Tiedote 30.9.2015

Valio-myrsky saapumassa Suomeen perjantaina

Atlantilta saapuu nopealiikkeinen syvenevä matalapaine Suomen ylitse perjantaina. Voimakkaat tuulet voivat aiheuttaa myrskytuhoja etenkin maan keskivaiheilla.
Kuva: Tuomas Niskanen

Tuuli voi olla puuskissa myrskyistä lähes koko maassa, mutta todennäköisimmin maan keskivaiheilla sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Maan eteläosa saattaa selvitä vähäisemmällä tuulella, mutta odotettavissa on sielläkin silti paikoin myrskyvahinkoja.

Puuskat ovat koko maassa Lappia lukuun ottamatta 15–20 metriä sekunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja maan keskiosassa monin paikoin yli 20 m/s. Tuulet voivat aiheuttaa puiden kaatumisia laajalti. Niinpä odotettavissa on sähkökatkoja laajalla alueella.

"Koska tuuli pysyy voimakkaana jopa 6-9 tuntia, myrskyvaurioita voi syntyä uudestaan vaikka ne olisi jo kertaalleen korjattu", arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Kuvissa näkyy hetkelliset ennustetut puuskalukemat ja alla keskituulennopeus väreillä.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh.  0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh.  0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset