Tiedote 9.2.2015

Suomen FINNARP Etelämanner -retkikunta paluumatkalla

Suomen FINNARP 2014 -tutkimusretkikunta palaa Etelämantereelta myöhään illalla maanantaina 9. helmikuuta. Tuulisesta ja jopa myrskyisästä säästä huolimatta retkikunta onnistui tavoitteissaan ja esimerkiksi jää- ja luminäytteitä on parhaillaan matkalla Suomeen reilut 200 kiloa.
Kuva: FINNARP

Suomen kolmentoista hengen tutkimusryhmä työskenteli Aboalla vajaan kolmen kuukauden ajan. Tutkimusretkikunta lähti tutkimusmatkalle 21. marraskuuta ja palaa Suomeen tänään maanantaina 9. helmikuuta.

Retkikunta onnistui tavoitteissaan. "Kaikki tutkimus- ja huoltotyöt saatiin tehtyä etukäteen suunnitellun aikataulun mukaisesti. Matkan aikana on tutkittu Etelämantereen jäätikköjärviä, meteorologiaa, lunta ja pienhiukkasia", toteaa retkikunnan johtaja Petri Heinonen. Mittaukset ja näytteenotot saatiin tehtyä ajoittain huonoista sääoloista huolimatta suunnitelmien mukaisesti. Esimerkiksi lumi- ja jäänäytteitä tuli retkikunnan mukana Suomeen analysoitavaksi hieman reilut 200 kiloa. "Tulee muistaa, että vaikka varsinainen retki on nyt ohi, tutkijoiden työ on vasta alussa ja seuraavat kuukaudet erilaisia mittauksia ja näytteitä analysoidaan tiiviisti kotimaan kamaralla."

Erilaisia meteorologisia mittauksia tehtiin 10 kilometrin säteellä asemalta. Meteorologisia mittauksia varten pystytettiin kaksi säämastoa, akustinen kaikuluotausjärjestelmä sekä säteilymittareita. Tutkijat tekivät mittauslentoja myös kauko-ohjattavilla lennokeilla ja pienoishelikoptereilla. Jäätikköjä tutkivan tutkimusryhmän pääkohde puolestaan oli Basenin ympäristön sinisen jään alueiden jääjärvet. Tutkimusryhmä otti matkan aikana paljon erilaisia maaperä-, vesi- ja jäänäytteitä. Aerosoliryhmä taas tutki Etelämantereen aerosolihiukkaisa pääasiassa Aboan omassa aersolilaboratoriossa.

Tuulinen sää toi haasteita retkikunnalle

Retkikunnan työt Aboalla sujuivat pääosin pilvisessä ja tuulisessa, toisinaan jopa myrskyisässä säässä. Maanantaina 19.1. tuulen nopeudeksi mitattiin yli 30 m/s. "Silloin pysyimme visusti sisätöissä, vain välttämättömimmät ulkotyöt, joihin kuului vedenhaku, käytiin tekemässä", kertoo Petri Heinonen. Tuulinen sää aiheutti muutoksia muun muassa ennalta sovittuihin lentoihin, joiden oli tarkoitus tuoda rakennusmateriaalia aseman tulevien vuosien kunnostustöitä varten. Matkan aikana tehtiin vuosihuollot kaikille kulkuvälineille, aseman toiminnan kannalta tärkeille laitteille sekä erilaisille mittalaitteille. Retken aikana otettiin käyttöön myös uusi jätteenpolttolaitos.

Aboalla järjestettiin kuudennet Etelämantereen elokuvafestivaalit

Tammikuun alussa Aboalla järjestettiin kuudetta kertaa Etelämantereen elokuvafestivaalia. Katsojat valikoivat voittajaksi Riho Västrikin ohjaaman dokumentin "Burden of Fire", joka kertoo retkikunnan selviytymistarinan tulipalon jälkeen venäläisellä Vostok-tutkimusasemalla Etelämantereella.

Lisätietoja

Retkikunnan johtaja Petri Heinonen, puh. 044 282 2077, petri.heinonen@fmi.fi

Retkikunnan kotikirjeet luettavissa osoitteesta: http://www.antarctica.fi/finnarp-2014