisaus on juhannuksen tienoilla, noin 21. kesäkuuta. Silloin on pohjoisella pallonpuoliskolla päivä pisimmillään, eteläisellä lyhimmillään. Käänteinen tilanne on joulun aikaan: talvipäivän seisaus on noin 22. joulukuuta.
on korkeus, johon siirryttäessä ilmanpaine (tai tiheys) on pienentynyt maanpinta-arvostaan tekijällä e (= 2,7). Maapallon ilmakehässä skaalakorkeus on noin 80 km korkeuteen saakka noin 8,5 kilometriä: jokaista 8,5 kilometrin korkeuden muutosta kohden paine pienenee noin 37 prosenttiin aiemmasta.
tarkoittaa sitä, kuinka paljon ilmasto lämpenee ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa. IPCC:n mukaan herkkyys on todennäköisesti välillä 2,5—4 °C.
on arktisen ja polaari-ilman välinen rintama
on nimitys ajalle, jona Aurinko on niukasti horisontin alapuolella, eli juuri auringonlaskun jälkeen tai ennen auringonnousua. Tästä ajanjaksosta, jona Auringon keskipiste on korkeintaan 6 astetta horisontin takana, käytetään myös nimitystä "porvarillinen" tai "yhteiskunnallinen" hämärä. Kun taas Aurinko on 6–12 astetta horisontin alapuolella, puhutaan nauttisesta hämärästä, jolloin horisontti vielä erottuu merellä alusta navigoitaessa. Kun asteväli on 12–18, kyseessä on astronominen hämärä. Kun Auringon korkeuskulma on enemmän kuin 18 astetta horisontin alapuolella, on pimein yö.
tarkoittaa viimeisimmän jääkauden jälkeistä, runsaat 10 000 vuotta kestänyttä ilmastollisesti lämmintä ajanjaksoa, joka jatkuu yhä.
on lämmin kausi jääkausien välillä, jolloin maapallon keskilämpötila voi olla noin 10 °C lämpimämpi kuin jäätiköitymisen maksimiaikoina. Interglasiaalikaudet ovat jääkausia lyhyempiä, kestoltaan 10 000 – 20 000 vuotta. Nykyinen interglasiaalikausi alkoi noin 10 000 vuotta sitten, ja sen lämpimin vaihe on jo ohitettu. Edellinen interglasiaali oli noin 100 000 vuotta sitten, jolloin maapallon lämpötila oli suunnilleen sama kuin nykyään.
Vuorokauden keskilämpötila lasketaan kahdeksan kertaa vuorokaudessa tehdyn lämpötilahavainnon aritmeettisena keskiarvona. Havainnot tehdään Greenwichin aikaan keskiyöstä (00 UTC) aloittaen, joten Suomessa vuorokauden ensimmäinen havainto on kello 2 (kesäaikaan kello 3). Kuukausikeskiarvo on päiväarvojen keskiarvo ja vuosikeskiarvo kuukausiarvojen keskiarvo.
antaa säätietoja nykyhetkestä korkeintaan 6 tuntia eteenpäin. - Nowcast
on soikionmuotoinen alue maapallon magneettisten napojen ympärillä, missä esiintyy aina revontulia. Se on keskimäärin noin 2000 km etäisyydellä magneettisesta navasta. Ovaali laajenee ja supistuu pohjois-eteläsuunnassa magneettisen aktiivisuuden mukaan. Keskimäärin ovaalin eteläosat ovat öiseen aikaan Suomen Lapin yläpuolella. Pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon ovaalit ovat keskenään lähes symmetriset - Auroral Oval
näyttää tärkeimmät meteorologiset suureet (lämpötila, ilmanpaine, tuulen suunta ja nopeus, matala- ja korkeapainealueet, säärintamat jne.) tiettynä aikana tietylle alueelle. Kartassa esimerkiksi saman ilmanpaineen alueet yhdistetään viivalla, niin sanotulla isobaarilla.
eli sateen määrä on maahan sataneen veden määrä pinta-alaa ja aikaa kohden. Yleensä se ilmoitetaan millimetreinä. Jos sadanta on yhdessä vuorokaudessa ollut 1 mm, se vastaa yhden millimetrin paksuista vesikerrosta neliömetriä kohden, ts. vettä on 1 litra. Suurin koskaan Suomessa mitattu vuorokautinen sademäärä on noin 200 mm.
tarkoittaa maapallon magneettikentän hidasta, jatkuvaa, suhteellisen tasaista muutosta, joka aiheutuu maapallon magneettikentän ytimessä (2900 km syvyydessä) tapahtuvista virtauksista. Kokonaisuudessaan maapallon magneettikenttä heikkenee noin 0,1 prosenttia vuodessa. Suomessa esim. kompassineulan suunta eli eranto on muuttunut viime vuosina noin 0,2° vuodessa itään päin sekulaarimuutoksen vaikutuksesta.
eli Suomen ympäristökeskus on ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Se tukee kestävää kehitystä ja ympäristöpolitiikan toimeenpanoa sekä vastaa vesivarojen käyttöön ja hoitoon liittyvistä tehtävistä. Syke on perustetty vuonna 1995, ja sillä on noin 700 työntekijää. Sen toimintaa ohjaavat ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö.
ks. Aallonkorkeus
on niin sanottu maailmanaika eli paikallinen kellonaika nollameridiaanilla (Greenwichin meridiaani). Suomessa talviaika on 2 tuntia UTC:tä edellä ja kesäaika 3 tuntia. UTC:tä käytetään esimerkiksi samanaikaisten geofysikaalisten havaintojen saamiseksi eri puolilta maapalloa.
on veden muuttumista vesihöyryksi kiehumispistettä alemmassa lämpötilassa. Haihtumisessa raskaampi aine (vesi) muuttuu kevyemmäksi (höyry). Haihtumisen käänteinen ilmiö on tiivistyminen. Haihdunta on haihtumista kuvaava meteorologinen suure (esim. millimetriä vuorokaudessa).
on tavallisimmin radioaktiivisen aineen lähettämää ionisoivaa säteilyä, joka koostuu atomia pienemmistä hiukkasista, kuten alfa- tai beetahiukkasista, neutroneista, elektroneista tai protoneista. Aurinkotuuli on Auringosta maahan suuntautuvaa hiukkassäteilyä.
tarkoittaa tietystä lähteestä lähtevän ilmansaasteen kulkeutumista ilmakehässä. Päästölähteenä voi olla esimerkiksi teollisuuslaitos, moottoriliikenne, ydinvoimala tai tulivuoren purkaus. Jos ainetta kulkeutuu kauas, satojen kilometrien päähän, puhutaan kaukokulkeutumisesta. Ks. myös advektio
muodostuu pienistä jääkiteistä, joita on pilvissä alijäähtyneiden pisaroiden lisäksi, kun lämpötila on alle 0 °C. Osa mikroskooppisista pisaroista jäätyy ja toimii härmistymisytiminä. Kun lämpötila on vain muutamia asteita nollan alapuolella, lumikiteet takertuvat helposti toisiinsa gramman miljoonasosan painoisiksi lumihiutaleiksi. Kuusisakaraiset lumikiteet kiteytyvät suoraan vesihöyrystä ja tiiviit jäärakeet vesipisaroista.
tarkoittaa maapallon magneettikentän napaisuuden vaihtumista siten, että magneettinen pohjoisnapa muuttuu etelänavaksi ja päinvastoin. Napaisuuskäännös tapahtuu tyypillisesti noin kaksi kertaa miljoonassa vuodessa. Käännösvaihe kestää satoja tai tuhansia vuosia. Maapallon geologisen historian ajalta käännöksiä tunnetaan useita satoja.
on 66,5° leveyspiiri pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Pohjoisella pallonpuoliskolla napapiirin sisäpuolella aurinko ei laske tiettynä aikana tasauspäivien (noin 21.3. - 21.9.) välissä eikä nouse talvella (21.9. - 21.3.).
Polaaripyörre - Polar vortex
on aika, jonka kuluessa radioaktiivisen aineen määrä vähenee puoleen radioaktiivisen hajoamisen seurauksena. Tällöin puolet aineesta on muuttunut muuksi aineeksi. Jokaisella radioaktiivisella aineella on sille ominainen puoliintumisaika. Esimerkiksi radonkaasun puoliintumisaika on noin 4 päivää, mutta uraani-235:n puoliintuminen kestää satoja miljoonia vuosia.
on englantilaisen biologin James E. Lovelockin 1970-luvulla esittämä teoria. Sen mukaan Maa on jättimäinen itsesäätelevä järjestelmä, joka pystyy kokonaisuutena säilyttämään planeettamme elämiseen soveltuvana asuinpaikkana. Muun muassa jotkut luonnonsuojelijat ovat yhdistäneet Gaiaan ajatuksen tiedostavasta ja kokevasta Maasta, siis Maasta elävänä organismina. Gaia-hypoteesi on hyvin kiistanalainen, mutta se on poikinut Maan systeemejä selvittelevän tutkimussuunnan. Nimi Gaia tulee antiikin ajan kreikkalaisesta mytologiasta, jossa Gaia on Maan jumalatar.
oli usean Euroopan maan (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Hollanti, Irlanti ja Espanja) ilmatieteen laitosten yhteinen hanke, jonka tarkoituksena oli kehittää ja ylläpitää nykyaikaista numeerista säänennustusjärjestelmää jäsenmaiden käyttöön. Ensimmäinen HIRLAM-malli otettiin Ilmatieteen laitoksella käyttöön vuonna 1990, ja viimeinen versio poistui käytöstä vuonna 2022. HIRLAM-mallin korvaajana toimii HARMONIE-AROME-pohjainen MEPS-malli, joka sekin on kehitetty kansainvälisessä yhteistyössä
elosalama - Heat lightning
perustui aikaisemmin yleensä nesteiden (elohopea, sprii) lämpölaajenemiseen, mutta nykyiset lämpömittarit ovat elektronisia digitaalimittareita. Säähavaintoasemilla lämpötila mitataan elektronisesti vastuksesta, jonka sähkövastus (resistanssi) muuttuu lämpötilan mukana. Näin lämpötilaa voidaan seurata jatkuvasti ja tiedot saadaan automaattisesti tietoliikenneverkkoihin.
on verrannollinen aineessa olevaan lämpöenergian määrään. Kylmässä aineessa energiaa on vähemmän, lämpimässä enemmän. Kaasussa, kuten ilmakehässä, tietyn paikan lämpötila kertoo kaasumolekyylien keskimääräisen liike-energian. Mitä enemmän liike-energiaa sitä korkeampi on lämpötila ja päinvastoin. Lämpömittarin lukema on siis verrannollinen sitä ympäröivän ilman molekyylien liike-energiaan.
on tietyn aineen määrä sekoittuneena ilmaan, veteen tai maahan. Aine voi olla kaasumainen, nestemäinen tai kiinteä. Määrä ilmaistaan yleensä suhteellisina osuuksina paino- tai tilavuusyksikköä kohden esimerkiksi prosentteina (%), promilleina (‰) tai miljoonasosina (ppm). Se voidaan ilmoittaa myös paino-yksiköissä, esimerkiksi mg/l. Suurten aerosolihiukkasten osalta voidaan usein antaa hiukkasten lukumäärä tilavuusyksikössä.
on esimerkiksi jäätiköistä, merenpohjan kerrostumista tai puun vuosilustoista mitattuja suureita, joiden avulla voidaan epäsuorasti selvittää maapallon ilmastollista historiaa (paleoklimatologia) jopa miljoonia vuosia ajassa taaksepäin. Sana proksi tulee latinakielen sanasta proximus, joka tarkoittaa lähellä olemista. Niinpä esimerkiksi puiden vuosilustot eivät suoraan anna lämpötiloja mutta ovat niihin läheisesti verrannollisia.
voi viitata trombiin tai tornadoon, jotka tarkoittavat pienialaista, nopeasti pyörivää ilmapilaria. Toisaalta pyörremyrskyllä voidaan tarkoittaa laaja-alaista myrskyä, kuten hurrikaania tai taifuunia, jotka ovat trooppisia hirmumyrskyjä.
tapahtuu, kun ilmakehän molekyyli absorboi valohiukkasen ja lähettää (emittoi) sen välittömästi, yleensä alkuperäisestä poikkeavaan suuntaan. Siroaminen on sitä voimakkaampaa, mitä lyhyempi säteilyn aallonpituus on. Taivaan sinisyys johtuu sironnasta: auringonvalon saapuessa ilmakehään lyhyaaltoinen sininen valo siroaa joka suuntaan ja saa taivaan näyttämään siniseltä.
on erittäin voimakas ja pitkäikäinen (tunteja) yksisoluinen ukkospilvi, jossa nousuvirtaus on pyörivässä liikkeessä. Se saa salamoinnin lisäksi aikaan rajuja sääilmiöitä: rakeita, tornadoja (trombeja) ja syöksyvirtauksia. Supersolu syntyy hyvin epävakaassa tilanteessa, jossa on suuri tuuliväänne eli jossa tuulen suunta tai nopeus muuttuu nopeasti maanpinnalta ylöspäin noustaessa. Supersoluun liittyvien tuulenpuuskien nopeus voi ylittää 30 m/s.
syntyy, kun ukkospilvi sähköistyy niin paljon, että sen varaukset purkautuvat salamoina. Ukkonen voidaan määritellä salamoiden esiintymiseksi, mutta se viittaa toisaalta myös salamoiden tuottamaan ääneen. Ukkonen on paikallinen ja lyhytaikainen ilmiö, johon liittyy ukkospilven tai yhtenäisen ukkospilvirykelmän kehittyminen, salamointi ja laantuminen.
on hiukkasen kulkema reitti eli ratakäyrä. Yhdestä pisteestä lähtevän tai siihen saapuvan kaasun tai hiukkasen trajektori voidaan laskea, kun tuulet tunnetaan. Trajektorilaskuilla on tärkeä merkitys arvioitaessa vaarallisten aineiden (esim. radioaktiivinen päästö) kulkeutumisreittiä eri säätilanteissa.
on ilman havaitsijaa toimiva meteorologinen sääasema. Siellä mitattavat perussuuret kuten ilman lämpötila, paine, kosteus, tuulen suunta ja nopeus saadaan automaattisesti elektronisista mittalaitteista, jotka välittävät säätiedot tietoliikenneverkkoihin. Suomessa yli 90 % sääasemista on automatisoitu.
(1862-1951) oli modernin meteorologian ja tieteellisen sääennusteen tärkeimpiä kehittäjiä. Hän oivalsi vuonna 1904, että klassisen fysiikan lait pätevät myös ilmakehän käyttäytymiseen. Sääennustus on ilmakehän fysikaalista tilaa ja muutosta kuvaavien differentiaaliyhtälöryhmän ratkaisemista alkuarvotehtävänä. Alkuarvoja ovat tietyn hetken säähavainnot.
