Tiedote 11.12.2013

Seija-myrsky maa-alueilla Tapani-myrsky heikompi

[Päivitys 13.12. klo 8.00] Seija-myrsky on aiheuttanut monin paikoin vahinkoja. Kovimmat tuulenpuuskat maa-alueilla eivät ole kuitenkaan ylittäneet vuoden 2011 tapaninpäivän ylimpiä lukemia.
Kuva: Eevu Heikura

Tuulet voimistuivat maa-alueilla vuorokauden vaihtuessa perjantaiksi. Puuskat ovat ylittäneet laajoilla alueilla 20 metriä sekunnissa ja aiheuttaneet melko yleisesti vahinkoja etenkin maan Etelä- ja Lounais-Suomessa. Seija sijoittunee maa-alueilla voimakkuudeltaan Einon ja Tapanin välimaastoon. Tapani-myrskyn ylin puuskalukema maalla oli 31,5 m/s. Seijan osalta tähän mennessä kovin puuska, 29,8 m/s, mitattiin Helsinki-Vantaalla. Tietoja päivitetään myrskyn mentyä ohitse Ilmatieteen laitoksen nettisivuille.

Seija-myrsky riehuu vielä perjantaiaamuna, mutta lännessä ja lounaassa tuulihuippu ohitettiin jo aamuseitsemän jälkeen. 

Tuuli voimistui myös merialueilla myrskylukemiin. Kaskisissa mitattiin 10 minuutin keskituulen nopeudeksi 30,7 m/s, joka sivuaa olemassa olevaa ennätyslukemaa 31 m/s. Kyseinen 31 m/s on mitattu neljästi: Valassaarilla 25.2.1971, Korsnäsin Moikipäässä 15.12.1975 ja 23.12.1975 sekä Hangon Tulliniemessä 23.1.1995. On tosin muistettava, että menneinä vuosikymmeninä tuulihavaintoja tehtiin selvästi harvemmin kuin nykyään, joten nykyhavaintojen kovimpia tuulen nopeuksia ei voi täysin verrata menneisiin myrskyihin. Aallokko on ollut kovaa laajalti Suomen merialuilla, erityisesti Selkämerellä, jossa merkitsevä aallonkorkeus on ollut lähellä kuutta metriä. Myös merivesi on kohonnut länsirannikolla ja Suomenlahden itäosissa.

Voimakkaimpien myrskypuuskien esiintyminen pe 13.12. klo 02 ja 05

Voimakkaimpien myrskypuuskien esiintyminen pe 13.12. klo 08 ja 11

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset: http://www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Merialueiden tuulipäivät: http://ilmatieteenlaitos.fi/tuulitilastotJoulukuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu