Merijään laajuus suurempi kuin viime vuosina – silti vähemmän kuin keskimäärin

Viime vuonna vastaavaan aikaan jään laajuus oli ainoastaan 3,7 miljoonaa neliökilometriä, mikä on alhaisin arvo, joka on koskaan mitattu. Vuosien välinen ero johtuu normaalista ilmaston vaihtelemisesta. Koko mittausjakson aikana merijään laajuus on pienentynyt noin 14 prosenttia vuosikymmenessä.

Merijään laajuuden muutos Pohjoisella Jäämerellä. Datalähde NSIDC (National Ice and Snow Data Center, USA)

Jäämeren jään sulaminen sopusoinnussa globaalin ilmaston lämpenemisen kanssa

Merijäätä voidaan luotettavasti havainnoida usean eri satelliitin avulla. Havainnot alkavat vuodesta 1979. Havainnoista voidaan laskea jääpeitteisten merialuiden pinta-ala tai koko jääkentän laajuus. Jääkentän laajuuden laskemisessa otetaan huomioon ainoastaan ne alueet, missä jään konsentraatio kokonaispinta-alasta on yli 15 %.

Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä. Viime vuoden syyskuussa keskimääräinen jään laajuus oli ainoastaan noin 3,7 miljoonaa neliökilometriä, mikä on koko mittausjakson pienin mitattu määrä. Tänä vuonna jään laajuus oli 5,3 miljoonaa neliökilometriä. Koko mittausjakson yhdeksän pienintä arvoa on mitattu viimeisen yhdeksän vuoden aikana.

Merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakso aikana, mutta erityisen voimakasta pieneneminen on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikkien havaintojen perusteella muutosnopeus on ollut -0,89 miljoonaa neliökilometriä vuosikymmenessä. Viimeisten kymmenen vuoden havaintojen perusteella muutosnopeus on ollut -1,6 miljoonaa neliökilometriä vuosikymmenessä.

Merijääkenttä ei ole yhtenäinen laatta, joka sulaa ja kasvaa reunoiltaan, vaan erikokoisten ja paksuisten lauttojen muodostama mosaiikki. Jään paksuuntuminen riippuu erityisesti ilman lämpötilasta, lämpösäteilystä ja valliintumisesta. Sulamiseen vaikuttavat auringon säteily, ilman lämpötila ja merestä tuleva lämpövuo. Jääkenttä liikkuu tuulten ja merivirtojen vaikutuksesta.

Merijään supistumiseen ja ohentumiseen on vaikuttanut monta yksittäistä tekijää, mutta perimmiltään muutokset johtuvat Arktisen alueen lämpenemisestä. Lämmenneiden talvikuukausien ansiosta, merijää ei kasva enää niin paksuksi kuin aikaisemmin ja jääkenttä sulaa nopeammin kesäkauden aikana. Sulavesialueiden lisääntyminen voimistaa lämpenemistä, koska avoin meri sitoo yli 90 prosenttia auringon säteilystä. Vastaavasti lumipeitteinen jääkansi heijastaa 70–90 prosenttia auringon säteilystä takaisin avaruuteen. Sulamiskauden yli selvinneestä jäästä muodostuu monivuotista jäätä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti yli viisi vuotta vanhan jään määrä on vähentynyt merkittävästi. Jään ohentuminen on myös muuttanut jääkenttää hauraammaksi, jonka johdosta sen kiertoliike on voimistunut ja jää ajautuu nopeammin Jäämereltä Pohjois-Atlantille.

Ilmaston luonnollinen vaihtelevuus on Arktikassa hyvin suurta.Esimerkiksi vuosina 2007 ja 2012 merijään poikkeuksellisen voimakkaat sulamiset johtuivat tuulitilanteista, jotka toivat mantereistä lämmintä ilmaa merialueille sekä rikkoivat ja ajoivat jääkenttää voimakkaammin pois Jäämereltä.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Jari Haapala, puh. 040 757 3621, jari.haapala@fmi.fi