Tiedote 27.4.2012

Vappuna sadealue liikkuu maan pohjoisosan poikki ja sää viilenee vappupäiväksi

(Päivitetty 29.4.) Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 29. huhtikuuta tekemän ennusteen mukaan vesi- ja räntäsateita leviää maan pohjoisosaan vappuaaton kuluessa. Myös muualla maassa voi sadella vähän vettä illemmalla.
Kuva: Eija Vallinheimo

Vappuaattona pilvisyys on vaihtelevaa, runsainta pilvisyys on todennäköisesti maan pohjoisosassa. Lämpötila kohoaa maanantaina maan etelä- ja keskiosassa 9 ja 14 asteen välille, maan pohjoisosassa lämpötila on 4 asteen molemmin puolin.

Vappupäivän vastaisena yönä vesi- ja lumisateita tulee vielä paikoin maan itärajan pinnassa, muutoin vappupäivä on koko maassa enimmäkseen poutainen, mutta tuulinen ja vapunaattoa viileämpi.

Yöllä lämpötila laskee maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 0...+5 asteen välille, maan pohjoisosassa on paikoin pikkupakkasta. Vappupäivänä selkeintä on maan länsiosassa, Lapissa pilvisyys on runsasta. Vähäisiä vesi- ja lumikuuroja saattaa tulla maan pohjois- ja itäosassa, muualla maassa sää poutaisena. Vappupäivä on koko maassa nelisen astetta vappuaattoa viileämpi.

Vuosi sitten etelässäkin leijaili lumihiutaleita

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi sitten vappua vietettiin melko epävakaisessa ja koleassa, mutta kuitenkin ajoittain aurinkoisessa säässä. Paikallisia sadekuuroja esiintyi lähes koko maassa ja vappuaattona lounaassa jyrähti muutaman kerran ukkonen. Koleassa ilmassa esiintyi vappupäivänä lumikuuroja myös aivan etelässä. Vuosi sitten päivän ylimmät lämpötilat vaihtelivat maan eteläosassa 7…12 asteen välillä, keskiosassa 5…10 asteen välillä sekä pohjoisessa viiden asteen molemmin puolin. Vappuyönä oli pikkupakkasta lähes koko maassa.

Tilastojen mukaan lämpötila on vappuna keskimäärin maan etelä- ja keskiosassa päivisin hieman yli kymmenen astetta ja maan pohjoisosassa pääosin 5 ja 10 asteen välillä. Yöllä lämpötila laskee maan keski- ja pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle, maan eteläosassa yölämpötila on tavallisesti asteen tai pari plussan puolella. Mahdolliset sateet tulevat etelässä tyypillisesti vetenä, pohjoisessa myös räntä- ja lumisateet ovat tavanomaisia.

Ehjä lumipeite löytyy vappuna tyypillisesti Oulun pohjoispuolelta Ilomantsiin ulottuvan linjan pohjoispuolelta. Muutaman senttimetrin lumikerros maan keskiosassakaan ei ole erikoista. Tänä vappuna lumipeitteen laajuus noudattaa melko yleisesti pitkän ajan keskiarvoa.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)

Vapun säät tilastoissa: http://ilmatieteenlaitos.fi/vappu