Vilhelm Bjerknesin poika Jacob (1897-1975) oli myös merkittävä meteorologian tutkija Norjassa ja USA:ssa.
eli UVI ilmoittaa auringon haitallisen ultraviolettisäteilyn (UV) tehon yhdellä kokonaisluvulla. UV-indeksin arvo 0 tarkoittaa, ettei säteilyä ole lainkaan. Auringolta on syytä suojautua, kun UV-indeksin arvo on vähintään 3. UVI:n arvot 6 ja 7 tarkoittavat voimakasta säteilyä, arvo 8 ja sitä suuremmat arvot hyvin voimakasta säteilyä. Etelä-Suomessa, keskikesän pilvettömänä päivänä UV-indeksi vaihtelee keskipäivällä arvojen 5 ja 6 välillä.
on ääni, joka on heijastunut jostakin pinnasta matkalla korvaan ja aiheuttaa siellä kuuloaistimuksen. Kaiun voimakkuus riippuu heijastavan pinnan laadusta. Lähtevän äänen ja kaiun vastaanottamisen välinen aika kertoo heijastavan pinnan etäisyyden. Kaikuja esiintyy myös erilaisissa tutkalaitteissa, joissa äänen vastineena on sähkömagneettinen aalto. Kaikusignaaleihin perustuu mm. säätutka ja ionosfäärin tutkimuksessa käytetty ionosfääriluotain.
on paikka, jossa tehdään säännöllisiä ja jatkuvia havaintoja tietystä kohteesta. Ilmatieteen laitos ylläpitää Jokioisissa meteorologista observatoriota ja Nurmijärvellä geofysikaalista observatoriota, jonka päätehtävä on seurata Maan magneettikentän vaihteluja. Arktisessa avaruuskeskuksessa Sodankylässä tehdään avaruutta koskevien havaintojen lisäksi meteorologisia havaintoja ja luotauksia sekä kerätään dataa satelliittimittauksista.
Pitkään jatkuneet observatoriomittaukset ovat tieteellisesti erityisen arvokkaita, sillä ne paljastavat havaittavien ilmiöiden hitaita muutoksia. Sodankylässä on tehty meteorologisia havaintoja vuodesta 1908 lähtien, Nurmijärvellä vuodesta 1953 ja Jokioisissa vuodesta 1957.
on Ilmatieteen laitoksen toimitalo Helsingin Kumpulan yliopistokampuksella. Rakennus luovutettiin laitoksen käyttöön 1.9.2005. Sen osoite on Erik Palménin aukio 1, 00560 Helsinki.
on paine-eron ja coriolisvoiman aiheuttama isobaarien suuntainen tuuli. Coriolisilmiö vaikuttaa vastakkaiseen suuntaan kuin paine-erovoima.
oli ilmastollisesti lämmin kausi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vuoden 1000 molemmin puolin. Se ei kuitenkaan ollut maapallon laajuinen ilmiö. Suomessa Keskiajan lämpökausi ajoitetaan aikavälille 980–1250, jolloin talvet olivat erityisen lauhoja ja lumettomia Suomen keskiosissa. Myös kesät olivat Fennoskandiassa lämpimiä, mutta tutkimusten perusteella ei ole varmaa, olivatko ne lämpimämpiä kuin nykyään.
Grönlannissa lämpökausi alkoi ilmeisesti jo 600-luvulla. Grönlanti ja Islanti asutettiin Keskiajan lämpökaudella. Norjassa viljakasveja kasvatettiin huomattavasti pohjoisempana kuin nykyään.
eli barometri on ilmanpaineen mittaamiseen tarkoitettu laite. Ilmapuntarin toiminta voi perustua esimerkiksi elohopeaan tai veteen, mutta nykyisin ilmanpainetta mitataan myös elektronisin anturein. Elohopeailmapuntarissa elohopeapilarin korkeus lasiputkessa vaihtelee ilmanpaineen mukaan. Rasiailmapuntari (aneroidi) mittaa joustavan metallisen rasian kokoonpainumista ja laajenemista ympäröivän ilman puristuksessa. Barografi on rasiailmapuntari, joka piirtää aikasarjaa havaitsemastaan ilmanpaineesta.
on Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus, jonka keskuspaikka on Readingissä (UK). Järjestöön kuuluu 22 jäsenmaata (Suomi mukaan lukien) ja 12 liitännäisjäsentä. Sen tehtävänä on kehittää ja tuottaa maailmanlaajuisia numeerisia sääennusteita, jotka ovat jäsenmaiden käytettävissä tarkempien paikallisten ennusteiden pohjaksi. Tehtäviin kuuluu myös tutkimus ja mallikehittely sekä aineistojen keruu ja tallennus ilma- ja meritieteen aloilla.
ovat ilmakehän ja valtamerien suuren mittakaavan (planetaariset tuulet) hidasta aaltoilua. Ilmakehässä Rossbyn aaltojen aallonpituus on tyypillisesti 4000–8000 km, valtamerissä satojen kilometrien luokkaa.
Nimitys tulee ruotsalaisen meteorologin C. G. Rossbyn (1898–1957) mukaan. Rossby kehitti planetaaristen aaltojen teoriaa 1930-luvulla.
on taivaankappaletta ympäröivä kaasumaisten aineiden kehä. Maapallon tapauksessa puhutaan ilmakehästä. Kaasukehien kokoonpano vaihtelee suuresti tiheyden ja kaasulajien suhteen. Aurinkokunnan kuista useimmilta kaasukehä puuttuu kokonaan, samoin planeetta Merkuriukselta. Jättiläisplaneettojen (Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus) kaasukehät koostuvat pääasiassa vedystä ja heliumista. Marsin ja Venuksen kaasukehissä on eniten hiilidioksidia, maapallolla typpeä. Typpivoittoinen kaasukehä on myös Plutolla ja Saturnuksen Titan-kuulla.
Millibaaria käytettiin ennen ilmanpaineen yksikkönä meteorologiassa. Sellaisena se korvasi aikaisemmin käytetyn elohopeamillimetrin, joka oli suuruudeltaan nykyisissä yksiköissä 133,322 pascalia.
Nykyisin ilmanpaineen yksikkönä käytetään hehtopascalia. Siirryttäessä millibaarista hehtopascaliin lukuarvot säilyvät samoina, koska 1 000 mbar = 1 000 hPa.
syntyy molemmille puolille päiväntasaajaa, kun säännölliset planetaariset tuulet puhaltavat hepoasteilla vallitsevilta korkeapainevyöhykkeiltä kohti päiväntasaajaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuulen suunta on Coriolisvoiman vaikutuksesta koillinen (koillispasaati), ja eteläisellä pallonpuoliskolla se on kaakko (kaakkoispasaati).
ilmoittaa liuoksen happamuusasteen. Se mittaa aktiivisten vetyionien määrää. Kun pH-luku laskee yhden yksikön verran, happamuus kasvaa kymmenkertaiseksi. Neutraalin liuoksen pH-arvo on 7. Sitä suuremmat arvot liittyvät emäksiin (esim. lipeä eli natriumhydroksidi) ja pienemmät happoihin (esim. suolahappo).
on hetkellinen tuuli, jonka nopeus ylittää tuulen nopeuden 10 minuutin keskiarvon.
on sadetta, joka sisältää merkittävän määrän rikki- tai typpihappoa. Happoja syntyy, kun teollisuuden rikki- ja typpidioksidipäästöt reagoivat ilmassa olevan vesihöyryn kanssa. Hapan laskeuma sateen tai sumun muodossa lisää mm. vesistöjen happamuutta ja on siten haitallinen ekosysteemeille. Lisäksi hapot voivat vaurioittaa esimerkiksi rakennusten pintoja.
on vakiintunut nimitys henkilölle, joka esittää tiedeyhteisön vallitsevista käsityksistä poikkeavia väitteitä tai mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Tyypillisesti skeptikot ovat vähätelleet ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen, kieltäneet ilmastonmuutoksen olemassaolon kokonaan tai väheksyneet sen vaikutuksia.
eli kiertovirtaus syntyy aineeseen, jossa on lämpötilaeroja. Ilmakehässä konvektio kuljettaa lämpöä tavallisesti pystysuunnassa (kts. myös advektio).
Konvektiota tapahtuu myös Maan sulassa nesteytimessä, jossa liikuttavina tekijöinä lämpötilaerojen lisäksi ovat tiheys- ja paine-erot. Auringossa konvektiota tapahtuu pintakerroksessa, jossa kuumempi, ympäristöään kevyempi materia nousee ylös ja jäähtyvä, painavampi aines painuu alas.
on maahan tai veteen ilmasta laskeutunutta ainetta, joka on tavallisimmin rikki- tai typpiyhdiste. Laskeuma voi olla myös radioaktiivinen. Laskeuma voi tulla joko sateen mukana (märkälaskeuma) tai kuivalaskeumana. Laskeuman happamuuden (pH-arvo) perusteella puhutaan myös happamasta laskeumasta. Kivi- ja ruskohiili ovat rikkipitoisia ja aiheuttavat siksi happamia sateita. Suurin osa haitallisesta laskeumasta on peräisin teollisuus- ja liikennepäästöistä. Luonnollisia laskeumia syntyy esimerkiksi tulivuorenpurkauksista.
2020-luvun alussa noin kolmannes Suomen rikkilaskeumasta oli peräisin Suomen omista lähteistä, typpilaskeumasta Suomen omat päästöt aiheuttivat noin neljänneksen. Laskeumiin liittyviä mittauksia ja seurantaa tekevät mm. Ilmatieteen laitos ja SYKE. Radioaktiivista laskeumaa seuraa myös Säteilyturvakeskus.
on kuvitteellinen energiakenttä, johon kaivonkatsojien taikavarvun väitetään reagoivan. Tieteellisiä todisteita maasäteilyn olemassaolosta ei ole olemassa.
tarkoittaa maan alla tai meressä kulkevaa sähkövirtaa. Maavirrat syntyvät tyypillisesti ionosfäärissä tapahtuvista magneettikentän häiriöistä, jotka puolestaan saavat alkunsa Auringon aktiivisuudesta. Maavirrat ovat näin ollen laaja-alaisia, jopa mantereiden laajuisia sähkövirtajärjestelmiä. Virtoja ylläpitävät sähköjännitteet ovat tyypillisesti joitain millivoltteja kilometriä kohden.
on lyhennys sanoista Unidentified Flying Object eli suomeksi tunnistamaton lentävä esine, jolle havaitsijat tai asiantuntijat eivät ole pystyneet antamaan luonnollista selitystä. Valtaosa näistä havainnoista on lentokoneita, lintuja, satelliitteja ja muita lentäviä esineitä, ilmakehän valoilmiöitä tai tähtitieteellisiä ilmiöitä. Havainnot on usein tehty tavanomaisesta poikkeavissa olosuhteissa. Ilmiöt jäävät tunnistamatta useimmiten puutteellisten – tai jopa vääristeltyjen – havaintojen vuoksi.
ovat pimeään aikaan havaittavia pilvimuodostelmia, jotka hohtavat auringonvaloa. Niitä havaitaan parhaiten muutamia tunteja ennen auringonlaskua tai sen jälkeen. Tunnettuja pilvimuotoja ovat helmiäispilvet ja ns. valaisevat yöpilvet. Ne esiintyvät huomattavasti tavallisia pilviä korkeammalla, 20–80 kilometrin korkeudella.
ilmoittaa valonlähteestä saapuvan valon määrän pinta-alaa kohti. Sen mittana käytetään yksikköä luksi (lx). Esimerkiksi suora auringonvalo 100 000 lx, kirkas päivänvalo 10 000 lx, hämärä 10 lx, täysikuu 0,1 lx, normaali sisävalaistus 100 lx.
vyöhyke kiertää pohjoisella pallonpuoliskolla ympäri maapallon arktisen alueen eteläpuolella. Sitä kutsutaan myös viileäksi ilmastovyöhykkeeksi. Suomi kuuluu pääosin boreaaliseen vyöhykkeeseen.
on paikallinen lämmin ja kuiva laskutuuli vuoristosta. Sitä esiintyy erityisesti Alppien pohjoispuolella ja Kalliovuorilla, Suomessa Skandien itäpuolella föhnin vaikutus on vähäisempää. Suomessa föhn-tuuli tuntuu erityisesti Länsi-Lapissa, Pohjanmaalla ja muualla maan länsiosassa, kun Atlantilta puhaltava kostea länsituuli on ylittänyt Skandien vuoriston, ja kuivana laskutuulena nostaa alueen lämpötilaa.
kts. freoni
tarkoittaa Auringon säteilyä tarkasteltaessa säteilyn tehotiheyttä (W/m2) tiettyä aallonpituutta kohden. Kun kaikkien aallonpituuksien irradianssi lasketaan yhteen, saadaan Auringosta maapallolle saapuvan säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohden ("aurinkovakio").
on vesimolekyylien muodostama kuusikulmainen levymäinen tai neulamainen rakenne, joka syntyy vesihöyryn härmistyessä suoraan sopivien tiivistymisytimien ympärille. Isoimpien kiteiden koko on 1-2 mm. Kiteiden kasvaessa ja kiinnittyessä ilmassa toisiinsa niistä muodostuu lumihiutaleita. Ilmassa leijuvat jääkiteet aiheuttavat haloilmiön Auringon tai Kuun ympärille taittamalla tai heijastamalla valonsäteitä. Tällaisia tilanteita esiintyy usein talvisen kylmän korkeapaineen aikana.
on napajäätiköstä irronnut suuri jäälohkare, joka kelluu meressä. Veden ja jään pienen tiheyseron vuoksi jäävuoresta jää merenpinnan yläpuolelle runsaat 10 prosenttia. Jäävuoret vaeltavat merivirtojen mukana Pohjois-Amerikan itärannikkoa jopa 40. leveysasteelle etelään, mutta Islannissa 60. leveysasteella Golfvirta pitää merta jäävuorettomana. Suurimmat jäävuoret ovat satojen neliökilometrien laajuisia.
tarkoittaa yleisesti jonkin ominaisuuden mittaamista pystysuunnassa. Ilmakehän luotauksissa kyse on tavallisesti lämpötilan, kosteuden ja tuulen mittaamisesta eri korkeuksilla esimerkiksi radioluotaimella.
eli Pohjois-Atlantin oskillaatio on pohjoisen pallonpuoliskon ilmaston vaihteluun liittyvä käsite. Sitä mitataan ilmanpaine-erona Islannin ja Azorien välillä. NAO vaikuttaa Euroopassa mm. matala- ja korkeapaineiden kulkuratoihin, tuulensuuntiin ja sademääriin. NAO on positiivinen, kun ilmanpaine-ero on suuri. Tällöin matalapaineet ohjautuvat Atlantilta tyypillisemmin Pohjois-Eurooppaan kuin Välimerelle. Negatiivinen NAO (pieni paine-ero) tuo talvella kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan ja kosteutta Välimeren alueelle.
on mikä tahansa prosessi tai mekanismi, joka sitoo ilmakehästä kasvihuonekaasun tai aerosolin pitoisuuksia välillisesti lisäävää kaasua. Nieluja ovat kasvillisuus ja merien pintakerrokset, joihin sitoutuu hiilidioksidia fotosynteesissä. Kasvillisuus vapauttaa hiilidioksidia palamisen ja maatumisen kautta.
kts.NAO - North-Atlantic Oscillation
on aurinkokunnan taivaankappaletta kiertävä toinen kappale. Esimerkiksi Kuu on Maan satelliitti, mutta sanaa käytetään yleensä kuvaamaan ihmisen rakentamaa keinotekoista satelliittia, joka kiertää maapalloa tai toista planeettaa. Satelliitteja kutsuttiin aiemmin tekokuiksi. Satelliitista voidaan käyttää myös nimitystä avaruusluotain. Ensimmäinen keinotekoinen satelliitti lähetettiin Maata kiertämään vuonna 1957.
sijaitsee 15–30 kilometrin korkeudella, minne suurin osa stratosfäärin otsonista on kertynyt. Otsonikerros suojelee maanpintaa liialliselta ultraviolettisäteilyltä (UV).
