Aurinko

Kauniina kesäpäivänä Auringon lämpö hellii ulkoilijan kehoa, mutta varomaton nautiskelija voi polttaa ihonsa sen ultraviolettisäteilyssä. Pimeinä talviöinä saamme usein ihailla revontulten hehkua, jota Auringon avaruuteen puhaltamat hiukkaset synnyttävät ilmakehään syöksyessään. Mutta sama hiukkastuuli voi Maan magneettikenttää häiritsemällä katkaista sähköt laajoilta alueilta.

Auringon elintärkeys valon ja lämmön lähteenä on meille itsestään selvä. Päivätähtemme kuitenkin vaikuttaa Maahan ja elämäämme myös monin muin tavoin.

Vaikka Aurinko on rauhallinen ja vakaa tähti, sen säteilytehossa tapahtuu pieniä muutoksia, jotka heijastuvat maapallon ilmastossa. Näiden kirkkausvaihtelujen vaikutus on vähäinen verrattuna tärkeimpiin ilmastoa muuttaviin tekijöihin, mutta niiden tunteminen on olennainen osa ilmaston kokonaisvaltaista ymmärtämistä.

Auringosta purkautuvat hiukkaspilvet synnyttävät Maan lähiavaruudessa sähkömagneettisia myrskyjä. Niiden myötä ilmakehään ryöpsähtelevät hiukkaset voivat häiritä radioliikennettä, vaurioittaa sähköverkkoja ja altistaa lentomatkustajia lisääntyneelle säteilylle. Avaruudessa hiukkasryöpyt voivat vahingoittaa satelliitteja ja astronautteja.

Aurinko on mielenkiintoinen kohde myös puhtaasti tieteellisessä mielessä. Se on ainoa tähti, jota voimme tarkkailla lähietäisyydeltä. Näemme yksityiskohtaisesti kiehuvan pinnan, auringonpilkut, koronaan nousevat kymmenien maapallojen kokoiset hehkuvan kaasun lieskat sekä räjähtävät roihupurkaukset. Auringossa voimme havainnoida aineen ja sähkömagneettisten kenttien käyttäytymistä olosuhteissa ja mittakaavassa, joita on mahdoton saavuttaa maanpäällisissä laboratorioissa.

Aurinko ei varsinaisesti kuulu Ilmatieteen laitoksen omiin tutkimuskohteisiin. Se on kuitenkin monien tutkimiemme ilmiöiden alkuunpanija, joten sen tunteminen on meillekin tärkeää. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen tuottamat magneettiset havainnot kertovat välillisesti myös Auringon aktiivisuuden vaihteluista.

Aurinko kuvattuna neljällä eri aallonpituudella. Alinna näkyvässä valossa, sen yläpuolella kolmella ultraviolettisäteilyn aallonpituudella: alhaalta ylöspäin 30,4 nm, 17,1 nm ja 28,4 nm. Valitut UV-aallonpituudet ovat sellaisia eri alkuaineiden spektriviivoja, jotka vastaavat suunnilleen lämpötiloja 70 000 astetta, miljoona astetta ja kaksi miljoonaa astetta. Eli kun etenet sarjassa ylöspäin, näet kuva kuvalta kuumempaa kaasua ja katsot samalla yhä ylemmäs Auringon kaasukehään.
Kuvat: Soho (Esa ja Nasa)