Tiedotearkisto: 2000

Lokakuun alku oli lämpimin yli 40 vuoteen

11.10.2000 12:00

Ilmatieteen laitoksen mukaan on erittäin poikkeuksellista, että syyskuun lopussa alkanut lämpöaalto on kestänyt jo lähes kaksi viikkoa. Lokakuun kymmenen ensimmäisen päivän keskilämpötila on ollut korkein yli 40 vuoteen.

Lokakuun ensimmäisen päivän ylimmät lämpötilat olivat 15-18 astetta, samoin 6. ja 7. lokakuuta. Korkein arvo saavutettiin Turussa, jossa vuorokauden ylinlämpötila oli lokakuun ensimmäisenä päivänä 18,8 astetta. Näin korkeat päivälämpötilat ovat tyypillisiä kesän alussa ja lopussa. Lämpötilalukemat hipoivat laajoilla alueilla aikaisempia ajankohdan lämpöennätyksiä. Näin tapahtui muun muassa Porissa, Lahdessa, Utissa, Kuopiossa ja Kajaanissa.

Samaan aikaan kun päivälämpötilat olivat kesäisiä, olivat myös yölämpötilat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita. Näin oli erityisesti pilvisinä öinä Pohjois-Suomessa.

Poikkeuksellista oli myös, että Pohjois-Lapissa Utsjoella mitattiin 8. lokakuuta noin 13 asteen päivälämpötiloja. Tämä on ajankohdan uusi, päiväkohtainen lämpöennätys.

Tänä vuonna lokakuun lämpöennätyksiä oli muun muassa seuraavilla paikkakunnilla. Perässä edellinen ennätys:

         
Turku 18,8 1.10.2000 - -
Lahti 17,8 1.10.2000 17,6 3.10.1984
Utti 17,4 1.10.2000 17,2 3.10.1984
Pori 18,5 1.10.2000 17,7 3.10.1984
Mikkeli 17,3 1.10.2000 16,5 3.10.1984
Kuopio 16,0 1.10.2000 15,9 10.10.1995
Kajaani 15,2 1.10.2000 15,0 1.10.1942
Utsjoki Kevo 12,8 8.10.2000 12,3 17.10.1987

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuun korkein lämpötila oli 19,4 astetta Helsinki Malmin lentokentällä 2.10.1985.

Lisätietoja:

Ilmastopalvelu, puhelin virka-aikana 0600 1 0601 (14,90 mk/min+ppm)