on pieni mittalaite, joka tekee havaintoja ympäristöstään yleensä sellaisista kohteista, joista ei ole mahdollista tehdä välitöntä mittausta muilla keinoin. Avaruustutkimuksessa sondiksi sanotaan luotaimen mukanaan kuljettamaa pientä laitetta, joka mittaa esimerkiksi planeetan ilmakehän koostumusta. Meteorologisissa mittauksissa käytetään radiosondia (tai radioluotainta) ilmakehän suureiden pystyjakauman mittaamiseksi. Tärkein radiosondien valmistaja on Vaisala Oyj.
tarkoittaa taivaanlakea eli taivaan kohtaa suoraan havaitsijan yläpuolella.
kts. Väisälä
on orgaanisista jätteistä (esim. lannasta) hapettomassa tilassa tuotettu kaasu, jonka pääosat ovat metaani ja hiilidioksidi.
on automaattilaite, joka mittaa pilven alareunan etäisyyden maanpinnasta. Laite lähettää pystysuoraan lasersädepulssin. Lähetetyn ja pilvestä heijastuneen pulssin aikaerosta voidaan laskea pilven korkeus.
on äänen voimakkuuden suhteellinen mitta, joka mittaa äänen eri voimakkuustehojen suhteita. Ihmisen kuulokynnys on 0 dB, heikko lehtien kahina 10 dB ja meluisa katu 70 dB. Kutakin kymmentä desibeliä kohden äänen teho muuttuu tekijällä 10.
tarkoittaa aluetta, jossa ilmaa lähtee enemmän kuin sinne tulee virtausten mukana. Lähelle maanpintaa syntyy silloin laskevia ilmavirtauksia ja korkeapaineen alue. Divergenssin vastakohta on konvergenssi.
on ilmakehän ionosfäärin alin kerros noin 90 km korkeudella.
on säätutka, jossa heijastuksen kohteen (esim. sadepisarat) liikenopeus saadaan selville mittaamalla heijastuneen ja lähtevän tutkasäteen taajuusero. Doppler-ilmiön mukaan taajuusero on verrannollinen heijastuskohteen liikenopeuteen tutkasäteen suunnassa. Poliisin liikennetutka toimii samalla periaatteella.
on maailmanlaajuinen ilmiö, joka viittaa maan pinnalle saapuvan auringonsäteilyn määrän vähenemiseen vuosikymmenten mittaan. 1950-luvulta 1980-luvulle asti ilmakehän havaittiin hämärtyvän tasaisesti, mikä heikensi kasvihuonepäästöjen aiheuttamaa ilmakehän lämpenemistä. 2000-luvulla ilmiön on kuitenkin havaittu monin paikoin heikkenevän tai jopa kääntyvän päinvastaiseksi, jolloin puhutaan ilmakehän kirkastumisesta. Hämärtyminen ja kirkastuminen riippuvat vaihteluista ihmisen aiheuttamien pienhiukkaspäästöjen määrässä. Pienhiukkaset (mm. noki) samentavat ilmaa ja estävät auringonsäteilyn kulkua maanpinnalle.
on kaasu, jota ilmakehässä on vain vähän. Tällaisia ovat mm. kaikki kasvihuonekaasut, joiden pitoisuudet ovat huomattavasti alle prosentin.
on käsite, joka viittaa ilmassa olevien epäpuhtauksien pitoisuuksiin. Esimerkiksi katupöly, jotkin teollisuuden ja liikenteen päästöistä peräisin olevat yhdisteet tai maastopalojen savun mukana kulkeutuvat hiukkaset voivat olla terveydelle haitallisia, jos niitä on ilmassa liikaa. Ilmanlaadun mittaustulosten perusteella lasketaan ilmanlaatuindeksi, joka voidaan ilmoittaa havainnollisella värikoodilla tai laatusanalla (hyvä, tyydyttävä jne.).
tarkoittaa aluetta, jonne tuuli tuo enemmän ilmaa kuin vie sieltä pois. Maanpinnan lähellä syntyy silloin nousevia ilmavirtauksia ja matalapaineen alue. Konvergenssin vastakohta on divergenssi.
on Puolustusvoimissa varusmies, joka on koulutettu säähavainto- ja päivystystehtäviin tykistön tai ilmavoimien tarpeisiin. Säämiehet koulutetaan Niinisalossa.
on ukkospilvestä alaspäin syöksyvä voimakas kylmä ilmavirtaus, joka maan- tai vesipinnan kohdatessaan kääntyy vaakasuoraksi. Tuulen nopeus voi yltyä jopa 50 m/s:iin, mutta ilmiö harvoin kestää muutamaa minuuttia pitempään. Suomessa mahdolliset metsätuhot rajoittuvat suhteellisen pienelle alueelle.
on se laskennallinen (virtuaalinen) lämpötila, joka kuivalla ilmalla pitäisi vallita, jotta sen tiheys ja paine olisivat samat kuin vallitsevassa kosteassa ilmassa. Yleensä virtuaalilämpötila on korkeintaan muutaman asteen korkeampi kuin oikea lämpötila. Virtuaalilämpötilaa käyttämällä eliminoidaan kosteuden vaikutus joissain ilmakehän tilaa kuvaavissa fysikaalisissa laeissa.
Coriolisvoima (tai: Coriolisin voima, käytetään myös nimitystä geostrofinen voima) on maapallon pyörimisliikkeestä johtuva näennäisvoima, joka kääntää liikkeen suuntaa pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Sen vaikutus näkyy tuulien ja merivirtojen sekä pitkien jokien suuntautumisessa. Coriolisvoima aiheuttaa kiihtyvyyden a = fv, missä f on niin sanottu coriolistekijä, jonka arvo riippuu leveysasteesta ja v on liikkuvan kappaleen nopeus. Suomessa f ~ 10⁻⁴ s⁻¹, joten nopeudella 10 m/s (= 36 km/h) liikkuva kappale kokee corioliskiihtyvyyden, joka on 1 mm/s². G. G. de Coriolis (1792-1843) oli ranskalainen insinööri ja fyysikko.
syntyy, kun ilman lämpötila maanpinnan tasalla laskee pakkasen puolelle (termisen) kasvukauden aikana.
on lähinnä kesäaikaan korkeista kuuro- tai ukkospilvistä alas satava, tavallisesti 5–10 mm kokoinen pyöreä ja osin läpikuultava jääkappale. Suurimmat rakeet Suomessa ovat olleet halkaisijaltaan noin 90 mm. Raekuurot ovat usein hyvin paikallisia ja esiintyvät tavallisesti ukkosen yhteydessä. Rakeita syntyy, kun nousuvirtausten mukana ylöspäin kohoava kosteus ja pienet pilvipisarat muodostavat yhteen liittyviä ytimiä, jotka kasvavat kokoa jäätyessään noin 5–9 km korkeudella. Jääraekausi kestää tavallisesti maan etelä- ja keskiosassa toukokuusta syyskuuhun, pohjoisessa kausi on lyhyempi.
on Suomen vanhin sääasema. Se perustettiin vuonna 1844 Kaisaniemen puistossa sijainneeseen Magneettis-meteorologiseen observatorioon (nyk. Ilmatieteen laitos). Asema sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä.
on säätutka, joka käyttää sekä vaaka- että pystysuuntaan polarisoituja mikroaaltoja. Niitä vertailemalla tutka kerää tietoa heijastuksen kohteen (esim. sadepisarat) muodosta. Näin voidaan erottaa lumihiutaleet ja sadepisarat toisistaan, ja toisaalta voidaan erottaa sade muista kohteista kuten linnuista.
on valkea, läpikuultamaton ja osin timantin kidesakaroita muistuttava alle 10 mm "pallo", joita sataa alas melko matalista kuuropilvistä keväisin ja syksyisin. Lumirae syntyy verrattain usein kevätkesäisessä kylmän ilman purkauksessa, jolloin pilvissä oleva alijäähtynyt vesi takertuu (huurtuu) lumihiutaleiden pinnalle. Tällöin lumihiutaleen alkuperäistä muotoa on vaikea, jopa mahdoton havaita. Lumirae on hauraampi kuin jäärae. Lumirakeita voi sataa myös pienien jäärakeiden kanssa samanaikaisesti.
syntyy, kun osa satavista lumihiutaleista ehtii sulaa ennen putoamistaan maahan asti. Rännässä on siis sekaisin vettä ja märkää lunta.
oli Ilmatieteen laitoksen päärakennus Helsingin Kaisaniemessä (Vuorikatu 24 A) vuosina 1966-2005. Nykyinen toimitalo - Dynamicum - sijaitsee Helsingin Kumpulassa.
on lyhytaikainen voimakas sade, joka tavallisesti tulee kuuropilvestä. Sadekuurossa voi sataa myös rakeita tai lunta. Voidaan puhua myös pelkästä kuurosta tai vesikuurosta.
on sähkö- ja magneettikenttien aaltoliikettä, jonka etenee valonnopeudella (tyhjiössä noin 300 000 km/s). Se jaetaan useisiin alalajeihin aallonpituutensa mukaan. Silmin näkyvän valon aallonpituus on noin 400–700 nanometriä (nm). Jos aallonpituus on hieman lyhyempi kuin näkyvällä valolla, kyseessä on ultraviolettisäteily (UV). Aallonpituuden edelleen lyhentyessä saavutetaan röntgen- ja gammasäteily (0,01–10 nm). Näkyvää valoa pitempiaaltoiset sähkömagneettisen säteilyn lajit ovat infrapunasäteily, mikroaallot ja radioaallot. Aallonpituuden sijasta säteilyn ominaisuuksien kuvaamiseen voidaan käyttää taajuutta, joka ilmoitetaan hertseinä (Hz). Yksi hertsi on yksi värähdys sekunnissa. Taajuus on kääntäen verrannollinen aallonpituuteen. Kvanttifysiikassa sähkömagneettisen säteilyn ajatellaan koostuvan massattomista valohiukkasista eli fotoneista. Mitä suurempi säteilyn taajuus, sitä suurempi yksittäisen fotonin energia.
on eri vuodenaikojen (esim. kesä) yleistä säätilaa kuvaava pitkäaikaisennuste. Niitä laatii mm. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (ECMWF). Niissä arvioidaan esimerkiksi, onko ajanjakson lämpötila tai sademäärä saman ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon ylä- vai alapuolella. Pitkien ennusteiden käytettävyyteen vaikuttavat mm. vuodenaika, säätyyppi, maantieteellinen sijainti sekä korkeus ilmakehässä. Ennusteiden käyttöarvo on kuitenkin vielä yleensä alhainen.
on tietyssä ilmatilavuudessa olevan vesihöyryn massa ilmoitettuna esimerkiksi grammoina kuutiometriä kohden.
eli tiivistymisvana on lentokoneen perään syntyvä keinotekoinen pilvi. Lentopolttoaineen palamistuotteet ovat hiilidioksidi ja vesihöyry, joten lentokoneen pakokaasu on kosteaa. Kun pakokaasu jäähtyy ympäröivän ilman lämpötilaan, sen kosteudensitomiskyky pienenee, ja ylimääräinen kosteus härmistyy jääkiteiksi. Pakokaasun epäpuhtaudet voivat toimia tiivistymisytiminä ja siten edesauttaa kiteiden muodostumista. Jos ympäröivä ilma on kuivaa, jääkiteet haihtuvat nopeasti, mutta sopivissa oloissa ne voivat säilyä useita tunteja.
Jotta tiivistymisjuova syntyisi, lentokoneen on siis lennettävä riittävän kylmässä eli riittävän korkealla, ja jotta juova olisi pitkäikäinen, ilman suhteellisen kosteuden tuolla korkeudella on oltava lähellä sataa prosenttia.
muodostuu pääasiassa maapallon sulan ytimen virtauksista. Magneettikenttä muistuttaa muodoltaan keskipisteeseen kuvitellun sauvamagneetin (dipoli) kenttää maapallon ympärillä. Dipolin akseli on kääntynyt noin 11° maapallon pyörimisakseliin nähden. Paikallisia magneettikenttiä syntyy myös maapallon kuorikerroksen magneettisesta materiasta.
luonnehtii sellaisia ilmastollisia oloja, joissa ilmastomuuttujat (esim. lämpötila, sateisuus, tuulisuus jne.) saavuttavat muutamien vuosien välein lähes ennätyssuuria arvoja.
Käynnissä olevan ilmastonmuutoksen myötä ilmaston äärevyyden uskotaan kasvavan Suomessakin lähivuosikymmeninä.
on tietyn meteorologisen muuttujan suurin tai pienin arvo tietyllä aikavälillä. Tavallisimpia ääriarvoja ovat havaintopaikan vuorokauden ylin ja alin lämpötila.
on -273,15 °C tai Kelvin-asteikolla 0 K, joka on materian lämpötilan alaraja. Absoluuttisessa nollapisteessä atomien lämpöliike lakkaa. Termodynamiikan lakien mukaan absoluuttista nollapistettä ei voida saavuttaa, mutta koeolosuhteissa on päästy lämpötiloihin, jotka poikkeavat siitä < 0,0000001 K.
on salamatyyppi, joka syntyy voimakkaiden ukkosten aikana ukkospilvien yläpuolella 50-90 km korkeuteen. Tunnetuin on ns. keijusalama, joka on kymmeniä kilometriä korkea ja leveä. Muita yläsalamoita ovat muotonsa mukaan luokiteltuina kajo- ja viuhkasalama. Yläsalamia on kuvattu lentokoneista ja avaruussukkulasta. Syy niiden ilmaantumiseen ei ole varmuudella tiedossa. - Red sprite
tarkoittaa tilannetta, jossa lämpötila laskee yöllä pakkasen puolelle kahden metrin korkeudella maanpinnasta, missä virallinen ilmatieteellinen lämpötila mitataan. Jos pakkasta on vain maanpinnalla ja alle kahden metrin korkeudessa, kyseessä on halla.
on kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja valmistaa elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita. Vaisalan tuotteita käytetään esimerkiksi meteorologiassa, ympäristötieteissä, liikenteessä ja teollisuudessa. Vaisalan perusti vuonna 1936 Prof. Vilho Väisälä. Vuonna 2025 yhtiöllä oli yli 2000 työntekijää ja toimipisteitä 18 maassa.
on korkeapaineen alue, missä tuuli puhaltaa korkeapaineen keskuksen ympärillä pohjoisella pallonpuoliskolla myötäpäivään ja vastapäivään eteläisellä pallonpuoliskolla.
on hyvin kylmä ja kuiva arktisen alueen ilma. Meteorologit puhuvat arktisesta ilmamassasta siinä vaiheessa kun ilmamassan lämpötila on -18 astetta tai kylmempi
eli heijastavuus. Kappaleesta heijastuneen säteilyn suhdetta (%) saapuvaan säteilyyn sanotaan albedoksi. Mitä valkoisempi heijastava pinta on, sitä suurempi on sen albedo. Musta kappale ei heijasta lainkaan siihen osuvaa valoa, joten sen albedo on nolla. Planeetan albedolla on tärkeä merkitys lämpötalouden kannalta. Pilvet ja jää heijastavat hyvin auringon säteilyä. Maapallon albedo vaihtelee välillä 33 -36 % eli noin kolmannes säteilystä heijastuu välittömästi takaisin avaruuteen ja kaksi kolmannesta imeytyy (absorboituu) ilmakehään, maaperään ja meriin säteillen takaisin, mutta hitaammin.
