Tiedote 2.11.2015

Merivesi keskimääräistä lämpimämpää

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelu on aloittanut talvikauden julkaisemalla ensimmäiset pintalämpötilakartat. Uusi tuotantojärjestelmä avaa uusia mahdollisuuksia jääkarttojen hyödyntäjille.
Bild: Hannu Manninen

Tällä hetkellä Suomea ympäröivien merialueiden pintalämpötila vaihtelevat 4–12 asteeseen. Tilanne on hyvin samanlainen Suomea ympäröivillä merialueilla kuin viime syksynä, pintavedet ovat paikoitellen jopa hiukan lämpimämpiä kuin viime vuonna. "Pintavedet ovat asteesta lähes kolmeen astetta keskimääräistä lämpimämpiä tällä hetkellä. Niinpä merijäitä joudutaan odottelemaan todennäköisesti  joulukuun puolelle saakka, joitakin sisimpiä matalia lahdenperukoita lukuun ottamatta", arvioi jääasiantuntija Jouni Vainio.

Tulevasta jäätalvesta ennustetaan leutoa

Jääpalvelun toiminta alkaa marraskuun ensimmäisenä maanantaina, mistä lähtien julkaistaan meriveden pintalämpötilakarttoja maanantaisin ja torstaisin.. Kun Suomen merialueilla on jäätä merenkulkua haittaavassa määrin, aloitetaan päivittäinen jääkarttojen julkaisu. Päätehtävänä Jääpalvelulla on kertoa talvella päivittäinen jäätilanne sekä se, miten se on muuttunut edellispäivästä. Viimeiset jäätiedotukset annetaan yleensä toukokuun loppupuolella.

"Tässä vaiheessa syksyä on hyvin vaikeata meriveden lämpötilojen perusteella ennustaa, millainen jäätalvi on edessä. Pitkien ennusteiden mukaan syksy päättyy ja talvi alkaa keskimääräistä lämpimämmässä säässä – kenties leuto talvi on jälleen edessä",  jääasiantuntija Jouni Vainio sanoo.

Jääkartta voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaiseksi

Jääpalvelu ottaa jäätalven alussa käyttöön uuden jääkarttojen tuotanto-ohjelman. Varsinainen jääkartta säilyy tietosisällön puolesta pääosin ennallaan. Muutos näkyy kartassa hienoisena uudistumisena ja ulkoasun viilauksena. Taustalla on kuitenkin tapahtunut paljon muutosta. Erityisesti jääkartan tuotantotapaa on kehitetty. "Tuotteiden laatu paranee, koska uusi ohjelma mahdollistaa mm. monipuolisemman ja laadukkaamman satelliittikuvien analysoinnin, " kertoo kehitysprojektia vetänyt Tuomas Niskanen.  

Asiakkaille uusi jääkartan tuotantotapa tuo uusia mahdollisuuksia. "Marraskuun alusta lähtien Ilmatieteen laitos voi tuottaa jääkartan mille tahansa maailman merialueelle ketterämmin kuin aikaisemmin. Myös erilaisten räätälöityjen asiakastuotteiden tekeminen helpottuu merkittävästi. Jääkarttaa voidaan nyt räätälöidä joustavammin asiakkaan omien toiveiden ja tarpeiden mukaan, ja siihen voidaan liittää asiakkaiden toiveiden mukaan erilaista tietosisällöltä", Tuomas Niskanen toteaa.

Lisätietoja:

Jääasiantuntija Jouni Vainio, puh. 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fiTuomas Niskanen, puh. 050 441 4168, tuomas.niskanen@fmi.fi

Kartta päivittyy tänään klo 14: http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne