Tiedotearkisto: 2005

Syksyn lämpöaalto poikkeuksellisen pitkä

5.10.2005 12:00

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun 20. päivän tienoilta alkanut lämmin jakso on ollut maan etelä- ja keskiosassa harvinaisen pitkä. Päivän ylimmät lämpötilat ovat vaihdelleet yleisesti 15 ja 18 asteen välillä. Myös Oulun läänissä ja Lapissa lämpötilat ovat nousseet useina päivinä 10 asteen yläpuolelle.

Kuva: Eija Vallinheimo

Ajanjakso 20.9. - 4.10. on ollut keskilämpötilojen osalta koko maassa lämpimämpi kuin kertaakaan aikaisemmin kuluneiden 45 vuoden aikana. Näin pitkään jatkuneen lämpimän sään tilastollinen todennäköisyys on keskimäärin kerran 50 vuodessa. Koko jakson keskilämpötila on maan eteläosassa vajaan asteen korkeampi kuin edellisenä lämpimänä syksynä, joka oli vuonna 1999. Muita lämpimiä syksyjä on sattunut mm. vuosina 1974 ja 1981. Lapissakin kuluvan vuoden syysjakso on ollut hieman vuoden 1961 lämpöistä jaksoa lämpimämpi.

Yhä jatkuvan lämpimän sään on aiheuttanut lämmin Atlantilta ja Keski-Euroopasta tuleva lounainen ilmavirtaus. Keski-Euroopassa on ollut laaja korkeapaineen alue, ja matalapaineet ovat liikkuneet pääosin Pohjois-Skandinavian pohjoispuolitse Jäämerelle. Päivät ovat olleet aurinkoisia muutamia sumupilviaamuja lukuun ottamatta. Vain Lapin yli on liikkunut säärintamia, jotka ovat aiheuttaneet sateita.

Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan kuluvan lokakuun alkupäivien (1.-4.10.) korkeimmat lämpötilat ovat olleet lähellä 17 astetta. Mitatut lämpötilat ovat 6-7 astetta lokakuun alun keskimääräisiä päivälämpötiloja korkeampia lukemia.

Kuitenkin yksittäisinä päivinä lokakuussa on joskus mitattu tätäkin korkeampia lämpötiloja.

Lokakuun alun päivittäisiä lämpöennätyksiä:

1.10.2000 Turku, Kupittaa 18,8
2.10.1985 Helsinki, Malmi 19,4
3.10.1984 Salo, Kärkkä 18,5
4.10.1973 Jomala, Jomalaby (Ahvenanmaa) 19,1
5.10.1984 Mietoinen, Saari 17,7
6.10.1967 Lammi, Biologinen asema 16,9

Lisätietoja:

Palveleva meteorologi 0600 1 0600 (3,95 e/min +pvm)
Ilmastopalvelu 0600 1 0601 (3,01 e/min +pvm)

Lokakuun sää ja tilastot