Auringon pinnalla näkyvä tumma läiskä, joka on läpimitaltaan yleensä tuhansia kilometrejä. Auringonpilkut ovat auringon magneettikentän voimakkaita keskuksia, joissa magneettivuon tiheys on noin 10000 kertaa suurempi kuin maapallon magneettikenttä. Pilkkujen määrä vaihtelee noin 11 vuoden jaksossa. Pilkkujen ollessa runsaimmillaan, Aurinko on aktiivinen, ja se säteilee enemmän kuin pilkkujen lukumäärän ollessa alhainen. Pilkkumaksimien aikaan maapallolla nähdään revontulia enemmän kuin muulloin ja maapallon magneettikentässä esiintyy häiriöitä, magneettisia myrskyjä. Auringonpilkkujen lukumäärää mitataan auringonpilkkuluvulla. Viimeksi auringonpilkkujen maksimivuosi oli vuonna 2000 ja seuraava 2012-2013.
on tähti, jota Maa, muut planeetat sekä aurinkokuntamme muut kappaleet kiertävät. Aurinko on tavallinen normaali tähti. Se syntyi tähtienvälisen aineen pilvestä tiivistymällä noin 5 miljardia vuotta sitten. Aurinko loistaa vielä toiset 5 miljardia vuotta vakaasti. Auringon pintakerroksissa on 71 % vetyä, 27 % heliumia ja 2 % muita aineita. Kerrosta, jossa Auringon aine muuttuu läpinäkyväksi, sanotaan fotosfääriksi. Sen paksuus on vain noin 300-500 km ja pintalämpötila 5000 - 6000 astetta. Aurinko on halkaisijaltaan noin satakertainen maapalloon verrattuna. Auringon säteily on maapallon sääilmiöiden energialähde (aurinkovakio).
on levymäinen erikoismateriaalista (pii) valmistettu levy, joka muuntaa siihen kohdistuvan auringonsäteilyn suoraan sähköenergiaksi. Kennoja käytetään energian lähteenä esimerkiksi jakeluverkon ulkopuolella. Satelliitit ja avaruusluotaimet saavat niistä pääasiallisen käyttöenergiansa. Ensimmäiset aurinkokennot kehitettiin 1950-luvun puolivälissä.
on maapallon lähiavaruuden sähkömagneettisten voimien ja sähköisesti varattujen hiukkasten (elektronit ja protonit) muutosta kuvaava nimi. Avaruussääilmiöt tapahtuvat pääasiassa maapallon ioni- ja magneettikehissä noin 100 km korkeudelta lähtien, minne aurinkotuulen hiukkaset tunkeutuvat. Avaruussään tunnetuin ja näkyvin ilmiö on revontulet. Avaruussäähäiriöt seuraavat Auringon aktiivisuutta. Avaruussäällä on myös vaikutusta erilaisiin teknologisiin järjestelmiin kuten satelliitteihin ja radioliikenteen kuuluvuuteen. Avaruussään maanpintavaikutuksia ovat pitkiin korkeajännitelinjoihin ja maakaasuputkiin indusoituneet sähkövirrat, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia.
perustettiin 1975 kokoamaan eurooppalaiset resurssit yhden merkittävän avaruusohjelman taakse. ESA:lla on 17 jäsenvaltiota, Suomi mukaanluettuna (täysjäsen vuodesta 1995). ESAn pääkonttori on Pariisissa. ESA:lla on toimintaa myös Alankomaissa, Saksassa ja Italiassa sekä Guyanan avaruuskeskuksessa (Centre Spatial Guyanais, CSG) Ranskan Guyanassa. Lisäksi ESA:lla on joitakin maa-asemia ja muita toimipaikkoja. ESA:lla on ohjelmia kantorakettien, avaruustieteen, satelliitti-kaukokartoituksen, satelliittitietoliikenteen ja miehitettyjen avaruuslentojen alueilla. Lisäksi useilla alueilla on teknologiaohjelmia, joissa ei rakenneta avaruusaluksia vaan pyritään kehittämään niiden tarvitsemia laitteita. Tarkoituksena on, että jäsenmaiden teollinen kilpailukyky paranee ESA-yhteistyön myötä. ESAn yleinen tavoite on kehittää avaruusteknologiaa, ja pitää Eurooppa mukana poliittisesti ja taloudellisesti merkittävän tieteenalan kehityksen eturintamassa. Suomi osallistuu seuraaviin ESAn ohjelmiin: kaukokartoitus-, navigointi-, tietoliikenne-, teknologia- ja avaruustiedeohjelma.
on uusiutumaton energialähde, joka on syntynyt eloperäisistä jäänteistä erilaisiin geologisiin kerrostumiin miljoonia vuosia sitten. Näitä ovat maaöljy, hiili, maakaasu sekä niistä jalostetut tuotteet (esim. bensiini). Myös turve luokitellaan usein fossiiliseksi polttoaineeksi, vaikka se on syntyiältään huomattavasti nuorempi ja uusiutuu, joskin hyvin hitaasti, tuhansien vuosien aikana. Fossiillisten polttoaineiden käyttö lisää ilmakehän kasvihuonekaasuja kuten esimerkiksi hiilidioksidia
edistää geofysiikan tutkimusta ja on sitä harjoittavien henkilöiden yhdyssiteenä. Geofysiikan aihepiirejä ovat maa, vesi, ilma ja lähiavaruus. Seura on perustettu 1926 ja sen toimintaan kuuluvat muun muassa kaikille avoimet esitelmätilaisuudet, joka toinen vuosi pidettävät Geofysiikan Päivät ja Geophysica-lehden julkaiseminen.
(meressä tai järvessä) Kerros, jossa jokin veden ominaisuus muuttuu nopeasti syvyyssuunnassa. Lämpötilan harppauskerrosta kutsutaan termokliiniksi ja suolaisuuden harppauskerrosta halokliiniksi. Harppauskerros estää yläpuolisen pintaveden sekoittumista alapuoliseen alusveteen.
on ilmiö, jossa lumihangelle muodostuu kova, ihmisen painon kestävä pinta. Hankikanto syntyy, kun hangen pintakerros sulaa raskaaksi vetiseksi lumeksi ja ilman jälleen pakastuttua jäätyy kovaksi kuoreksi. Tyypillisesti hankikantoa esiintyy keväisin, kun lämpimät aurinkoiset päivät ja pakkasyöt vuorottelevat. Ilmiön muita nimityksiä ovat hankikantoset, kantohanki ja hankiainen.
on yötaivaan valoilmiö, joka usein muistuttaa revontulia, mutta näkyy niitä heikompana. Se syntyy Auringon sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta: päivällä säteily virittää ilmakehän molekyylejä (lähinnä happimolekyylejä) 80–500 km korkeudessa, ja näiden viritystilojen purkautuessa yöllä syntyy heikkoa, tyypillisesti vihreää ja punaista valoa. Pääosa ilmahehkusta on kuitenkin infrapunasäteilyä, jota ihmissilmä ei erota. Ilmahehkua syntyy ilmakehässä kaikkialla maapallolla, mutta sen havaitseminen on helpointa matalilla leveysasteilla. Ilmahehkun vuoksi kuutonkaan yö ei ole aivan sysimusta
on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka ovat kutsuneet koolle YK ja WMO. Paneelin tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä toimenpiteitä, joilla muutoksia voidaan rajoittaa. Vuosina 2021–2023 kolmessa osassa julkaistussa kuudennessa arviointiraportissaan (Sixth Assessment Report eli AR6) IPCC totesi maapallon keskilämpötilan nousseen 1,1 °C esiteolliseen aikaan verrattuna ja että suurin osa lämpenemistä on seurausta ihmisen toiminnasta. IPCC:n raporttien valmisteluun on osallistunut tuhansia tutkijoita. Vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinnosta puolet myönnettiin IPCC:lle.
jaetaan pääilmansuuntiin ja väli-ilmansuuntiin. Pääilmansuunnat poikkeavat toisistaan 90 astetta. Ne ovat pohjoinen (kansainväliseltä lyhenteeltään N), itä (E), etelä (S) ja länsi (W). Väli-ilmansuunnat ovat koillinen (NE), kaakko (SE), lounas (SW) ja luode (NW). Tarkemmassa jaotuksessa, esim. laivakompassissa, erotetaan kaikkiaan 32 suuntaa. Säätiedotuksissa tuulitiedot ilmoitetaan siten, että tuulen suunta on se suunta, josta tuulee.
tarkoittaa paikallisen tai maailmanlaajuisen ilmaston muuttumista pitkällä aikavälillä. Muutoksia voivat aiheuttaa luonnolliset syyt, kuten vaihtelut Auringon aktiivisuudessa tai suuret tulivuorenpurkaukset, tai ihmisen toiminta, joka on voimistanut kasvihuoneilmiötä 1800-luvulta alkaen. Kymmenientuhansien vuosien mittakaavassa Maan kiertoradan jaksottaiset vaihtelut ovat säädelleet jääkausien ja lämpimämpien jaksojen vuorottelua.
Maapallon keskilämpötila on noussut yli yhden celsiusasteen verran 1800-luvun loppupuolelta alkaen eli niin sanotun esiteollisen ajan jälkeen. Tämä lämpeneminen on lähes kokonaan seurausta ihmisen toiminnan aiheuttamasta kasvihuoneilmiön voimistumisesta, joka johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä, sademetsien hävittämisestä ja ihmisen ilmakehään päästämistä kemikaaleista.
Lämpötilan nousun ennustetaan jatkuvan tällä vuosisadalla niin, että vuonna 2100 maapallon keskilämpötila on 1,5–4,5 °C korkeampi kuin esiteollisena aikana. Muutoksen suuruus riippuu pääasiassa siitä, miten kasvihuonepäästöjen määrä muuttuu lähivuosikymmeninä. Lämpötilan muutos vaihtelee merkittävästi alueittain; voimakkaimmin ilmasto lämpenee arktisella alueella.
Lämpötilojen muuttumisen lisäksi ilmastonmuutokset voivat näkyä myös esimerkiksi tyypillisten sademäärien tai tuulensuuntien muutoksina tietyillä alueilla. Nyt meneillään olevan ilmaston lämpenemisen seurauksena monet sään ääri-ilmiöt toistuvat aiempaa useammin ja voimakkaampina.
Suolaisuuden harppauskerros eli vyöhyke, jossa meriveden suolapitoisuus muuttuu paljon lyhyellä matkalla syvyyssuunnassa. Itämeressä halokliini on tyypillisesti 50–80 metrin syvyydessä. Pohjanlahdella ei ole selvää suolaisuuskerrostuneisuutta ja Suomenlahden kerrostuneisuuden voimakkuus vaihtelee. Itämeren vesimassa sekoittuu vain pinnalta halokliiniin asti. Halokliinin alapuolinen vesimassa uudistuu vain Pohjanmereltä satunnaisesti työntyvien suolapulssien vaikutuksesta.Ks. myös: termokliini.
eli ilmaston kehityspolku on mahdollinen kehitysnäkymä tulevaisuuden ilmastosta. Se ei ole ennuste, mutta sitä voi kuvailla ehdolliseksi ennusteeksi: se kertoo, millaisia seurauksia on sillä, jos tietyt tulevaisuutta koskevat oletukset toteutuvat.
Ilmastoskenaarioita voidaan laskea useita erilaisia perustuen vaihtoehtoisiin oletuksiin esimerkiksi tulevaisuuden hiilidioksidipäästöjen määrästä ja muista ilmastoon vaikuttavista tekijöistä.
on monialainen palvelu- ja tutkimuslaitos, joka havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa säähän, mereen, ilmastoon, ilmanlaatuun ja lähiavaruuteen liittyviä palveluita yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Ilmatieteen laitos on perustettu vuonna 1838, ja nykyisen nimensä se sai vuonna 1968. Se kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan.
on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus on 700 nanometrin (nm) ja 1 millimetrin välillä, eli säteilyn infrapuna-alue on näkyvän valon (aallonpituus alle 700 nm) ja mikroaaltosäteilyn (yli 1 mm) välissä. Infrapunasäteily lyhennetään tavallisesti IR (Infrared). Infrapunasäteilyllä on suuri merkitys kasvihuoneilmiössä, sillä maapallon säteilemä lämpösäteily on infrapunasäteilyä noin 0,001–0,1 millimetrin aallonpituusalueella.
on napa- tai vuoristoseuduilla lumirajan yläpuolelle muodostunut jääkenttä tai -virta. Jäätiköiden kokonaispinta-alan arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa neliökilometriä, josta yli 13 milj. km2 on Antarktiksella ja noin 1,7 milj. km2 Grönlannissa. Antarktiksen ja Grönlannin mannerjäätiköt ovat keskimäärin noin 2 kilometrin paksuisia, Antarktisella paksuimmillaan jopa yli 4,5 kilometriä.
Vuoristojäätiköt ovat yleensä laaksoissa virtaavia laaksojäätiköitä, jotka alkavat vuoristojen ja tunturien yläosissa olevilta kasautumisalueilta.
Napaseutujen jäätiköihin on sitoutunut vain n. 2 % maapallon kokonaisvesimäärästä, mutta jos ne kaikki sulaisivat, merenpinta kohoaisi yli 60 metriä.
Kaupunkialueilla mitataan usein hieman korkeampia lämpötiloja kuin niiden ympäristössä, koska kaupunki muodostaa oman paikallisen mikroilmastonsa. Kaupungin kasvaessa tämä kaupunkisaarekeilmiö voimistuu ja leviää laajemmalle alueelle. Siksi kaupungistuvalla alueella tehdyissä mittauksissa ilmaston lämpeneminen voi näyttää nopeammalta kuin muualla. Kaupunkisaarekeilmiön vaikutus tulee arvioida ja korjata laadittaessa pitkiä lämpötilojen aikasarjoja.
voidaan jakaa ilma-, vesi- ja kivikehään. Vesikehään kuuluvat valtameret, jäätiköt, järvet ja joet. Kivikehä jaetaan kuorikerrokseen (0 ... 50 km), vaippaan (50 ... 2900 km) ja ytimeen (2900 ... 6300 km). Maan magneettikenttä syntyy nesteytimen sähkövirroista noin 2900 km syvyydellä maanpinnasta.
on kansainvälinen geodesian ja geofysiikan tieteellinen unioni, joka järjestää tieteellisiä kokouksia kaikilla geofysiikan aloilla. Se on jakaantunut kahdeksaan alaosastoon; meteorologiaa edustaa IAMAS (International Association of Meteorology and Atmospheric Sciences), avaruustutkimusta ja geomagnetismia IAGA (International Association of Geomagnetism and Aeronomy). Kaikki alaosastot kokoontuvat yleiskokoukseen kerran neljässä vuodessa, minkä lisäksi kukin alaosasto järjestää oman tieteenalansa kansainvälisiä kokouksia. Yleiskokoukseen osallistuu tuhansia tutkijoita. IUGG:n 29. yleiskokous järjestetään vuonna 2027 Etelä-Koreassa.
on ilmakehän kasvihuoneilmiöstä johtuva pitkäaaltoinen lämpösäteily, joka kohdistuu maanpintaan. Sen lähteinä ovat pilvet ja kasvihuonekaasut (lähinnä vesihöyry ja hiilidioksidi). Paikallisesti vastasäteilyn määrä riippuu voimakkaasti lämpötilasta ja kosteudesta, mutta maapallon laajuisessa keskiarvossa se on mittausten mukaan noin 340 wattia neliömetriä kohden. Vastasäteilyn voimakkuutta seurataan sääsemilla yleisesti erityisellä lämpösäteilymittarilla.
on mikroaaltotutka, joka mittaa, kuinka suuri osa lähetetystä signaalista heijastuu takaisin ja milloin. Mikroaallot heijastuvat sadepisaroista ja lumihiutaleista. Signaalin palaamiseen menevä aika kertoo, kuinka kaukana tutkasta kaiun aiheuttanut kohde on. Lisäksi heijastuksen aiheuttajan liikenopeus saadaan selville tutkasäteiden vaihe-erosta Doppler-periaatteella. Kun antennia käännetään eri suuntiin, saadaan kartta siitä, missä sataa. Ilmatieteen laitos ylläpitää kahdentoista säätutkan verkostoa, joka kattaa lähes koko Suomen. Tutkat ovat kaksoispolarisaatiotutkia, jotka antavat tarkkaa tietoa sateen ominaisuuksista.
eli magneettikehä on Maan magneettisen kentän vaikutusalue, joka ohjaa aurinkotuulen hiukkaset pääosiltaan maapallon ohi. Magnetosfääri ulottuu Auringon suunnassa 45 000 – 80 000 km päähän maapallosta. Yöpuolella magneettiset kenttäviivat ovat venyneet pitkäksi pyrstömäiseksi rakenteeksi, joka ulottuu vielä Kuun etäisyydelle Maasta.
