Tiedote 16.6.2016

Etaanin määrä ilmakehässä kääntynyt nousuun

Ilmakehän etaanipitoisuus on kääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana nousuun pohjoisella pallonpuoliskolla pitkän laskukauden jälkeen. Etaanipäästöt lisäävät alailmakehän otsonin määrää, mikä on monin tavoin haitallista sekä ihmisille että ympäristölle.
Kuva: Eija Vallinheimo

Etaanipitoisuuden nousu on huomioitu viime aikoina useissa tieteellisissä artikkeleissa, joista tuorein on Nature Geoscience -lehdessä julkaistu Helmig et al. tekemä tutkimus. Saman lehden News &Views -palstalla on julkaistu 13. kesäkuuta myös lehden pyytämä kommenttikirjoitus, jossa etaanin määrän lisääntymistä pohtivat Ilmatieteen laitoksen tutkijat Hannele Hakola ja Heidi Hellén. 

Etaanin määrä ilmakehässä nousi 1900-luvulla tasaisesti ja saavutti huippunsa 1970-luvulla. Tuon jälkeen kiristyneet ympäristömääräykset taittoivat kasvun ja etaanin määrä ilmakehässä alkoi laskea. Laskua jatkui aina vuoteen 2009 saakka. Kirjoituksessa pohditaan syitä etaanin ja propaanin uudestaan kasvuun lähteneisiin pitoisuuksiin.

Maakaasun lisääntynyt tuotanto syynä nousevaan trendiin

Helmig et al. esittävät, että etaanipitoisuuksien nousu pohjoisella pallonpuoliskolla johtuu Yhdysvaltojen lisääntyneestä öljy- ja maakaasutoiminnasta. USA:ssa liuskekaasu on nostanut kaasun osuuden Yhdysvaltain sähköntuotannosta jopa 30 prosenttiin viime vuosina. Tämä merkittävä tuotannon kasvu näkyy etaanipitoisuuksien nousuna eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla ei vastaavaa nousua havaittu. Helmig et al. havaitsivat 49:n aseman tuloksissa merkittävää nousua erityisesti USA:ssa.

Etaanipitoisuudet ovat nousseet myös Ilmatieteen laitoksen ylläpitämällä asemalla Siperian Tiksissä ja Pallaksella. "Ilmatieteen laitoksen tutkimusasemalla Pallaksella on havaittu, että idästä tulevien ilmamassojen merkitys mitattuihin etaanipitoisuuksiin on kasvanut, joten Yhdysvaltojen lisäksi myös Venäjän öljy- ja maakaasutoiminnoilla saattaa olla vaikutusta etaanin määrän kohoamiseen ilmakehässä", toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Hakola.

Etaanipäästöjen lisääntyminen lisää alailmakehän otsonin määrää. Alailmakehän otsoni on monin tavoin vahingollista. Se aiheuttaa ihmisille hengityselinsairauksia ja merkittäviä vaurioita kasveille. Alailmakehän otsoni toimii myös kasvihuonekaasuna voimistaen merkittävästi ilmaston lämpenemistä.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Hannele Hakola, puh. 029 539 5512, hannele.hakola@fmi.fi

Akatemiatutkija Heidi Hellén, puh. 029 5395481, heidi.hellen@fmi.fi

http://www.nature.com/ngeo/journal/vaop/ncurrent/full/ngeo2736.html