Tiedote 6.6.2013

Ilmatieteen laitoksen avoimen datan verkkopalvelu on avattu

Mahdollisuuksia hyödyntää säädataa eri palveluissa on valtavasti, mikä lisää säädatasta saavutettavaa taloudellista ja yleiseen turvallisuuteen liittyvää hyötyä, pääjohtaja Petteri Taalas toteaa.
Kuva: Innocorp

Ilmatieteen laitos on avannut avoimen datan verkkopalvelun, jossa on saatavilla Ilmatieteen laitoksen sää-, meri- ja ilmastohavaintotietoja, aikasarjoja sekä mallitietoja koneluettavassa muodossa. - Ilmatieteen laitoksen avaaman datan määrä on kansainvälisestikin tarkasteltuna merkittävä, Sää ja turvallisuus –tulosalueen johtaja Juhani Damski sanoo. – Euroopassa olemme edelläkävijöitä, sillä vain Norja ja Alankomaat ovat avanneet säädataansa vapaaseen käyttöön ennen meitä.

Ilmatieteen laitoksen tiedotustilaisuudessa puhunut valtiovarainministeriön valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori sanoo, että datan avaamisella tavoitellaan sekä uusia palveluja ja liiketoimintamahdollisuuksia että julkishallinnon oman tuloksellisuuden parantamista tiedon yhteiskäytön kautta. - Tietovarantojen jatkokäytöllä voi parhaimmillaan olla merkittäviä vaikutuksia kansalaisyhteiskunnan toimivuuteen ja demokratiaan, Santamäki-Vuori toteaa.

Datan avautumisen odotetaan synnyttävän uusia innovaatioita ja palveluita

Avoimesta datasta hyötyvät ensi vaiheessa erityisesti sovelluskehittäjät, jotka voivat käyttää Ilmatieteen laitoksen avaamia tietoaineistoja uusien palveluiden, sovellusten ja tuotteiden kehittämisessä. – Odotamme innolla, että avaamistamme tietoaineistoista syntyy uusia innovaatioita kansalaisten ja yhteiskunnan eri toimijoiden käyttöön. Mahdollisuuksia esimerkiksi säädatan hyödyntämiseen on valtavasti ja toivomme voivamme tehdä yhteistyötä datan käyttäjien kanssa, Juhani Damski sanoo.

Tietoaineistoja voi ladata verkkopalvelusta itsepalveluna. Palvelun käyttäjäksi pääsee rekisteröitymällä uuteen verkkopalveluun. Ilmatieteen laitos kehittää uutta avoimen datan verkkopalvelua tietoaineistojen käyttötarpeiden ja käyttäjien palautteen perusteella. Ilmatieteen laitos tarjoaa myös avoimeen dataan ja tietoaineistoihin liittyvää neuvontaa ja konsultointipalvelua.

Avoin data on reaaliaikaisia tietoja, aikasarjoja sekä malliennusteita

Verkkopalvelussa on ensimmäisessä vaiheessa saatavilla reaaliaikaisia havaintoja eri havaintoasemilta, esim. tuuli-, lämpötila-, kosteus-, ilmanpaine-, sade-, merivedenkorkeus- ja aaltohavaintoja sekä säätutkakuvia ja salamoiden paikannustiedot Suomen alueelta. Myös Liikenneviraston ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tuottamia tiesäähavaintoja on saatavilla uudessa verkkopalvelussa.

Havaintojen aikasarjoista on saatavilla säähavaintojen vuorokausi- ja kuukausiarvoja vuodesta 1959.

Ennustemalleista on saatavilla tuoreimmat ennusteet kansallisesta säämallista sekä meriveden korkeudesta, virtauksesta ja aalloista, sekä ilmastonmuutosskenaarioita 30-vuotisjaksoille 2010–2039, 2040–2069 ja 2070–2099 (keskimääräiset lämpötilan ja sateen muutosarvot).

Aineistoja avataan vaiheittain lisää sitä mukaa, kun aineistot ovat teknisesti valmiita avattaviksi.

Ilmatieteen laitoksen säätuotteita saatavilla verkkosivuilla

Suurelle yleisölle tarkoitetut säätuotteet sekä varoituspalvelut ovat näkyvillä Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla www.ilmatieteenlaitos.fi. Ilmatieteen laitos kehittää jatkuvasti säätuotteita käyttäjien toiveiden mukaisesti. Uusimmat www-sivujen tuotteemme ovat salamahavaintopalvelu, jossa ukkosalueiden liikkeitä voidaan seurata sadetutka-animaation yhteydessä, sekä meriveden korkeusennuste. Sääennusteet ja varoitukset ovat myös saatavina ilmaisina sovelluksina älypuhelimiin.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/avoin-data

https://ilmatieteenlaitos.fi/tukipyynto-avoimesta-datasta

Ilmatieteen laitoksen Avoin data -HelpDesk, puh. 029 539 2990 (arkisin kello 9-15)Verkkopalvelun toteutus: Mikko Visa, mikko.visa@fmi.fi,  puh. 029 539 2512Avattavat aineistot, Anu Petäjä, anu.petaja@fmi.fi, puh. 029 539 5718