Magnetosfääri toimii suojakilpenä aurinkotuulen hiukkasia vastaan. Osa hiukkasista kuitenkin pääsee tunkeutumaan magnetosfäärin sisäpuolelle. Näistä osa joutuu magneettikentän vangeiksi säteilyvyöhykkeille (Van Allenin vyöhykkeet) ja osa ohjautuu magnetosfäärin yöpuolelle varastoituen sinne plasmalevyyn. Yöpuolen hiukkaset ajautuvat magneettikentän ohjaamina ja sähkökenttien kiihdyttäminä magneettisten napojen ympärille, missä ne aiheuttavat revontulia ja magneettisia myrskyjä eli avaruussäähäiriöitä.
on vedenkorkeuden pitkäaikainen keskiarvo. Itämeren rannoilla keskivesi muuttuu valtamerten pinnannousun, maankohoamisen ja Itämeren kokonaisvesimäärän vaihtelun vaikutuksesta.
Teoreettinen keskivesi on keskiveden odotusarvo eli ennuste vedenkorkeuden vuoden keskiarvosta. Ilmatieteen laitos laskee arvon vuosittain etukäteen joka havaintoasemalle.
Noin kahden miljoonan viime vuoden aikana maapallon jäätiköiden pinta-ala ja maapallon keskilämpötila ovat vaihdelleet noin 100 000, 41 000 ja 23 000 vuoden jaksoissa, joita kutsutaan Milankovichin jaksoiksi. Ne syntyvät maapallon kiertoradan soikeuden hitaasta muutoksesta sekä maapallon akselin kallistuskulman ja akselin suunnan muutoksista. Milankovichin teorian mukaan jäätiköityminen lisääntyy, jos kiertoradan soikeus on sellainen, että maapallo on kauimpana Auringosta pohjoisen pallonpuoliskon kesän alkaessa. Jos lisäksi akselin kaltevuus on suuri, pohjoisen pallonpuoliskon kesästä tulee pitkä ja viileä. Tällöin talvella satanut lumi ei ehdi sulaa, mikä lisää jäätiköitymistä.
Milutin Milankovich (1879–1958) oli serbialainen matemaatikko, joka kehitti jääkausiteoriansa 1920–1940-luvuilla.
on suurin etäisyys, jolta horisontin taivasta vasten sijaitseva tumma kohde voidaan tunnistaa päivänvalossa. Havaintoja tehdään pääasiassa näkyvyysmittarilla, jonka toiminta perustuu infrapunavalon sirontaan ilmassa. Näkyvyyden voi kuitenkin määrittää myös silmämääräisesti havainnoimalla tunnettuja kohteita eri etäisyyksillä.
Ilmassa olevan veden eri olomuotojen pitoisuudet ja ilman epäpuhtaudet heikentävät näkyvyyttä. Näkyvyys ilmoitetaan kilometreinä. Esimerkiksi sumussa näkyvyys on alle yksi kilometri.
oli ilmastollisesti kylmä kausi, joka ajoittui suunnilleen vuosiin 1450–1850. Tuona aikana ainakin Euroopassa oli useita kylmiä kausia, jolloin keskilämpötila oli 2–3 °C tavanomaista alempi. Pikku jääkausi oli kylmin kausi sitten jääkauden päättymisen (Suomessa noin 10 000 vuotta sitten). Erityisen kylmää oli 1600-luvun viimeisellä kymmenluvulla, jolloin muun muassa Suomessa koettiin tuhoisia katokausia. Pikku jääkauden aikaan muuallakin maailmassa oli pitkiä kylmiä jaksoja, mutta ne eivät aina olleet samanaikaisia, vaan ilmastolliset olosuhteet vaihtelivat suuresti eri puolilla maapalloa. Pikku jääkausi ei siis ollut yhtenäinen, koko maapallon kattava "jääkausi".
tai napapyörre on napa-alueiden ylle 10–80 kilometrin korkeuteen talvisaikaan syntyvä, napoja kiertävä, koko napaseutualueen kattava tuulijärjestelmä. Sen reunat ulottuvat suunnilleen leveyspiirille 60. Napapyörrettä kiertävät rajut tuulet, joiden nopeus voi olla jopa 100 m/s. Polaaripyörteen voimakkuus vaihtelee, ja sen muutokset voivat vaikuttaa suuresti säähän: esimerkiksi pohjoisen polaaripyörteen heikkeneminen lisää hyvin kylmän talvisään todennäköisyyttä Pohjois-Euraasiassa.
Polaaripyörteellä on lisäksi suuri vaikutus napaseutujen otsonikadon muodostumiseen, koska napapyörteen sisällä olevassa hyvin kylmässä ilmassa otsonia tuhoavat kemialliset reaktiot toimivat tehokkaimmin. Pohjoisen napa-alueen polaaripyörre ei ole yhtä pysyvä kuin eteläisen pallonpuoliskon pyörre, minkä vuoksi otsonikato on eteläisellä pallonpuoliskolla voimakkaampaa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla.
on lämpötilan harppauskerros eli vyöhyke, jossa meri- tai järviveden lämpötila muuttuu paljon lyhyellä matkalla syvyyssuunnassa. Itämeressä termokliini muodostuu keväällä 10–20 metrin syvyyteen, kun pintavesi on lämmennyt. Syksyllä termokliini katoaa. Kesän aikana termokliini estää pintavettä sekoittumasta syvempien kerrosten veden kanssa; talvella vesi pääsee sekoittumaan halokliiniin asti.
on geostationäärinen tai naparatainen. Geostationäärinen satelliitti kiertää maapalloa päiväntasaajan tasossa 36 000 km korkeudella samalla nopeudella, jolla maapallo pyörii, eli se pysyy maapalloon nähden paikoillaan. Naparatainen satelliitti eli polaarisatelliitti kulkee lähes napojen kautta kulkevaa rataa 600–850 km korkeudella. Sääsatelliiteissa on esimerkiksi näkyvän valon ja infrapunasäteilyn mittareita. Edellisen mittauksista voidaan päätellä pilvisyyden määrä ja jälkimmäisen tuloksista lämpötila.
eli noki syntyy polttoaineiden epätäydellisessä palamisessa, kun osa polttoaineen sisältämästä hiilestä jää palamatta ja joutuu päästönä ympäristöön. Mustan hiilen laskeumilla esimerkiksi napaseutujen jäätiköille on ilmastoa lämmittävä vaikutus.
on usein käytetty nimi kuuropilvelle, jossa esiintyy ukkosta. Ukkospilvi on suurimmillaan lähes koko troposfäärin korkuinen, usein tornimainen pilvi, jolla on kehityksensä alkuvaiheessa kukkakaalimainen huippu. Kun ukkospilvi ikääntyy, sen huippu muuttuu monesti kuituisen näköiseksi ja leviää tasaisena, alasimen muotoisena pilvenä ylätuulten suuntaan.
Pilven sisällä tapahtuvat ilmavirtaukset kuljettavat vesipisaroita ja jääkiteitä ylös ja alas. Kun pienet jääkiteet törmäävät pilvessä oleviin lumirakeisiin, syntyy positiivisia ja negatiivisia sähkövarauksia. Lopulta varausten välille syntyvä jännite-ero purkautuu äkillisesti salamaniskuna. Noin 80 prosenttia salamoista on pilven sisällä tapahtuvia purkauksia, ja noin 20 prosenttia lyö pilvestä kohti maata.
on veden muuttumista nestemäisestä kiinteäksi. Puhdas vesi jäätyy normaali-ilmanpaineessa 0 °C:ssa, mutta jos vesi on liikkumattomana eikä siinä ole kiteytymiskeskuksia, saattaa tapahtua useiden asteiden alijäähtyminen ennen jäätymisen alkamista. Paineen lisäys alentaa jäätymispistettä. Jäätymisessä vapautuu huomattava määrä lämpöä, joka taas sitoutuu jään sulaessa. Suolaisen meriveden jäätymispiste on alimmillaan -4 °C. Itämeren veden jäätymispiste on –0,2 ... –0,8 °C.
ovat kaasumaisia alkuaineita, jotka eivät muodosta yhdisteitä ja joiden molekyylit sisältävät vain yhden atomin: helium (He), neon (Ne), argon (Ar), krypton (Kr), ksenon (Xe) ja radon (Rn). Maapallon ilmakehässä yleisin jalokaasu on argon (0,93 %). Helium on alkuaineista vedyn jälkeen kevein. Helium on yleinen aines tähdissä. Jalokaasuista radon on radioaktiivinen. Sitä kehittyy jatkuvasti maankuoressa esimerkiksi uraanipitoisissa mineraaleissa. Tämän jälkeen radon leijuu esimerkiksi kaivoksiin, kellareihin ja muihin rakennuksiin säteilemään radioaktiivisesti.
ilmaisee kasvihuonekaasun päästön aiheuttaman lämmitysvaikutuksen (säteilypakotteen) suhteellisen voimakkuuden tietyn ajan kuluessa verrattuna vastaavaan hiilidioksidipäästöön. Sen lukuarvo ilmaistaan GWP-kertoimena (Global Warming Potential) useimmiten 100 vuoden (GWP100) tai 20 vuoden (GWP20) ajalle.
Esimerkiksi metaanin GWP100-kerroin on 28, eli metaanipäästön kumulatiivinen lämmitysvaikutus sadan vuoden ajalta on 28 kertaa hiilidioksidipäästön (GWP100 = 1) vaikutuksen suuruinen. Lämmityspotentiaali ottaa huomioon paitsi kaasujen erilaiset lämpösäteilyn läpäisyominaisuudet myös niiden erilaiset viipymäajat ilmakehässä.
on geologinen jakso, jona jäätiköt peittävät laajoja manneralueita. Näiden jaksojen välistä lauhempaa aikaa, jolloin jäätiköt ovat pienimmillään, kutsutaan interglasiaaliksi. Noin kahden miljoonan viime vuoden aikana jäätiköt ovat olleet laajimmillaan suunnilleen 100 000 vuoden välein. Jääkausien esiintymisien rytmittäjänä pidetään maapallon kiertoradan soikeuden muutoksia ja pyörimisakselin kallistuskulman vaihteluja Milankovichin säteilyteorian mukaan.
Fennoskandiassa viime jääkauden jäätiköityminen oli laajimmillaan 17 000 – 18 000 vuotta sitten. Jäätikkö oli pääosin sulanut pois noin 10 000 vuotta sitten. Nyt elämme siis interglasiaaliaikaa.
on yhtenäinen jääpeite, joka on kiinnittynyt rannikkoon, saariin, kareihin tai matalikkoihin. Vedenkorkeuden vaihtelu voi nostaa tai laskea kiintojäätä, mutta kiintojää ei ajelehdi paikasta toiseen. Kiintojää voi muodostua suoraan paikalleen vedestä. Sitä voi myös syntyä ajojäästä, joka jäätyy yhteen rannikon edustalla.
Yhteisnimitys kaikille merijään muodoille, jotka eivät ole kiintojäätä. Ajojää liikkuu tuulten ja virtausten voimasta. Ajojää voi olla tasaista, päällekkäin ajautunutta tai ahtautunutta ja sen peittävyys voi vaihdella.
Ajojäätä, jonka palaset ovat pinoutuneet sattumanvaraisesti toistensa päälle ahtaumiksi tai valleiksi. Ahtojäävallit syntyvät jäälauttojen puristuessa toisiaan vasten, rikkoutuessa ja lohjenneiden palasten kasautuessa vedenpinnan ylä- ja alapuolelle.
syntyy, kun lunta nousee tuulen mukana maasta takaisin ilmaan. Lumen on oltava kuivaa ja tuulen tarpeeksi kovaa (yli 7 m/s), jotta tuiskua voi syntyä. Lumituisku voi aiheuttaa liukkautta, huonoa näkyvyyttä ja hiihtäjien eksymisvaaran. Lentosääpalvelussa erotellaan matala tuisku ja korkea tuisku, joista edellinen vaikuttaa alle kahden metrin korkeudella ja jälkimmäinen haittaa näkyvyyttä yli kahden metrin korkeudessa.
on pakkasella esiintyvä pienipisarainen sateen olomuoto, jossa sadepisaroiden halkaisija on yleensä 0,05–0,5 mm, ja pisarat ovat alijäähtyneessä tilassa. Pisaroiden lämpötila on pakkasen puolella mutta olomuoto edelleen nestemäinen. Yleensä jäätävää tihkua sataa syksyllä ja talvella pikkupakkasella matalasta pilvestä. Kun tällaiset pisarat kohtaavat kiinteän pinnan, ne jäätyvät välittömästi ja muodostavat pinnalle liukkaan jääkuoren. Maanpinnalle kertyvää jäätä kutsutaan iljanteeksi.
Kun jää pettää lumen painosta, jään päälle nouseva vesi ja lumi muodostavat sohjoa, joka pakkasen kiristyessä jäätyy kohvajääksi. Kohvajää sisältää usein ilmakuplia ja on himmeän vaaleaa, maitomaista, sen kiteet ovat pieniä ja raemaisia. Kantavuus on vain noin puolet teräsjään kantokyvystä.
on kirkasta, läpinäkyvää jäätä, joka muodostuu suoraan vedestä. Jään kantokyky mitataan aina teräsjään mukaan. Pienin kantava teräsjään paksuus on yksin kulkevalle ihmiselle viisi senttimetriä. Teräsjään päälle voi muodostua kohvajäätä.
Eteläisellä Tyynellä valtamerellä tapahtuva tuuliolojen ja merivirtojen muutos, joka johtaa Perun ja Ecuadorin rannikkovesien huomattavaan lämpenemiseen. El Niño tapahtuu epäsäännöllisesti, keskimäärin neljän vuoden välein, ja kestää tyypillisesti 12–18 kk. Lämpeneminen johtaa kaatosateisiin Etelä-Amerikan rannikolla ja heikkoon monsuuniin Intian alueelle. Se aiheuttaa vaikean kadon maanviljelyksessä. Vaikutus säähän ja ilmastoon on suurin tropiikissa, mutta sen vaikutukset koetaan myös laajemmin Maapallolla. El Niño aiheutuu trooppisen Tyynen valtameren meri-ilmakehäsysteemin värähtelystä, joka tunnetaan lyhennenimellä ENSO.
