 |
 |
 |
 |
Organisaatio | Yhteystiedot | Kuopion yksikkö
Kuopion yksikkö
Ilmatieteen laitoksen Kuopion yksikkö toimii Savilahden etelärannalla Kuopion yliopiston Melania-rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Kuopion yksikössä työskentelee lähes 20 henkilöä, joista puolet toimii lento- ja sotilassääpalvelussa ja puolet ilmakehän tutkimuksen parissa.

Tutkimuksessa keskitymme ilmakehän pienhiukkasiin ja UV-säteilyyn sekä niiden vaikutuksiin ihmisten terveyteen ja ilmastoon. Erityisinä tutkimuskohteina ovat:
- pienhiukkasten ja pilvipisaroiden vuorovaikutus sekä pilven muodostumisen kokeellinen tutkimus Puijon tornin mittausasemalla
- ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus (COSMOS), erityisesti aerosolien sekä pilvien muodostumisen, vuorovaikutusten ja dynamiikan osalta
- globaalin UV-säteilyn ennuste- ja monitorointijärjestelmän kehitys
- ilmakehän hiukkasten vaikutus säteilynkulkuun
- globaalin aerosolipäästötietokannan kokoaminen
- biosfääri-ilmakehä vuorovaikutukset, erityisesti pienhiukkasten osalta
- yleinen aerosolimallikehitystyö liittyen edellä mainittuihin tutkimusaiheisiin
Olemme mukana Kuopion yliopiston ympärille perustetussa terveyteen, ympäristöön ja hyvinvointiin panostavassa osaamiskeskuksessa, Kuopion pienhiukkastutkimuskeskuksessa. Keskuksen vahvuutena ovat kiinteä yhteistyö ja yhteiset laboratoriotilat yliopiston fysiikan ja ympäristötieteiden laitosten tutkimusryhmien kanssa sekä tiivis yhteistyö Kansanterveyslaitoksen ympäristöterveyden osaston kanssa.

Lento- ja sotilassääpalvelu vastaa Itä-Suomen osalta lentoliikenteen ja puolustusvoimien sääpalvelusta. Tärkeimmät asiakkaat ovat:
- Karjalan lennosto
- Utin helikopteripataljoona
- Kuopion, Utin, Mikkelin ja Jyväskylän lentoasemat
- Itä-Suomen Sotilaslääni
- Ilmasotakoulu, Tikkakoski
Lisäksi sääpalvelu antaa yleisölle puhelinpalvelua, ilmastopalvelua ja talvisin jalankulku- ja kelivaroituksia. Osallistumme myös tutkimus- ja tuotekehitystyöhön laitoksen muiden yksiköiden kanssa seuraavilla alueilla:
- jalankulkuvaroitusmallit
- meteorologin työasema
- jäätämisvaroitukset
- ilmastokatsaukset
- lentosääpalvelu
 Sivun alkuun Takaisin etusivulle
|
 |
|
 |
 | 

Kuva: Pekka Tukiainen

ILMATIETEEN LAITOS
Kuopion yksikkö
PL 1627
70211 Kuopio

Käyntiosoite:
Yliopistonranta 1 F
Melania 3. krs

Yhteyshenkilöt:
Yksikön päällikkö Kari Lehtinen
puh. 040 867 7844

Ilmatieteellinen tutkimus
Ryhmäpäällikkö Mika Komppula
puh. 050 520 7500

Lento- ja sotilassääpalvelu
Ryhmäpäällikkö Erkki Nysten
puh. 050 590 3544

Sihteeri Arja Suominen
puh. 050 523 5244

sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@fmi.fi
fax.(017) 162 301
|
|
 |
|