Heinäkuu oli paikoin reilusti keskimääräistä sateisempi
Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden keskilämpötila vaihteli heinäkuussa maan eteläosan runsaasta 17 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 12 asteeseen. Lukemat ovat suurimmassa osassa maata lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Ainoastaan Pohjois-Lapissa oli paikoin runsaan asteen tavanomaista kylmempää. Koko maan keskilämpötila oli 15,5 astetta, joka on 0,1 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon.
Kuukauden ylin lämpötila oli 31,0 astetta, ja se mitattiin Lieksan Lampelassa 30. päivä heinäkuuta. Alin lämpötila oli -1,7 astetta, ja se mitattiin heinäkuun 10. päivänä sekä Sallan Naruskassa että Kittilän Pokassa. Hellepäiviä oli maan kaakkoisosaa lukuun ottamatta tavanomaista vähemmän, ja ne keskittyivät kuukauden ensimmäiselle viikolle sekä kuukauden loppuun. Hellepäiviä oli koko maassa 12 kappaletta. Tilastollisesti hellepäiviä on heinäkuussa keskimäärin 16 kappaletta. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, jossa helleraja ylittyi 8 päivänä.
Maan keski- ja itäosassa sademäärä jopa kaksinkertainen keskiarvoon nähden
Kuukauden sademäärä kohosi maan keski- ja itäosassa paikoin yli 170 millimetrin, joka on lähes kaksinkertainen määrä pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden. Toisaalta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja suuressa osassa Etelä-Suomea sademäärät jäivät tavanomaista niukemmiksi. Yksittäisistä havaintoasemista eniten satoi Pohjois-Satakunnassa Karvialla, jossa sadetta kertyi kuukauden aikana 243 millimetriä. Siellä mitattiin myös kuukauden suurin vuorokautinen sademäärä, kun vettä kertyi heinäkuun 8. päivänä 96 millimetriä. Vähiten eli 26 millimetriä satoi Hausjärven Lavinnossa.
Auringonpaisteen määrä jäi suurimmassa osassa maata selvästi tavanomaista vähemmälle. Eniten paistoi Oulun Vihreäsaaressa, jossa auringonpaistetunteja kertyi 284. Vähiten auringonpaistetunteja eli 195 kertyi Lappeenrannan Lepolassa.
Kuukauden aikana havaittiin Suomen alueella noin 56 000 maasalamaa, kun niitä heinäkuussa havaitaan keskimäärin noin 60 000. Runsaimmin salamoi heinäkuun 29. päivänä, jolloin havaittiin lähes 20 000 maasalamaa. Myös seuraava päivä 30. heinäkuuta oli runsassalamainen, sillä maasalamoita havaittiin noin 12 000.
Uusi vertailukausi 1981-2010
Heinäkuussa uuden vertailukauden keskilämpötilat ovat vajaat puoli astetta, etelässä paikoin runsaat puoli astetta edellisen vertailukauden keskilämpötiloja korkeammat. Heinäkuun sademäärä on uudella vertailukaudella maan pohjoisosassa jonkin verran suurempi kuin edellisellä kaudella, mutta muualla maassa ei ole suurta eroa kausien välillä
Lisätietoja:
Säätilastoja Ilmastopalvelusta, puh. 0600 1 0601 (3,98e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24h/vrk, puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)
Heinäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuu
Meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologitIlmatieteen laitoksen Sää-sovellus iPhone –ja Android-puhelimiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/alypuhelimet