Tiedote 9.12.2010

Sähköistä aurinkotuulipurjetta rakennetaan EU-projektissa

Euroopan unioni on valinnut Ilmatieteen laitoksen johtamaan kansainvälistä avaruushanketta, jonka tavoitteena on rakentaa suurin ja nopein ihmisen rakentama laite.
Kuva: Antonin Halas

Sähköinen aurinkotuulipurje saattaa mullistaa avaruudessa liikkumisen Maan lähiympäristön ulkopuolella. Sähköpurje on suomalainen keksintö, joka käyttää aurinkotuulta avaruusaluksen työntövoiman lähteenä eikä siten tarvitse lainkaan polttoainetta. Kyseisen ns. sähköisen aurinkotuulipurjeen periaatteen keksi Ilmatieteen laitoksen tutkija Pekka Janhunen vuonna 2006.

EU-rahoitusta lähes kaksi miljoonaa

Ilmatieteen laitoksella pidettiin 8.–9. joulukuuta sähköpurjeen EU-projektin aloituskokous, johon osallistui avaruustutkijoita ja -insinöörejä Suomesta, Virosta, Ruotsista, Saksasta ja Italiasta. ESAIL-projekti kestää kolme vuotta. Siihen liittyvä EU-rahoitus on 1,7 miljoonaa ja tavoitteena on rakentaa sähköpurjeen avainkomponenttien laboratorioprototyypit. Ilmatieteen laitoksen johtama ESAIL-projekti sai EU:n avaruusaiheisten hakemusten arvioinnissa luokkansa korkeimmat pisteet.

Sähköpurje voi mahdollistaa entistä nopeammat ja halvemmat luotainlennot aurinkokunnassa. Pitemmällä tähtäimellä se saattaa mahdollistaa myös asteroidien resurssien taloudellisen hyödyntämisen. Sähköpurjeen kaltaista mutta yksinkertaisempaa laitetta (ns. plasmajarrua) voidaan käyttää Maata kiertävien satelliittien alastuomiseen tehtävän päätyttyä avaruusromun torjumiseksi. Sähköpurjeen ja plasmajarrun toimintaperiaatteita tullaan testaamaan lähivuosina virolaisella ESTCube-1- ja suomalaisella Aalto-1 -piensatelliiteilla.

Täysikokoinen sähköpurje tuottaa arvioiden mukaan yhden newtonin jatkuvan työntövoiman ja painaa vain 100 kg, mikä vastaa tietynlaisissa tehtävissä jopa 100–1000 kertaa suurempaa suorituskykyä kuin kemiallisilla raketeilla ja ionimoottoreilla.

Sähköpurje koostuu pitkistä ja ohuista metallilieoista, jotka pidetään korkeassa positiivisessa jännitteessä aluksessa olevan aurinkosähköllä toimivan elektronitykin avulla. Varatut lieat hylkivät aurinkotuulen protoneja, jolloin aurinkotuulen virtaus alkaa painaa purjetta ja samalla työntää alusta haluttuun suuntaan.

E-sail EU projektin kick-off lennätti paikan päälle Ilmatieteen laitokselle koko kansainvälisen tiimin, jossa on osallistujia suomalaisten lisäksi myös Virosta, Saksasta, Italiasta ja Ruotsista.

 

Kokouksen osallistujat pohtivat sähköpurjeen dynamiikkaa keksijä Pekka Janhunen johdolla.

Lisätietoja:

Tutkimuspäällikkö Pekka Janhunen, puh. (09) 1929 4635, pekka.janhunen@fmi.fihttp://www.electric-sailing.fi