Tiedotearkisto: 2012

Joulukuu harvinaisen leuto ja sateinen

2.1.2012 9:46

Joulukuu oli lauha ja koko maassa tavanomaista sateisempi. Viimeksi yhtä sateinen joulukuu on etelässä koettu vuonna 1974.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joulukuu oli lauha ja koko maassa tavanomaista sateisempi. Viimeksi yhtä sateinen joulukuu on etelässä koettu vuonna 1974.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan eteläosassa ja Lounais-Lapissa satoi poikkeuksellisen paljon. Sademäärä oli paikoin 2,5 -kertainen tavanomaiseen verrattuna ja usealla asemalla mitattiin joulukuun uusi sademääräennätys. Koko maan suurin mitattu sademäärä oli 190 millimetriä, joka mitattiin Kemiön Kirkonkylässä. Samalla asemalla mitattiin myös suurin vuorokauden sademäärä, 33 millimetriä.

Terminen talvi myöhässä

Joulukuu oli koko maassa harvinaisen leuto. Keskilämpötila vaihteli Ahvenanmaan ja rannikon lähes kolmesta plusasteesta pohjoisen noin viiteen pakkasasteeseen. Poikkeama pitkänajan keskiarvoon oli suurin Lapissa ja Kainuussa, missä se oli laajalti yli kahdeksan astetta. Pienin poikkeama oli Ahvenanmaalla. Lauhempi joulukuu on maan etelä- ja keskiosassa koettu viimeksi vuonna 2006, pohjoisessa vuonna 2007. Myös joulukuut 1972 ja 1974 ovat olleet hyvin lauhoja.

Kuukauden alin lämpötila, -23,4 astetta, mitattiin 12. päivä Enontekiön Näkkälässä. Joulunaika oli maan eteläosassa poikkeuksellisen lauha. Koko kuukauden ylin lämpötila, 9,9, astetta, mitattiin sekä Tapaninpäivänä että 27. päivä Ahvenanmaalla, Kemiössä, Salossa ja Helsingissä. Helsinki Kaisaniemessä ja Hanko Tvärminnessä rikkoontuivat joulukuun aikaisemmat vuodelta 2006 olevat lämpöennätykset.

Joulukuun loppuun mennessä terminen talvi oli alkanut vain maan pohjois- ja paikoin keskiosassa. Keskimäärin terminen talvi alkaa rannikoita lukuun ottamatta marraskuun loppuun mennessä ja rannikolla sekä saaristossakin joulukuun aikana.

Lunta edelleen vähän

Joulukuun alussa lunta oli vain Pohjois- ja Itä-Suomessa ja sielläkin vain muutamia senttejä. Kuukauden kuluessa lumipeite vahvistui pohjoisessa ja oli loppukuusta Kainuussa ja osassa Lappia jo lähes tavanomaisissa lukemissa. Kuukauden suurin lumensyvyys oli 67 cm, joka mitattiin Puolangalla. Kuukauden aikana ensilumi käväisi myös lähes koko Etelä- ja Länsi-Suomessa. Uudenvuodenaaton lumisateen toivat uudelleen muutaman sentin lumikerroksen maan länsiosaan ja kuukausi päättyi vain eteläisimmässä Suomessa lumettomana. Keskimäärin lunta on kuukauden lopussa Etelä- ja Länsi-Suomessa 5 - 30 senttiä.

Joulukuussa myrskyjä ja salamointia

Kuukauden aikana myrskypäiviä oli yhteensä 11. Myrskypäiväksi määritellään päivä, jolloin jollakin meriasemalla kolmen tunnin välein tehtävissä havainnoissa tuulen nopeus on vähintään 21 m/s. Viimeksi yhtä monta myrskypäivää on ollut joulukuussa 2003. Myrskyistä eniten tuhoja aiheuttivat Tapaninpäivän myrsky ja sitä seurannut Hannu-myrsky. Joulukuussa tehtiin myös vuodenaikaan nähden useana päivänä salamahavaintoja. Esimerkiksi Tapaninpäivän aamuna havaittiin salamointia Etelä-Suomessa.

Lisätietoja:

Joulukuun tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)