El Niño Southern Oscillation. Eteläisen Tyynen valtameren merivirtojen ja tuuliolojen epäsäännöllinen värähtely, joka vaikuttaa laajasti sääoloihin erityisesti tropiikissa Tyynen valtameren kummallakin laidalla. Etelä-Amerikkaan lämpöä tuova vaihe tunnetaan nimellä El Niño ja kylmä vaihe nimellä La Niña.
(MTL) oli liikenne- ja viestintäministeriön alainen tutkimuslaitos, joka tuotti meritieteellistä tietoa päätöksenteon ja käytännön tarpeisiin. Laitoksella tutkittiin ensisijaisesti Itämerta mutta myös polaarimerien ominaisuuksia.
MTL perustettiin vuonna 1918, ja sen toiminta lakkasi eduskunnan päätöksellä vuonna 2008. Fysikaalinen merentutkimus sekä siihen liittyvät palvelut ja havaintotoiminnot siirrettiin osaksi Ilmatieteen laitosta. Muut MTL:n toiminnat yhdistettiin Suomen ympäristökeskukseen. Merentutkimuksen yleisenä tavoitteena on luoda pohja meren luonnontieteellisten ominaisuuksien kokonaisvaltaiselle ymmärtämiselle.
tarkoittaa meren tai järven pinnan korkeutta maan suhteen. Merenpinnan vedenkorkeus ilmoitetaan yleisimmin suhteessa teoreettiseen keskiveteen tai Euroopan yhteisen N2000-järjestelmän nollakohtaan. Vedenkorkeutta mitataan mareografeilla.
Itämeren vedenkorkeuteen vaikuttavat sääolot, erityisesti tuuli ja ilmanpaineen vaihtelut. Vuoroveden merkitys on vähäinen. Suomen rannikolla vedenkorkeus vaihtelee enimmillään hieman yli 3 metriä. Vaihteluiden suuruus riippuu paikkakunnasta.
on olomuodon muutos, jossa kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi aineeksi. Esimerkiksi kosteuden tiivistyminen pakkasella suoraan vesihöyrystä jääksi tai kuuraksi vaikkapa auton tuulilasiin. Härmistymisen käänteinen ilmiö on sublimaatio.
on aalto, jonka etenemisnopeus on suurempi kuin tuulen nopeus. Mainingit voivat olla kaukaisen myrskyn kasvattaman aallokon jäänteitä tai tuulen tyyntyessä muodostuvaa loivenevaa ja pois kulkeutuvaa aallokkoa.
Ukkospilven edessä oleva, matalalle ulottuva makkaramainen pilvi, joka syntyy ukkospilvestä laskeutuvan, maanpinnalla leviävän kylmän ilmavirtauksen alueen etuosaan.
on säteilyenergian imeytymistä aineeseen. Absorption kautta materia lämpenee, mutta termisen tasapainotilan saavutettuaan säteilee kaiken absorboimansa säteilyenergian takaisin avaruuteen. Aineen heijastusominaisuuksista (albedo) riippuen osa tulevasta säteilystä ei absorboidu, vaan heijastuu takaisin.
Adiabaattisessa prosessissa lämpöä ei siirry tarkasteltavasta systeemistä ulos tai siihen sisään. Ilmakehässä adiabaattista jäähtymistä tapahtuu aina ylöspäin mentäessä, kun ilmanpaine pienenee termodynamiikan tilanyhtälön mukaisesti. Vastaavasti ilman lämpötila kasvaa ylhäältä alas liikuttaessa ilmanpaineen kasvaessa. Tällöin lämmön siirtymistä ei tapahdu tarkasteltavan systeemin ja ympäristön välillä. Jos lämmön siirtymistä tapahtuu tietyn systeemin ulkopuolelta tai ulkopuolelle, kyseessä on diabaattinen tapahtuma.
ovat ilmakehän yläosan (ionosfäärin) valoilmiö, jota esiintyy noin 100 kilometrin korkeudesta ylöspäin. Revontulia syntyy napa-alueilla magneettisten napojen ympärille molemmilla pallonpuoliskoilla. Revontulivalo syntyy, kun aurinkotuulen hiukkaset törmäävät happi- ja typpimolekyyleihin maapallon magneettikentän ohjaamina ja sähkökenttien kiihdyttäminä. Törmäyksessä syntyvä valo on tyypillisesti kellanvihreää tai punaista. Ilmatieteen laitos on kuvannut revontulia erikoiskameroilla vuodesta 1957.
on sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli. Ioneja syntyy, kun atomin elektronit saavat esimerkiksi sähkömagneettisesta säteilystä lisäenergiaa niin paljon, että ne irtautuvat atomin vaikutuspiiristä. Syntyy vapaita elektroneja ja ioneja, joilla on tässä tapauksessa positiivinen sähkövaraus. Elektronien yhtyessä takaisin ioniin tapahtuu rekombinaatio. Yksinkertaisin ioni on protoni, joka on ionisoitunut vetyatomin ydin. Ilmakehässä ioneja tavataan eniten ionosfäärissä noin 60 km korkeudesta lähtien.
ks. Ilmakehä
on ilmakehän yleisin kaasu (N₂).
ks. ilmakehä
on sumua, jota syntyy tyypillisesti myöhään syksyllä tai alkutalvella erittäin kylmän ilman (alle –15 astetta) saapuessa avoimen meren päälle.
tarkoittaa kaikkea merissä esiintyvää jäätä, joka on syntynyt merivedestä jäätymällä. Merijää on sisältämänsä suolan vuoksi hauraampaa kuin makean veden jää. Itämeren jään suolaisuus on korkeintaan noin puolet sen veden suolaisuudesta, josta jää on muodostunut.
on vedenkorkeuden mittausasema. Mareografirakennuksen sisällä on vaimennusputkella mereen yhdistetty mittauskaivo, jossa oleva kelluke nousee ja laskee vedenkorkeuden muuttuessa. Kellukkeen liikkeitä seurataan automaattisella laitteistolla, jonka keräämät tiedot siirretään Ilmatieteen laitokselle reaaliajassa.
on suolaista, koska valtamerien veteen on aikojen kuluessa liuennut kallio- ja maaperästä erilaisia suoloja, erityisesti natriumkloridia. Valtamerten suolaisuus on keskimäärin 35 promillea mutta vaihtelee Pohjois-Atlantin 30 grammasta litrassa Punaisenmeren 40 grammaan litrassa. Suolapitoisuus on tärkeä tekijä määriteltäessä monia meriveden kemian ja vedessä tapahtuvien biologisten prosessien näkökohtia, ja se on termodynaaminen tilamuuttuja, joka lämpötilan ja paineen ohella säätelee veden tiheyden ja lämpökapasiteetin kaltaisia fysikaalisia ominaisuuksia. Suolapitoisuudella ja lämpötilalla on perustavanlaatuinen merkitys maailmanlaajuisessa valtamerenkierrossa. Ks. myös murtovesi
tarkoittaa makean veden ja meriveden sekoitusta, jossa on enemmän suolaa kuin makeassa vedessä mutta vähemmän kuin merivedessä.
Itämeren vesi on murtovettä, jonka pintakerroksen suolaisuus on keskimäärin 7 grammaa litrassa eli 0,7 prosenttia. Suolaisuus vähenee Suomenlahden ja Pohjanlahden peräosia kohti mentäessä ja erityisesti jokisuistoissa. Syvemmällä Itämeressä vesi on pintavettä suolaisempaa.
(merellä tai järvellä) Etäisyys rantaan havaintopaikalta tuulen tulosuunnassa, eli matka, jonka tuuli on saanut vapaasti kasvattaa aallokkoa.
eli suolavesipulssi on Pohjanmeren pintaveden voimakas sisäänvirtaus ltämereen. Suolapulssin aikana Itämereen työntyy lyhyessä ajassa, muutamassa viikossa, 200–300 km³ runsassuolaista ja hapekasta Pohjanmeren pintavettä Tanskan salmien kautta. Runsassuolainen vesi etenee pitkin Itämeren pohjia ja sekoittaa vettä myös meren syvissä osissa halokliinin alapuolella, jonne tuulen ja lämpötilavaihteluiden aikaansaama sekoittuminen ei normaalisti yllä. Suolapulssin tuloa edeltävät Pohjanmeren pitkäkestoiset länsimyrskyt ja Itämeren matala vedenkorkeus. Suolapulssien tulo on epäsäännöllistä, eikä sitä tapahdu joka vuosi.
ks. Keskivesi.
on kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen.
Muiden kaasujen päästöt muunnetaan ekvivalenttiseksi hiilidioksidiksi lämmityspotentiaalikertoimen avulla.
on alue, jolta sade- ja sulamisvesi virtaa tiettyyn vesistöön (esim. järveen tai mereen).
eli aarnivalkea on tuli tai valonlähde, jollaisia havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa. Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu yleisen teorian mukaan palamaan syttyvistä suokaasuista (metaani), joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta. Ilmiölle on esitetty muitakin luonnollisia selityksiä, ja erilaisissa paikoissa havaitut virvatulet ovat voineet syntyä eri tavoilla.
tarkoittaa ilmanpaineen eroa pohjoisen napa-alueen ja siihen rajoittuvien keskileveysasteiden välillä. Normaalia korkeampi paine Arktiksella tuottaa normaalia kylmempää ilmaa Pohjois-Eurooppaan ja Aasiaan. Vastaavasti Välimeren maissa sateisuus lisääntyy matalapaineiden reittien painottuessa etelämmäksi. Alempi paine napa-alueella tuo lännestä kosteita ja lämpimiä ilmoja Fennoskandiaan ja kuivuutta Välimeren reuna-alueille. AO liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin Oskillaatioon (NAO).
Pitkistä, ohuista valkoisista kuiduista muodostuneita pilviä, jotka muistuttavat usein koukkuja, raitoja tai kalanruotomaisia rakenteita. Untuvapilvet koostuvat jääkiteistä ja kuuluvat yläpilviin.
Erillisiä ja valkoisia pilvenhattaroita, joiden tasaisessa alaosassa voi näkyä tummia varjoja. Isommat kumpupilvet muistuttavat muodoltaan usein kukkakaalia. Kumpupilviä syntyy, kun aurinko lämmittää maanpintaa ja saa aikaan nousevia ilmavirtauksia, joissa ilman kosteus tiivistyy pilvipisaroiksi. Kumpupilviä esiintyy tyypillisesti kauniina kesäpäivinä, jolloin niitä kutsutaan toisinaan myös poutapilviksi. Suureksi kasvaessaan kumpupilvi voi muuttua kuuropilveksi.
Iso korkea pilvimöhkäle, joka muistuttaa suurta kumpupilveä, mutta jonka yläosassa on lisäksi jääkiteistä koostuva pehmeäpiirteisempi osa. Tämä pilven yläosa leviää usein alasimen muotoiseksi. Kuuropilvestä tulee sadekuuroja, ja toisinaan siihen liittyy ukkosta, jolloin sitä voi kutsua myös ukkospilveksi.
Suuria, pehmeännäköisiä pilvenhattaroita, usein valkoisen ja harmaan kirjavia varjojen takia. Kumpukerrospilvet ovat litteämpiä kuin kumpupilvet ja esiintyvät usein enemmän tai vähemmän yhtenäisinä jonoina tai lauttoina.
Pikkuruisista valkoisista, varjottomista palleroista muodostuva yläpilvikerros yli 5 kilometrin korkeudessa, ”taivas rastaanrinnalla”. Pallerot ovat usein järjestyneet jonoihin tai ryhmiin. Palleroiden näennäinen koko on enintään yksi aste (pikkusormen leveys ojennetun käsivarren päässä).
Valkoisia pienehköjä hattaroita tai levymäisiä pilviä keskipilvien korkeudella, 2–5 kilometrissä. Järjestyvät usein ryhmiin tai jonoihin. Hahtuvapilvet ovat yleinen pilvisuku, johon kuuluu monia hyvinkin erinäköisiä lajeja. Myös mm. vuoristojen lähellä esiintyvät linssinmuotoiset mantelipilvet kuuluvat hahtuvapilvien sukuun.
Tasaisen harmaa paksu ja muodoton pilvikerros, josta tulee tasaista, pitkäkestoista sadetta.
Tasainen harmaa pilvikerros, jonka alaraja on 2–5 km korkeudessa. Aurinko häämöttää usein himmeästi verhopilven läpi. Verhopilvi on ohuempi kuin laaja sadepilvi mutta paksumpi kuin harsopilvi.
Harmaa, useimmiten piirteetön pilvikerros, joka on hyvin lähellä maanpintaa. Sumupilvestä voi sataa tihkua tai lumijyväsiä.
Ohut, valkoinen, tasainen tai hieman kuituinen pilviharso yli 5 km korkeudessa. Aurinko ja Kuu näkyvät sen läpi. Harsopilvi koostuu jääkiteistä ja siinä näkyy usein haloilmiöitä.
Auringon sähkömagneettisen säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohti maapallon etäisyydellä Auringosta (150 milj. km) mitattuna ilmakehän ulkopuolella. Aurinkovakio on keskimäärin noin 1366 W/m², mutta se vaihtelee Auringon pintaosien ilmiöiden (mm. auringonpilkkujen) vuoksi muutamia promilleja. Maapallon koko pinta-alalle jaettuna Auringon keskimääräinen lämmitysteho on 1366 W / 4 ≈ 342 W. Tästä kuitenkin noin kolmannes heijastuu takaisin avaruuteen vaikuttamatta maapallon lämpöoloihin mitenkään (albedo).
Meren tai järven aallokosta puhuttaessa aallonkorkeudella tarkoitetaan aallon pohjan ja huipun välistä korkeuseroa. (Tämä poikkeaa fysiikan yleisestä käytännöstä, jossa aallonkorkeus on puolet pohjan ja huipun erosta.)
