Tiedote 12.11.2013

Suomen ilmassa vain vähän saasteita

Ilmansaasteiden määrät ovat monin paikoin Euroopassa edelleen vaarallisen korkeat, ilmenee Euroopan ympäristöviraston (EEA) vuosittaisesta raportista.
Kuva: Eija Vallinheimo

Suomessa ja muissa pohjoismaissa ilmansaasteiden määrät ovat kuitenkin Manner-Eurooppaa matalammat.

EEA arvioi, että suurimman riskin eurooppalaisille aiheuttavat pienhiukkaset (PM2.5) erityisesti kaupunkialueilla. EU:n kaupunkiväestöstä jopa lähes joka kolmas asuu alueilla, joissa pienhiukkasten pitoisuus ylittää ihmisten terveyden suojelemiseksi asetetun EU:n raja-arvon. Ilmatieteen laitoksen kunnilta kokoamien ilmanlaadun seurantatietojen mukaan Suomessa vuonna 2012 tämä raja-arvo ei ylittynyt missään. Pienhiukkasten pitoisuudet alittivat kaikilla mittauspaikoilla jopa Maailman terveysjärjestön WHO:n asettaman huomattavasti tiukemmansuosituksen. Euroopan kaupunkiväestöstä vain kymmenesosa nauttii näin puhtaasta ilmasta.

Suomessa vuosi 2012 oli varsin tavanomainen ilmanlaatuvuosi eikä merkittäviä laaja-alaisia kaukokulkeutumisepisodeja esiintynyt.

Pienhiukkaset aiheuttavat hengitysvaikeuksia

Pienhiukkaset ovat haitallisia ihmisille, sillä mikroskooppisen pieninä ne voivat tunkeutua hengitysilman mukana keuhkoihin ja jopa verenkiertoon asti ja voivat aiheuttaa muun muassa hengitysvaikeuksia sekä hengitys- ja sydänsairaiden ennenaikaisia kuolemia.

Vähän suuremmatkin hiukkaset voivat kulkeutuvat hengitysilman mukana ihmiseen, mutta takertuvat yleensä ylempiin hengitysteihin. Niinpä niitä ei pidetä aivan yhtä haitallisina ihmisen terveydelle. Etenkin keväisin Suomessa kaupunkilaisia vaivaava katupöly on kooltaan tätä suurempaa hiukkasta (ns. hengitettävät hiukkaset PM10). Keväisin pahimpaan katupölyaikaan Suomen kaupungeissa mitataan muutaman viikon ajan huomattavan korkeita PM10- pitoisuuksia. Tämä kohonneiden pitoisuuksien kausi jää kuitenkin niin lyhyeksi, että vuositasolla näiden suurtenkaan hiukkasten raja-arvot eivät ylity Suomessa kuin joissakin yksittäisissä poikkeustapauksissa.

Alailmakehän otsonin tiukentuvat rajat ylittyvät Suomessakin

Hiukkasten jälkeen haitallisimpana ilmansaasteena pidetään alailmakehän otsonia. EU:n tasolla noin 20 % kaupunkiväestöstä altistuu otsonin tavoite-arvon ylittävälle pitoisuudelle. Otsonia muodostuu maanpinnan tasolla auringonvalon vaikutuksesta muista saasteista. Suomessa ja muissa pohjoismaissa ilmasto ei ole otollinen otsoninmuodostukselle eikä otsonin nykyisen tavoitearvon ylityksiä meillä esiinny. Pitkällä tähtäimellä nykytilanne otsonin suhteen ei kuitenkaan ole riittävän hyvä, sillä tulevien, nykyistä tiukempien otsonisäännösten ylityksiä tapahtuu Suomessakin.

Liikenne ja teollisuus aiheuttavat hyvin paikallisia ongelmia Suomessa

Liikenteestä peräisin olevat korkeat typpidioksidipitoisuudet (NO2) ovat suurten kaupunkikeskustojen ongelma. EU:ssa noin 13 % koko kaupunkiväestöstä altistuu terveydelle haitalliselle NO2-pitoisuustasolle. Suomessa raja-arvotason ylittäviä NO2-pitoisuuksia esiintyy vain Helsingin keskustan vilkasliikenteisissä katukuiluissa. Helsinki pyrkii alentamaan myös katukuilujen NO2-pitoisuudet alle raja-arvotason vuoden 2015 alkuun mennessä.

Teollisuuden pistepäästöjen vuoksi hengitysilman arseenipitoisuuden tavoitearvo ylittyi vuonna 2012 Harjavallan Kalevassa sekä bentso(a)pyreenin tavoitearvo Raahen Lapaluodossa. Arvioiden mukaan vuonna 2012 Harjavallassa kohonneelle pitoisuudelle altistui noin 200 henkilöä ja Raahessa noin 1500 henkilöä. Pitoisuudet tulisi saada alenemaan tavoitearvon alle kuluvan vuoden aikana.

Ilmatieteen laitos kerää vuosittain Suomen ilmanlaadun seurantatiedon kunnilta ja teollisuudelta ympäristöministeriön toimeksiannosta. Mittaustiedoista lasketaan EU:n mukaiset raja-arvojen valvontaan liittyvät tilastot ja tiedot toimitetaan edelleen EU:n komissiolle. Varsinaiset mittaustiedot lähetetään Euroopan ympäristövirastoon, joka vuosittain tuottaa euroopanlaajuisia yhteenvetoja ja tilastoja.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pia Anttila, puh. 050 368 6420, pia.anttila@fmi.fiTutkija Mika Vestenius puh. 050 524 1975, mika.vestenius@fmi.fi

EEA:n raportti: Air quality in Europe – 2013 report: http://www.eea.europa.eu/publications/air-quality-in-europe-2013EEA:n tiedote: http://www.eea.europa.eu/media/newsreleases/air-pollution-still-causing-harmIlmanlaatuportaali: http://www.ilmanlaatu.fi/tarkistetut