Veden pinnan aallokko on epäsäännöllistä, eli peräkkäisten aaltojen korkeus ei ole sama. Siksi tiedotteissa ja ennusteissa ilmoitetaan nk. merkitsevä aallonkorkeus. Se lasketaan mitatusta aaltojen kokojakaumasta niin, että tulos vastaa kokeneiden merenkulkijoiden silmin arvioimaa aallokon korkeutta. Merkitsevä aallonkorkeus on likimain sama kuin aaltojen suurimman kolmasosan korkeuksien keskiarvo. Aallokon suurimman aallon korkeus on lähes kaksi kertaa merkitsevä aallonkorkeus.
eli ionikehä on ilmakehän kerros, jossa ilma on osittain ionisoitunutta. Neutraalien molekyylien joukossa on siis vapaita elektroneja ja ioneja. Ionisaation aiheuttaa Auringon lyhytaaltosäteily (< 100 nm). Ionisoitumisaste eli ionien osuus kaikista molekyyleistä ja atomeista on pieni, 0,1 %:n luokkaa. Se vaihtelee vuorokaudenajan ja paikan mukaan ollen suurin Auringon valaisemalla alueella. Ionosfääristä erotetaan eri kerroksia elektronitiheyden maksimien mukaan. Alimpana on D-kerros (60 - 90 km), missä elektronitiheys on tyypillisesti 10² - 10³ hiukkasta/cm³. Seuraava kerros on E-kerros (105 - 160 km), elektronitiheys 10⁵ - 10⁶ hiukkasta/cm³. Ionosfäärin ylin kerros on F-kerros (300 - 1000 km), missä elektronitiheys on päivällä noin 10⁶/cm³ ja yöllä 10⁵. F-kerros jaetaan kahteen alakerrokseen F1 ja F2. Elektronitiheyden vaihtelut vaikuttavat siihen, miten ionosfääri heijastaa tai vaimentaa radiosignaaleja eri taajuuksilla. Ionosfäärin ominaisuuksia tutkitaan mm. riometreillä ja ionosondeilla sekä erilaisilla tutkilla.
eli radiosää viittaa olosuhteisiin, jotka vaikuttavat radiosignaalin etenemiseen ilmakehässä. Radiokelin hyvyyteen tai huonouteen vaikuttavat tekijät riippuvat käytetystä aallonpituudesta. Radioamatöörien suosimilla aallonpituusalueilla kuuluvuus pitkillä etäisyyksillä perustuu signaalin kulkuun ionikehän kautta, joten radiokelin määrää ionikehän tila, joka vaihtelee vuorokaudenajan ja Auringon aktiivisuuden mukaan. TV-lähetyksiä puolestaan häiritsee toisinaan ilmakehän alaosan lämpötila- ja kosteusjakauman muodostama poikkeuksellinen radiokeli.
ks. Säärintama
on kovaksi ja tiiviiksi polkeutunut lumikerros, jollainen tyypillisesti muodostuu jalankulkuväylille ja autoteille, jos niitä ei aurata lumisateen jälkeen. Autotiellä polanne viittaa useimmiten renkaanurien väliin ja ympärille syntyvään kovettuneeseen lumi- tai jääharjanteeseen.
eli matalan sola on matalan keskuksen kyljessä oleva venynyt matalan ilmanpaineen alue. Sääkartalla sola näyttäytyy ulospäin työntyvänä jyrkkänä mutkana matalan keskusta kiertävissä isobaareissa. Solan kohdalla tuulen suunta kääntyy, ja siihen liittyy usein kuurosateita. Lämpötila ei kuitenkaan suuresti muutu; mikäli isobaarien mutkassa on erilämpöisten ilmamassojen raja, sitä kutsutaan rintamaksi. - Trough
eli korkean selänne on pitkänomainen ympäristöä korkeamman ilmanpaineen alue. Sääkartan isobaareissa selänne voi näyttää korkeapaineen alueesta ulospäin työntyvältä niemeltä.
Rajuilma tarkoittaa voimakkaan kuuropilven aiheuttamaa säätilannetta, johon liittyy vahinkoa aiheuttavaa salamointia, rankkaa sadetta, ukkospuuskia, rakeita tai trombeja. Yksittäisessä rajuilmassa voi esiintyä yksi tai useampi edellä mainituista sääilmiöistä. Rajuilma voi kestää yksittäisellä paikalla muutamasta minuutista jopa muutamaan tuntiin. Tyypillisesti vahinkoja ja vaaraa voi aiheutua, jos tuulenpuuskat ylittävät rajuilmassa 15 m/s, rakeiden koko ylittää 2 cm tai vettä sataa alle tunnissa vähintään 20 mm. Jo yksittäinen salamanisku pilvestä maahan voi aiheuttaa vahinkoja. Salamointi voidaan luokitella rajuksi, jos maahan iskeviä salamoita havaitaan yli 25 kpl 100 neliökilometrin alueella.
on tuulen muodostama, sylinterimäinen "lumipallo", joita syntyy joskus peltoaukeilla tai järvien selillä. Lumirullat muodostuvat parhaiten, jos kovettuneen lumen päälle on satanut melkein nuoskaista uutta lunta. Tuulen nopeus ei saa olla liian suuri, muutoin rullat hajoavat. Jyrkille tasalumisille rinteille voi myös syntyä lumirullia, jotka painovoima on pannut liikkeelle.
on ukkospilven keskiosasta ylöspäin suuntautuva kartionmuotoinen yläsalama. Sen etenemisnopeus on noin 100 km/s, ja sen isku kestää alle sekunnin. Salama ehtii nousta 40–50 kilometrin korkeuteen maanpinnasta. Viuhkasalamoita on nähty korkealla lentävistä lentokoneista mutta myös maanpinnalta valokuvattuna.
eli meteotsunami tarkoittaa nopeita vedenkorkeuden vaihteluita, jotka aiheutuvat useimmiten äkillisestä ilmanpaineen muutoksesta. Meren päällä esimerkiksi ukkostavaan vyöhykkeeseen liittyvä jyrkkä ilmanpaineen muutos siirtää energiaa ilmakehästä mereen ja kasvattaa meressä samalla nopeudella liikkuvaa tsunamia eli tulva-aaltoa.
Säätsunamit ovat harvinaisia, ja niiden tuhot ovat selvästi maanjäristysten aiheuttamien tsunamien tuhoja vähäisempiä. Suurimmat havaitut säätsunamit ovat synnyttäneet usean metrin korkuisia aaltoja, Suomessa noin metrin korkuisia. Euroopassa tunnettuja säätsunamien esiintymispaikkoja ovat mm. Baleaarien saaret ja Adrianmeren rannikko Välimeressä.
viittaa siihen, kuinka kylmältä pakkasilma tuntuu ihmisen iholla. Pakkasella paljaalta iholta häviää lämpöä sitä nopeammin, mitä kovempi tuuli vallitsee. Voimakas tuuli saakin pakkasen tuntumaan useita asteita kylmemmältä kuin lämpömittari näyttää. Myös ilmankosteus vaikuttaa pakkasen purevuuteen.
on sääasemalla virallisesti silloin, kun lumensyvyysmittari näyttää aamulla klo 8 (kesäaikana klo 9) syksyllä ensimmäisen kerran lumen syvyydeksi 1 cm.
riippuu lämpötilan lisäksi ilmankosteudesta, pilvisyydestä ja tuulesta. Suhteellisen kosteuden kasvu ja auringonpaiste saavat helteen tuntumaan tukalammalta, kun taas tuuli vähentää helteen tukaluutta.
Monen erikokoisen aallon muodostama kokonaisuus meren tai järven pinnalla.
Keskeisimmät aallokon kasvuun vaikuttavat tekijät ovat tuulen nopeus, tuulen kestoaika ja pyyhkäisymatka. Pyyhkäisymatka on etäisyys rantaan tuulen tulosuunnassa. Tärkeimmät aallokkoa kuvaavat suureet ovat merkitsevä aallonkorkeus, aallokon suunta ja huipun periodi.
on ohutta sumua, jossa näkyvyys on 1–10 km.
on pitoisuusmitta, tilavuuden miljoonasosa (parts per million). Sitä käytetään hyvin pienten pitoisuuksien mittana; ppm on prosentin kymmenestuhannesosa. Esimerkiksi maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jonkin verran yli 400 ppm.
Auringon kaasukehän uloin osa. Korona on erittäin harvaa ja kuumaa kaasua. Sillä ei ole selvää ulkorajaa, vaan se laajenee ulko-osistaan avaruuteen aurinkotuulena. Korona on nähtävissä vain täydellisen auringonpimennyksen aikana.
Tapahtuma, jossa Auringon pinnalta irtoaa planeettainväliseen avaruuteen tavanomaista aurinkotuulta tiheämpi magnetoitunut plasmapilvi. Maata kohti suuntautuvat massapurkaukset ovat rajuimpien avaruussäähäiriöiden aiheuttajia. Massapurkaukset liittyvät usein roihupurkauksiin. – Coronal mass ejection, CME
Räjähdysmäinen energianpurkaus Auringon pinnalla. Roihupurkauksessa vapautuu runsaasti sähkömagneettista säteilyä erityisesti näkyvää valoa lyhyemmillä aallonpituuksilla. Myös suurienergiaisia hiukkasia voi syntyä. Suuriin roihuihin liittyy toisinaan koronan massapurkaus.
on ilmakehän alin kerros. Se ulottuu maanpinnalta tropopaussiin. Troposfäärissä lämpötila laskee ylöspäin noustaessa. Troposfäärin korkeus on napa-alueilla noin 8 kilometriä ja päiväntasaajalla jopa 15–20 kilometriä. Ks. myös ilmakehä.
Koronassa oleva alue, jossa Auringon magneettikenttä on rakenteeltaan avoin eikä pidättele aurinkotuulen lähtöä. Koronan aukot ovat tavallista nopeamman aurinkotuulen virtauksen lähdealueita. Ne ovat erityisen yleisiä joitakin vuosia auringonpilkkumaksimin jälkeen, ja aiheuttavat Maassa usein pieniä magneettisia myrskyjä.
on ilmastotutkimuksissa käytetty 30 vuoden jakso, johon esimerkiksi yksittäisen vuoden ilmastollisia keskiarvoja (kuten lämpötila tai sademäärä) verrataan haluttaessa tietoa, onko vuosikeskiarvo yli vai alle pitkän ajan keskiarvon. Viimeisin vertailukausi kattaa aikavälin 1991–2020.
on kasvukauden aikana kertynyttä lämpöä kuvaava luku. Tehoisaan lämpösummaan huomioidaan kesän ne päivät, joiden keskilämpötila on yli +5 °C. Näiltä päiviltä lasketaan yhteen vuorokauden keskilämpötilan viiden asteen ylittävä osa.
on maapalloa ympäröivä kaasukehä. Kuivan ilman yleisimmät kaasut ovat typpi (78 %), happi (21 %), argon (1 %) ja hiilidioksidi (noin 0,04 %). Lisäksi ilma sisältää vesihöyryä, jonka määrä vaihtelee paikallisesti ja vuodenaikojen mukaan sekä riippuu voimakkaasti lämpötilasta: trooppisissa lämpötiloissa vesihöyryä voi olla muutamia prosentteja ilmasta, pakkassäällä tai aavikkoalueilla vain joitain prosentin kymmenesosia.
Ilmakehä voidaan jakaa lämpötilan perusteella troposfääriin (noin 0–10 km maanpinnasta), stratosfääriin (noin 10–50 km), mesosfääriin (noin 50–100 km) ja termosfääriin (100–500 km). Toisaalta voidaan puhua myös neutraalista ilmakehästä ja ionosfääristä (ionikehä). Neutraali-ilmakehässä ilman molekyylit ovat pääasiassa sähköisesti varautumattomia, kun taas ionosfäärissä (70–80 kilometristä ylöspäin) merkittävä osa kaasuista on ionisoituneessa tilassa, eli siellä on vapaita elektroneja. Ionisaation aiheuttaa auringon lyhytaaltoinen säteily.
eli blocking-korkeapaine on pitkäikäinen ja hidasliikkeinen korkeapaine, jota matalapaineet joutuvat kiertämään. Se pysyy paikoillaan vähintään noin viikon verran. Sulkukorkeapaine tuo kesällä tyypillisesti pitkän hellejakson. Syksyä kohti mentäessä pilvisyys ja sumu lisääntyvät vahvankin korkeapaineen alueella, ja aurinko ei enää pääse paistamaan ja lämmittämään ilmaa. Talvella sulkukorkeapaineeseen liittyvät Suomessa kireät pakkaset.
on ilmakehässä esiintyvä kaasu, joka estää maanpinnalta lähtevän lämpösäteilyn karkaamista avaruuteen ja siten toimii eräänlaisena lämpöeristeenä maapallolle. Tärkeimpiä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, otsoni, typpioksiduuli (ilokaasu) ja freonit.
Merkittävin kasvihuonekaasu on vesihöyry, koska sitä on ilmakehässä paljon enemmän kuin muita. Kasvihuoneilmiöstä aiheutuvasta alailmakehän lämmönnoususta (yhteensä noin 33 °C) 21 °C aiheutuu vesihöyrystä, 7 °C hiilidioksidista, 2 °C otsonista ja loput muista kasvihuonekaasuista. Vesihöyryn määrä ilmakehässä riippuu voimakkaasti lämpötilasta, joten vesihöyry on ilmastonmuutosta voimistava kaasu: lämpeneminen haihduttaa ilmaan lisää vettä, joka puolestaan vahvistaa kasvihuoneilmiötä entisestään.
on hapen palamiskaasu (CO₂), jota syntyy pääasiassa orgaanisten aineiden palamistuotteena. Fossiilisten aineiden kuten kivihiilen ja öljyn polttaminen kasvattaa sen määrää ilmakehässä. Hiilidioksidi on tärkeä kasvihuonekaasu.
Hiilidioksidin määrä ilmakehässä ilmoitetaan usein miljoonasosina (ppm). Vuonna 2025 sen pitoisuus on noin 425 ppm (eli noin 0,04 %), ja pitoisuus kasvaa noin 2,5 ppm vuodessa.
Ilmakehän hiilidioksidi on osa hiilen kiertoa merien, maaperän, biomassan ja ilmakehän välillä. Ilmakehään päästetty "ylimääräinen" hiilidioksidi pysyy tässä kierrossa pitkään, yli 100 vuotta, joten hiilidioksidipäästöjen ilmastovaikutukset ovat pitkäkestoisia.
on hapen kolmiatominen molekyyli (O₃). Sitä syntyy stratosfäärissä, kun Auringon ultraviolettisäteily käynnistää fotokemiallisia reaktioita. Toisaalta otsonia syntyy maanpinnan lähellä ilmansaasteista.
Noin 90 prosenttia kaikesta otsonista sijaitsee stratosfäärissä, loput noin 10 prosenttia troposfäärissä (alle 10 kilometrin korkeudella). Stratosfäärin otsonikerros pysäyttää suurimman osan biologiselle elämälle haitallisesta ultraviolettisäteilystä. Alailmakehässä otsoni on ympäristömyrkky, jota syntyy erityisesti liikenteen päästöistä ja maastopaloista.
ovat typen ja hapen kemiallisia yhdisteitä. Ilmastonmuutoksen kannalta merkittävin näistä on dityppioksidi eli ilokaasu eli typpioksiduuli N₂O. Sitä syntyy lähinnä maa- ja metsätalouden prosesseissa. Noin 6 prosenttia kasvihuonekaasujen säteilypakotteista tulee ilokaasusta.
Ilmanlaadun kannalta merkittäviä typen oksideja ovat typpimonoksidi NO ja typpidioksidi NO₂. Niistä käytetään usein myös yhteisnimitystä NOₓ. Typpimonoksidia syntyy moottoreissa ja lämmityksessä, runsaimmin dieselmoottoreissa. Se hapettuu ilmassa otsonin vaikutuksesta nopeasti typpidioksidiksi. Typpidioksidi on kaasumainen ympäristömyrkky, jolla on keskeinen osuus kaupunkien savusumuilmiön muodostumisessa.
ovat kasvihuonekaasuja, joissa osa tai kaikki vedystä on korvattu kloorilla, fluorilla, bromilla tai jodilla. Useimpia niistä ei esiinny ilmakehässä luonnostaan, joten niiden pitoisuudet ilmakehässä ovat ihmisen aiheuttamia. Halogenoituja hiilivetyjä ovat esimerkiksi CFC:t eli freonit, jotka hajottavat otsonikerrosta.
on kloori-fluori-hiili-kaasu eli CFC (engl. chlorine-fluorine-carbon) -yhdiste. Freonikaasuja on aiemmin käytetty muun muassa jääkaapeissa sekä sumutteiden ponnekaasuna. CFC-kaasut ovat normaalitilassa kemiallisesti pysyviä, mutta joutuessaan stratosfääriin ne härmistyvät jääkiteisiin. Silloin niistä vapautuu klooria, joka hajottaa ilmakehän otsonia.
on maaperän tai vesistöjen happamuusluvun (pH) muuttumista normaalia pienemmäksi. Sadeveden normaali pH-arvo on 5,6, Suomen järvien tyypillisesti 6,5–6,8 ja valtamerien 8,1.
Happamuutta aiheuttavat muun muassa ilmassa oleva rikkihappo tai -hapoke sekä typen vastaavat yhdisteet, joita joutuu ilmakehään ihmisen toiminnan tuloksena. Rikkiä ja typpeä kulkeutuu ilmakehään kivihiiltä ja öljyä poltettaessa, ja ne laskeutuvat sadeveden mukana maanpinnalle. Happamoituminen voi johtaa yksittäisen järven ekosysteemien perusteelliseen muuttumiseen tai jopa kuolemaan. – Acidification
tapahtuu siten, että nostetaan joukko mittareita (lämpötila-, kosteus- ja painemittarit) ja radiolähetin kaasupallon avulla yläilmoihin. Radiolähetin lähettää tiedot vastaanottoasemalle, ja näin saadaan tietoa säätilasta eri korkeuksilla, yleensä 25–30 kilometrin korkeuteen saakka. Tuulen suunta ja nopeus saadaan seuraamalla pallon liikkeitä.
Ilmatieteen laitos tekee päivittäin radioluotauksia kahdella asemalla: Jokioisissa ja Sodankylässä.
on trooppisella merialueella syntyvä voimakas matalapaine, johon liittyy rankkasateita ja myrskytuulia (yli 33 m/s). Trooppisia hirmumyrskyjä kutsutaan Atlantilla ja Tyynenmeren itäosassa hurrikaaneiksi, läntisellä Tyynellämerellä taifuuneiksi ja Intian valtamerellä sykloneiksi.
on Atlantilla tai Tyynenmeren itäosassa (Amerikan mantereen liepeillä) esiintyvä trooppinen hirmumyrsky
vähentää hiilen määrää ilmakehässä. Tyypillisimpiä hiilinieluja ovat meret, metsät ja muu kasvillisuus, jotka sitovat ilmasta hiilidioksidia fotosynteesin avulla. Yleisemmin ks. nielu.
on Välimeren alueella esiintyvä voimakas, pienialainen matalapaine rankkasateineen ja myrskytuulineen. Medikaani voi yltää jopa trooppisen hirmumyrskyn voimakkuuteen, mutta yleensä se aiheuttaa trooppista myrskyä (17–32 m/s) vastaavia tuulia. Nimen esikuvana on toiminut esiintymisalueen ja hurrikaanin yhdistelmä (Mediterranean hurricane). Medikaaneja havaitaan nykyään keskimäärin yksi tai kaksi vuodessa, mutta ilmaston ja Välimeren pintavesien lämpeneminen voi vaikuttaa sekä niiden esiintymistiheyteen että voimakkuuteen.
on Euroopan sääsatelliittijärjestö, joka on hallitusten välinen organisaatio. Siihen kuuluu 30 eurooppalaista jäsenvaltiota (Suomi mukaan lukien). EUMETSATin tehtävänä on suunnitella ja ylläpitää operatiivisia sääsatelliittijärjestelmiä sekä hyödyntää niistä saatavia meteorologisia aineistoja päivittäiseen käyttöön ja ilmastotutkimuksen tarpeisiin. Tärkein satelliittihanke on Meteosat. Ensimmäinen EUMETSATin satelliitti laukaistiin vuonna 1977. Järjestön päämaja on Darmstadtissa Saksassa.
on harvinainen, hyvin lyhytkestoinen valoilmiö, jonka voi joskus nähdä Auringon ollessa juuri häviämässä horisontin taakse tai auringonnousun aikaan. Vihreä välähdys on helpompi havaita merellä kuin maalla. Jotta ilmiö voi näkyä, ilman on oltava puhdas ja kirkas.
Auringon valon eri värit taipuvat ilmakehässä hieman eri tavalla. Taipuminen on voimakkainta horisontin lähellä. Puna-keltaiset värit taipuvat enemmän kuin sini-vihreät. Auringon kuvan puna-keltainen osa katoaa horisontin taa hieman aiemmin, ja Auringon vihreän kuvan yläreuna, ns. vihreä välähdys, näkyy muutaman sekunnin ennen kuin sekin katoaa horisonttiin.
on ilmakehässä vallitseva trooppisten ja subtrooppisten leveysasteiden välinen, melko pysyvien tuulten muodostama kiertoliike.
Hadleyn solu syntyy, kun kevyt lämmin ilma päiväntasaajan seudulla nousee ylös ja lähtee virtaamaan kohti napoja troposfäärin yläosassa. Subtrooppisilla alueilla, leveysasteen 30 tietämillä, ilma laskeutuu alas maanpinnalle ja virtaa sitten takaisin tropiikkiin. Pohjoisella pallonpuoliskolla kohti päiväntasaajaa suuntautuvista tuulista muodostuu koillispasaati, eteläisellä pallonpuoliskolla kaakkoispasaati.
Hadleyn solulla on suuri merkitys maapallon ilmastolle. Sen laskeva ilmavirtaus aiheuttaa subtropiikkiin lähes pysyvät hepoasteiden korkeapaineet: näillä alueilla ilma on kuivaa, ja niille syntyy aavikoita. Nousevan virtauksen alueella tropiikissa puolestaan on voimakkaita sateita. Georg Hadley (1685–1768) oli englantilainen meteorologi.
syntyy, kun ukkospilven eri osien tai pilven ja maan välille syntynyt sähköjännite purkautuu äkillisesti. Kun ilma lämpenee ja laajenee nopeasti kuuman salaman (lämpötila ainakin 10 000 °C) vaikutuksesta, syntyy paineaalto, joka kuullaan ukkosen jyrinänä. Salama on sarja äärimmäisen lyhyin väliajoin toisiaan seuraavia purkauksia. Pilvestä maahan lyövä salama alkaa esisalamalla, joka saavuttuaan riittävän lähelle maata laukaisee vastasalaman, jonka jälkeen seuraa pääsalama. Esisalaman ja pääsalaman pareja eli osaiskuja voi olla yksi tai useampia. Keskimääräinen salamatiheys Suomessa on noin yksi osaisku tai puoli salamaa neliökilometrille vuodessa. Ilmatieteen laitos ylläpitää reaaliaikaista salamanpaikanninjärjestelmää, jolla nähdään salaman iskupaikat ja -ajat kaikkialla Suomessa.
eli ihmisperäinen. Tarkoittaa ihmistoiminnan aiheuttamaa muutosta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen syistä antropogeenisia ovat mm. fossiilisten polttoaineiden käyttö sekä metsien raivaaminen viljelys- tai laidunkäyttöön.
tarkoittaa talvisten olosuhteiden (lumisateen ja pakkasen) paluuta termisen kevään alkamisen jälkeen.
on ilmassa olevan nestemäisen veden massa maanpinnan pinta-alayksikköä kohti, tavallisimmin yksikössä g/m2. Nestemäinen vesi koostuu sade- ja pilvipisaroista; ilmassa olevaa vesihöyryä ei lasketa mukaan ilmapylvään vesimäärään. Ilmapylväästä käytetään myös nimitystä ilmapilari.
esiintyvät talvella polaarialueiden stratosfäärissä 15–25 km korkeudella. Polaaristratosfääripilvet voidaan jakaa kahteen tyyppiin vesihöyryn härmistymislämpötilan mukaan. Härmistymislämpötilaa (noin –85 °C) kylmemmissä olosuhteissa esiintyy jääkidepilviä eli helmiäispilviä, jotka ovat pastellinsävyisiä. Lähes värittömiä polaaristratosfääripilviä voi esiintyä vielä jopa 7 °C härmistymislämpötilaa lämpimämmissä olosuhteissa.
Kun stratosfäärin lämpötila on –78 °C ... –85 °C, polaaristratosfääripilvien pilvipartikkelit voivat olla nestemäisiä (typpihappo, vesi ja rikkihappo) tai kiteisiä (typpihappo ja vesi). Nämä pilvet näkyvät vaalean tai keltaisen utumaisena ja ovat huomattavasti vaikeammin havaittavissa kuin värikkäät helmiäispilvet. Polaaristratosfääripilvet voi joskus sekoittaa myös harsopilveen. Ero troposfäärissä esiintyvien harsopilvien ja polaaristratosfääripilvien välillä on se, että polaaristratosfääripilvet näkyvät myös auringonlaskun jälkeen, koska ne ovat korkeammalla ilmakehässä.
Polaaristratosfääripilvet lisäävät otsonikatoa sekä vapauttamalla klooria että poistamalla typpihappoa ilmakehästä. Vapautunut kloori tuhoaa tehokkaasti otsonia. Tilanteessa, jossa ei ole polaaristratosfääripilviä, typpihappo voi reagoida kloorin kanssa, jolloin otsonikato pysähtyy.
on Euroopan yhteisen korkeusjärjestelmän suomalainen versio. Sen nollakohta on sidottu Amsterdamin nollapisteeseen (NAP). Itämeren valtiot käyttävät N2000-järjestelmästä myös yhteistä nimeä BSCD2000. Järjestelmää käytetään mm. merivedenkorkeuden ilmoittamiseen.
Kaikki kappaleet säteilevät jatkuvasti lämpöä ympäristöönsä ja myös vastaanottavat lämpösäteilyä ympäristöltään. Yleensä tuleva ja lähtevä lämpösäteily ovat likimain tasapainossa. Kuitenkin pilvettömänä yönä taivaalta tulee huomattavasti vähemmän lämpösäteilyä kuin maanpinta säteilee taivaalle. Silloin maanpinta ja taivasalla olevat esineet, erityisesti niiden vaakasuorat pinnat, jäähtyvät selvästi ilman lämpötilaa kylmemmiksi.
syntyy, kun maanpinnan lähellä on pakkasta mutta hieman ylempänä, tyypillisesti noin yhden kilometrin korkeudella, on lämpimämmän ilman kerros. Tässä lämpimässä kerroksessa lumisade sulaa vedeksi, ja maahan asti pudotessaan se pysyy pakkasesta huolimatta nestemäisenä, alijäähtyneenä vetenä. Alijäähtynyt vesipisara jäätyy välittömästi osuessaan jollekin pinnalle, kuten auton tuulilasiin. Vesipisaran koko on jäätävässä vesisateessa yli 0,5 mm, jäätävässä tihkussa alle 0,5 mm. Tyypillisesti jäätävää vesisadetta esiintyy lämpimän rintaman yhteydessä syksyllä ja talvella.
on kirkas ja pieni jäinen pallo, joka syntyy yleensä kun jäätävä vesisade ehtii jäätyä ennen pintaan osumista.
on pieni (alle 1 mm), läpinäkymätön valkoinen lumihitunen, joita voi sataa sumusta tai sumupilvestä lämpötilan ollessa jonkin verran pakkasella. Lumijyväsiä muodostuu, kun putoava jääkide törmäilee pilvessä alijäähtyneisiin pilvipisaroihin.
on yksinkertaisin mahdollinen sääennuste: ennustetaan sään jatkuvan samanlaisena kuin ennusteen tekohetkellä.
ks. Kuroutunut matalapaine
Joissain tilanteissa kylmää ilmaa sisältävä matalapaineen sola voi ulottua varsinaisesta kylmän ilman alueesta hyvinkin kauas. Esimerkiksi Fennoskandiasta voi ajoittain edetä koleaa ilmaa aivan Etelä-Eurooppaan saakka suuremman mittakaavan virtausten vuoksi. Jos solarakenne kuroutuu umpeen, muodostuu matalapaine, joka sisältää ympäristöönsä nähden selvästi kylmempää ilmaa. Tällöin sitä voidaan kutsua kuroutuneeksi matalapaineeksi tai kylmäksi pisaraksi.
on pitkäkestoinen tilanne, jossa meriveden pintalämpötila on selvästi korkeampi kuin keskimäärin kyseisenä aikana vuodesta. Ilmatieteen laitoksella on käytetty Hobdayn määritelmää, jonka mukaan veden pintalämpötilan tulee pysyä vähintään viiden päivän ajan lämpimämpänä kuin 90 prosenttia kyseisen ajankohdan pintalämpötiloista. Tämä 90 prosentin raja-arvo lasketaan pitkän ajan havaintojen tai uusanalyysin perusteella.
on Pohjois-Atlantin merivirtajärjestelmä, jossa lämmintä merivettä virtaa pohjoiseen ja kylmää etelään. Yksi merkittävimmistä osista Pohjois-Atlantin kiertoliikettä on Golfvirta ja sen jatke Pohjois-Atlantin virta, joka tuo lämmintä merivettä Atlantin trooppisista osista Jäämerelle ja lämmittää siten myös mm. Pohjois-Eurooppaa.
HIRLAM-mallin korvaaja. Kansainvälisessä yhteistyössä kehitetty mesoskaalan säämalli, jonka erotuskyky on hyvin tiheä (2,5 km). Tiheän erotuskyvyn ansiosta mallin avulla voidaan ennustaa aiempaa paremmin esimerkiksi kuurosateita. HARMONIE-AROME-mallin pohjalta on yhteistyössä Norjan, Ruotsin ja Viron meteorologisten laitosten kanssa kehitetty MEPS-säämalli, joka kattaa Pohjoismaiden lisäksi Baltian ja osan läntisestä Venäjästä sekä Keski-Euroopan pohjoisimmat osat.
on jotakin ilmiötä mittaavien perättäisten havaintojen sarja, jonka avulla voidaan tutkia ilmiön muutosta ajan kuluessa. Aikasarja esitetään yleensä graafina tai taulukkona. Tyypillisiä aikasarjoja ovat esimerkiksi ilmastotilastot, jotka havainnollistavat tietyn alueen keskilämpötilan tai muun sääsuuren muutosta pitkällä aikavälillä
on sääennuste, joka painottaa energian tuotantoon ja kulutukseen vaikuttavia sääsuureita. Esimerkiksi kova pakkanen kasvattaa energian kulutusta, ja voimakas tuuli Suomen länsirannikolla lisää tuulivoiman tuotantoa. Energiasään sanotaankin olevan hyvä, jos tuulee voimakkaasti tai talvella on vuodenaikaan nähden lämmintä. Huono energiasää on silloin, kun tuuli on heikkoa ja on vuodenaikaan nähden tavanomaista kylmempää.
on vuonna 2015 solmittu kansainvälinen, oikeudellisesti sitova sopimus ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sopimuksen päätavoitteeksi asetettiin maapallon lämpenemisen pysäyttäminen selvästi alle kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna ja pyrkiminen toimiin, joilla lämpeneminen rajattaisiin alle 1,5 asteeseen. Sopimuksella pyrittiin vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä sekä toisaalta parantamaan sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Pariisin sopimukseen liittyi lähes 200 maata.
on matalapainemyrsky, jonka yhteydessä sataa lunta. Myrskyssä tuulen keskinopeus on vähintään 21 m/s.
tarkoittaa sakeaa lumisadetta, johon yleensä liittyy voimakas tai puuskainen tuuli.
on lähes 100 kilometrin korkeuteen nouseva, usein punainen tai punertava yläsalama. Tyypillisesti keijusalamoita esiintyy useita samanaikaisesti. Niiden havaitseminen on kuitenkin vaikeaa, koska niiden elinaika on vain joitain millisekunteja.
on laaja, jopa parinsadan kilometrin levyinen vaakasuuntainen, rengasmainen yläsalama. Kajosalamoita esiintyy 80–100 kilometrin korkeudessa, ja niiden välähdys kestää tyypillisesti vain millisekunnin verran.
